Kouvolassa lampaita tappaneiden susien dna-tutkimuksissa voi mennä aikaa kuukausia.

Kaksi sutta raateli neljä lammasta hengiltä viime viikonloppuna Sippolassa. Paikalliset metsästäjät ampuivat sudet poliisin pyynnöstä.

Vielä on epäselvää, olivatko eläimet susia vai koirasusia. Koirasusien myynti ja hallussapito kiellettiin Suomessa viime kesäkuussa. Kiellolla halutaan suojella Suomen villiä susikantaa, jotta susien perimä ei muutu.

Eläinten ruhot toimitetaan tutkittaviksi Ruokavirastoon Ouluun. Tutkimuksissa on tarkoitus selvittää, mitä eläimet ovat perimältään. Ruokavirasto tutkii ruhot ja toimittaa kudosnäytteet Luonnonvarakeskukselle dna-analyysiä varten.

Luonnonvarakeskus lähettää näytteet analysoitaviksi Turun yliopistoon sitten, kun analysoitavia näytteitä on kerääntynyt tarpeeksi. Niitä lähetetään tutkittaviksi vain muutaman kerran vuodessa, koska yksittäisen näytteen analysointi tulisi liian kalliiksi.

– Keräämme noin 100 näytettä, ennen kuin lähetämme ne dna-analyysiin Turun yliopistoon, kertoo erityisasiantuntija Sinikka Jortikka Luonnonvarakeskuksen viestinnästä.

Luonnonvarakeskus arvioi tässä vaiheessa, että dna-analyysien tulokset valmistuvat tammikuussa. Tutkinta voisi olla nopeampi, jos poliisi pyytäisi virka-apua. Toistaiseksi pyyntöä ei ole tullut.

– Yleensä virka-apua pyydetään aika pian tapahtuman jälkeen, mutta koska kyseessä ei ole rikosepäily, kuten salametsästys, virka-apupyyntöä ei välttämättä tulekaan, Sinikka Jortikka kertoo.

Lue lisää: Lampaita raadelleet sudet on ammuttu Kouvolassa – ruhot lähetetään tutkittaviksi Ruokavirastoon

Pariskunta heräsi karmeaan näkyyn – lampaat oli raadeltu pihaan, ja syylliset seisoivat vieressä

Presidentti Sauli Niinistö painotti luottamuksen merkitystä ilmastotoimissa, kun hän puhui tiistaina YK:n yleiskokouksessa. Niinistö muistutti, että riippumatta valtioiden yhteisestä sitoutumisesta vuoden 2030 kestävän kehityksen agendaan ja Pariisin ilmastosopimukseen, ovat tulokset aivan liian vaatimattomat.

Niinistön mukaan kyvyttömyys pitää lupaukset rapauttaa väistämättä kansalaisten luottamusta johtajiinsa, kuten myös sukupolvien välistä luottamusta.

– Ja ennen kaikkea: kaikkien luottamusta yhteiseen tulevaisuuteemme. Nyt ei ole kyseessä yhtään sen pienempi asia kuin planeettamme kohtalo, hän sanoi.

Niinistö muistutti, että tieteellinen näyttö ilmastonmuutoksesta on jo pitkään ollut selvää. Kyse ei hänen mukaansa kuitenkaan ole enää pelkistä tulevaisuusskenaarioista.

– Ilmastonmuutos on jo täällä: sulavat jäätiköt, valtaisat metsäpalot, äärimmäiset sääilmiöt. Ympäri maailmaa, arktisilta alueilta Amazonille, Niinistö sanoi.

Sopimusten kunnioittamisen puute aiheuttaa uhan

Puheessaan Niinistö kiinnitti huomiota myös instituutioita kohtaan tunnettuun luottamukseen. Tuo luottamus on hänen mukaansa nopeasti haihtunut viime vuosina.

– Koko monenkeskisyyden käsitteeseen kohdistuu kasvavia uhkia. Suurvaltojen välisen kilpailun muodostama uhka. Olemassa olevien sopimusten kunnioittamisen puutteen aiheuttama uhka. Koko sääntöperustainen järjestys on vaarantunut, hän huomautti.

Instituutioita ja hallintojärjestelmiä kohtaan tunnetun luottamuksen häviäminen on Niinistön mukaan erityisen vaarallista asevalvonnan alueella.

– Olemme parhaillaan menettämässä viimeisetkin kontrollin elementit. INF-sopimuksen kaatumisen ja strategisia ydinaseita koskevan New START -sopimuksen epäselvän tulevaisuuden myötä ensi vuoden ydinsulkusopimuksen (NPT) seurantakonferenssi on nyt äärimmäisen tärkeä, Niinistö painotti.

Aiheesta lisää:

Trump puhui YK:ssa: "Tulevaisuus ei kuulu globalisteille, se kuuluu patriooteille" – Niinistön mielestä puhe oli sovitteleva

YK:n ilmastokokouksen tilinpäätös: Yli 11 miljardia puuta, ympäristöystävällistä sementtiä sekä hiilineutraalisuuslupaukset 77 maalta

Pirkanmaan käräjäoikeus tuomitsi tiistaina 37-vuotiaan naisen kahden vuoden vankeuteen törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, STT kertoo. Nainen oli tutustunut uhriin turvakodissa.

Tuomion mukaan nainen oli kaksi kertaa sukupuoliyhteydessä pojan kanssa. Poika oli tuolloin 14-15-vuotias. Tuomitulla ja uhrilla on noin 18 vuoden ikäero.

Oikeuden mukaan nainen oli vienyt pojan kouluun, kun tämä oli ala- tai yläasteella. Myös todistajakertomukset puolsivat sitä, että nainen on ollut tietoinen uhrin iästä.

Tuomittu ja tämän perheenjäseniä oli ollut turvakodissa samaan aikaan uhrin perheen kanssa. Myöhemmin tuomittu oli viettänyt aikaa pojan äidin luona, jossa myös uhri oli paikalla.

STT ei julkaise tuomitun nimeä uhrin suojelemiseksi. Nainen määrättiin myös maksamaan uhrille loukkauksen aiheuttamasta kärsimyksestä 4 000 euroa.

Firman bileissä Tatu kursailee, ja naureskelee kiusaantuneesti rutistaessaan työkaveriaan Katjaa.

– Eihän sitä näinä päivinä tiedä uskaltaako enää halatakaan.

Tottumiskysymys-draamakomedian kohtauksessa naisporukka pyörittelee pienissä sievissä päätään tapaukselle. Loppuillasta pomoa lohdutellaan, koska edellisissä kekkereissä käsi on käynyt ja asia on tullut nyt ikävästi ilmi. Miehen paha mieli on kuitenkin tärkeämpi juttu, kuin naiskollegan hameen alle eksynyt ei-toivottu kouraisu.

Miten siitä häirinnästä jaksetaankin jauhaa? Ei tästä rehvakkaasta joukosta kenellekään mitään sellaista ikinä ole sattunut.

Paitsi ne tavalliset tietysti, mutta kuka sellaisia nyt laskee; lapsuusaikojen namusetiä, itsensäpaljastajia pöpeliköissä, ei-toivottuja pyllynpuristeluja.

Ne ovat perusjuttuja naisen elämässä, sellaisia, joihin ei juuri edes kiinnitä tavallisuutensa takia huomiota. Niitä sattuu kaikille; häiriköintiä bussissa, törkeää vartalon kommentointia ventovierailta, asiantuntijuuden ohittamista miesvaltaisessa porukassa. Sellaista, ja joskus jotain vakavampaakin, tottuu jokainen nainen sietämään viimeistään siinä vaiheessa, kun teini-ikä koittaa.

Kolmisen vuotta sitten tuottaja Elli Toivoniemi ja käsikirjoittaja Kirsikka Saari huomasivat yhä useammin puhuvansa näistä yksittäistapauksista ja tottumiskysymyksistä. Ei tehnyt mieli enää sietää tai vähätellä.

– Me puhuimme enemmän ja enemmän tällaisista tapauksista, enemmän ja enemmän sukupuolittuneesta vallankäytöstä. Olennainen havainto oli se, että me emme elä niin tasa-arvoisessa kulttuurissa kuin olemme kuvitelleet, Toivoniemi muistelee.

Tuotantoyhtiö Tuffi Filmsissä työskentelevät naiset totesivat nopeasti, että monet muutkin olivat alkaneet puhua ääneen vastaavista asioista – #metoo kyti pinnan alla monessa paikassa samaan aikaan. Toivoniemi huomauttaa, että kaikki eivät siitä keskustelusta pitäneet silloin, eivätkä kaikki siitä pidä vieläkään.

Silti se on pakko käydä.

– On kauhean epämiellyttävää todeta, miten kertakaikkisen banaaleja asioita me yhteisesti hyväksymme ihan meidän perusarjessamme. Nämä eivät ole asioita, joita olisi tapahtunut vain joillekin harvoille. Väitän, että näitä tilanteita tunnistaa jokainen yli 12-vuotias omasta elämästään. Moni tietenkin toivoo, että keskustelu näistä asioista loppuisi, koska ikävistä asioista on ikävä jauhaa. Sitä paitsi on monia, joille se tarkoittaa luopumista omasta vallasta.

Toivoniemi kuvailee olleensa surullinen ymmärtäessään, että itsekin on osa vääristyneitä valtarakenteita. Se oli kuitenkin samalla toivoa herättävä oivallus. Jos on osa ongelmaa, voi olla osa myös ratkaisua.

Siitä oivalluksesta sai alkunsa jopa maailman mittakaavassa täysin poikkeuksellinen elokuvahanke.

Viisitoista naista, yksitoista elokuvaa

Tuffi Films kutsui koolle joukon elokuvaohjaajia, joiden kanssa oli muutenkin ajateltu yhteistyötä. Pian kasassa oli seitsemän hengen luonteva ensemble, joka jakoi keskenään kokemuksensa sukupuolittuneesta vallankäytöstä ja häirinnästä.

Ohjaaja Miia Tervo esimerkiksi oli ollut voipua ahdistavan aiheensa alle: hän teki dokumenttielokuvaa, jota varten oli käynyt läpi uhreille yleensä nöyryyttäviä ja traumaattisia raiskausoikeudenkäyntejä. Aiheen käsittelystä tuli siedettävää, kun sen sai tehdä osana kollektivia. Alli Haapasalo puolestaan muisteli lomareissuaan, jolla tuntemattoman miehen kouraisu sai hänet tuntemaan itsensä voimattomaksi uhriksi – ja hänen suuttumuksensa puolestaan puolison neuvottomaksi.

Naiset jalostivat kokemuksensa tarinoiksi, ja tarinat lyhytelokuviksi yhteisen otsikon alle.

Ammattiohjaajien ja -käsikirjoittajien porukkaa täydennettiin joukolla yhteiskunnallisia keskustelijoita feministi Saara Särmästä tanssija Sonya Lindforsiin ja aktivisti Maryan Abdulkarimista taiteilija Raisa Omaheimoon.

Lopulta kokonaisuutta oli tekemässä viisitoista elokuvantekijää, taiteilijaa, tutkijaa ja vaikuttajaa, Toivoniemi laskee. Yksittäistapaus-lyhytelokuvia syntyi yhteistyöstä yksitoista.

– Me halusimme tuoda esiin monta näkökulmaa, emme vain yhden ihmisen kokemusta todellisuudesta.

Mitä sitten tapahtuu, kun jotain on tapahtunut?

Lyhytelokuvien sarja on vain yksi elementti laajemmassa kokonaisuudessa. Kirsikka Saari valitsi lyhytelokuvista kuusi, joista hän muokkasi yhdessä kunkin ohjaajan kanssa pitkän elokuvan Tottumiskysymys.

Prosessi oli Saaren mukaan huikea. Kaikilla mukana olleilla oli voimakas tarve kertoa se, mitä yhdessä kerrottiin; se, minkä kaikki tietävät, mutta mistä on ollut tähän asti vaikea puhua. Vastaavalla tekotavalla ei ole tiettävästi toteutettu elokuvaa missään. Kyseessä ei ole oikeastaan edes episodielokuva, vaan seitsemän ohjaajan yhteinen, tasa-arvoisesti ohjaama ja kirjoittama kokonaisteos.

– Kaikki yksittäisten elokuvien ohjaajat antoivat kaiken kuvaamansa yhteiseen käyttöön saatteella, että kohdelkaa hellästi. Ei tällaista koskaan tapahdu, sillä ohjaajat ovat aina hyvin tarkkoja materiaalistaan. Yksittäisistä ratkaisuista keskusteltiin jokaisen kanssa välillä ihan kuva kuvalta, mutta lopputuloksen allekirjoittavat kaikki yksimielisesti.

Yksi syy Tottumiskysymyksen tekemiseen oli halu vaikuttaa. Lyhytelokuva harvoin edes Oscar-ehdokkaana saa samanlaista näkyvyyttä kuin pitkä elokuva. Saari huomauttaa, että vielä tärkeämpi syy oli sisällöllinen.

– Siitä asti, kun aloimme ideoida tätä, oli ajatuksena tehdä myös pitkä elokuva. Siinä ihmisten kokemukset muodostavat puroja, jotka solmiutuvat yhteen. Yksittäiset tarinat saavat toisistaan kaikupohjaa, rinnastuessaan tarinat saavat uusia merkityksiä.

Tottumiskysymyksen tarinat muodostavat temaattisen kokonaisuuden.

– Ne kaikki kertovat siitä, miten ihmiset käsittelevät vaikeita tilanteita, seksuaalista häirintää tai väkivaltaa. Mitä sitten tapahtuu, kun jotain on tapahtunut ja sitä pitäisi ruveta selvittämään? Osataanko me?

Play rape muutti maailmaa – muttei tarpeeksi

Kolme ja puoli vuotta sitten näyttelijä Anna Paavilaisen monologi Play rape järisytti teatterimaailmaa. Paavilaisen koominen, mutta samalla kammottava esitys pohjautui hänen omiin kokemuksiinsa. Nuori näyttelijä oli siihen mennessä urallaan raiskattu näyttämöllä ainakin sata kertaa.

Julkista polemiikkia nostattanut monologi oli kovaääninen alkusoitto suomalaiselle #metoo -keskustelulle – ainakin kulttuurialoilla, ainakin teatterissa ja elokuvassa. Paavilaiselle kohu tuli yllätyksenä.

– Näistä asioista oli mesonnut baaripöydissä, eikä kukaan ollut ymmärtänyt, mutta sitten kun siitä teki esityksen, kaikki ymmärsivät. Se oli hämmentävää. Keskustelu oli kytenyt pinnan alla, ja aika oli oikea. Itselle ja yleisölle koko asia olisi ollut vielä paria vuotta aiemmin vain kiusallinen. Play rape kompaktissa tunnin viihdepaketissa sanoitti jotain tärkeitä asioita. Ehkä siksi yleisö teki siitä ison ilmiön.

Tottumiskysymys-elokuvaan päätyneessä lyhytelokuvassaan Play Rape Paavilainen tarttui teemaan uudelleen. Vaikka nimi on sama kuin hänen alkuperäisessä esityksessään, on teeman käsittely toisenlaista #metoon jälkeisessä ajassa.

– Kun olin esittänyt Play rapea paljon, aloin miettiä, miksi en aikanaan osannut kertoa niissä tilanteissa, miltä tuntuu? Miksi piti tehdä kokonainen helvetin monologi?

Tarinassa nuori näyttelijä Emppu tekee elämänsä roolia Kansallisteatterissa. Rooli sisältää seksuaalista väkivaltaa, mutta onneksi nykyään voi sanoa, jos tekemisessä jokin tuntuu pahalta. Eri asia on sitten se, vaikuttaako sanominen vieläkään mihinkään.

– Aloin miettiä, miten ryhmädynamiikka toimii, etenkin, jos haluaa jonkun yhteisön rakkautta tosi paljon. En olisi ikinä itse kävellyt niistä jutuista pois, ja pääosin ammatissa on ollut sikaihanaa. Tämä elokuva on tavallaan jatkokysymys alkuperäisen näytelmän esittämille kysymyksille siitä, miten ja miksi seksuaalista väkivaltaa kuvataan.

Näyttelijä-Empun tarina osoittaa, miten vaikea etenkään kivoille ihmisille on saada kerrottua, että nyt ei ole hyvä meininki. On hyvin vaikeaa pitää rajoistaan ponnekkaasti kiinni tilanteessa, jossa toiset eivät niitä ymmärrä tai kunnioita.

– Jos rohkaistaan sanomaan, kun tuntuu pahalta, ja sitten sanotaan että tuntuu, eikä mitään tapahdu, jää sanojalle painostava tunne. Silloin kantaa yksin hirveää häpeää, ja juna vain menee eteenpäin.

#metoota tarvitaan vielä

Anna Paavilaisen mielestä maailma näyttää jo hyvin toisenlaiselta kuin Play rapen ensi-illan aikaan vuonna 2016.

Kansainvälinen #metoo on muuttanut paljon, monista huonoista käytännöistä on päästy. Etenkin kulttuurialalla keskustelu työtavoista on mennyt harppauksia eteenpäin, ja käytäntö seuraa perässä.

– Työkulttuuri ei liity enää niin paljon miehiin tai naisiin tai ylipäätään sukupuoleen. Enemmän kiinnitetään huomiota siihen, miten toisia ihmisiä kohdellaan. Alemmassa asemassa olevat uskaltavat helpommin ottaa epäkohtia esiin, eikä siitä seuraakaan potkuja.

Suuri muutos on tapahtunut nopeasti myös siinä, kenen tarinoita kerrotaan, ja mitkä niistä saavat huomiota. Nyt naisten kertomat tarinat naisten kokemuksista myönnetään kiinnostaviksi.

– Rasittaa olla koko ajan silleen, että miehet ja naiset, miehet ja naiset, mutta kuitenkin valkoiset miehet ovat yliedustettuina siinä kenen tarinoita kuunnellaan ja otetaan tosissaan. #metoo on heilauttanut sitä asetelmaa. Naisten havainnoilla ja kokemuksilla on merkitystä.

Vaikka Tottumiskysymyksen tekijät tervehtivät riemulla pari vuotta sitten noussutta #metoo-myrskyä, se myös huolestutti.

Mittava elokuvaprojekti oli jo pitkällä, ja yht’äkkiä oli vaara, että pajatso tyhjenee ennen ensi-iltaa. Rahoittajatkin kehottivat kiirehtimään juttua valmiiksi niin kauan kuin rauta on kuuma.

Huoli oli ennenaikainen, toteaa tuottaja-ohjaaja Elli Toivoniemi.

– Oli oikeastaan kauhean optimistista silloin pari vuotta sitten kuvitella, että nyt tämä kaikki tapahtuu, ja me ollaan myöhässä aiheemme kanssa. Ei olla. Kyse on niin isosta yhteiskunnallisesta murroksesta.

Myös Kirsikka Saaren mielestä oikea aika Tottumiskysymykselle, Yksittäistapaukselle ja niihin liittyvälle kampanjalle on juuri nyt.

– Olisikin niin, että kun nämä asiat on kerran otettu esille, niin ne on sitten ratkaistu. Niinhän se ei ole. Asiat voi muuttaa vasta, kun ne ovat näkyviä.

Kaikki Yksittäistapaus-elokuvat esitetään Helsingissä Rakkautta ja Anarkiaa -festivaalin ensimmäisessä lyhytelokuvagaalassa keskiviikkona 25.9.2019. Lisäksi festivaali järjestää elokuviin liittyvän avoimen keskustelutilaisuuden perjantaina 27.9.2019. Yksittäistapaus-elokuvat tulevat Yle Areenaan nähtäville ensi vuoden puolella.

Tottumiskysymys-elokuvan teatteriensi-ilta on perjantaina 27.9.2019.

Keskiviikkona 28. syyskuuta 1994 minulla piti olla normaali työpäivä TV2:n Kotimaan katsauksen Turun-toimituksessa. En enää muista, mitä juttua olin menossa tekemään, mutta suunnitelmat muuttuivat.

Autolautta Estonia oli uponnut yöllä Itämerellä. Valtaosan matkustajista pelättiin kuolleen.

Turusta muodostui onnettomuuden kannalta keskeinen paikka, sillä pelastustoimintaa johdettiin Turusta ja tiedotustoiminta keskitettiin Turun poliisitalolle.

Seuraavat päivät olivat pitkiä ja menivät nopeasti. Juttuja tehtiin pelastajista ja pelastetuista, etsittiin onnettomuuden syytä ja selitystä. 25 vuoden takaiset asiat ovat mielessä usein. Edelleenkään en oikein pysty nukkumaan kunnolla ruotsinlaivoilla.

Estonian onnettomuuden pelastustöitä johti kommodori Raimo Tiilikainen. Hän oli tuolloin Saaristomeren merivartioston komentajana. Hän veti Turun poliisilaitoksella järjestettyjä lukuisia tiedotustilaisuuksia. Kielinä oli suomi, ruotsi ja englanti, sillä paikalle saapui kymmeniä toimittajia ympäri Eurooppaa.

Tiilikainen antoi yhdet kasvot onnettomuudelle. Jossain vaiheessa tilanteen toivottomuuden selvittyä, lopen uupuneena, hän ei pystynyt enää kunnolla puhumaan ja ääni värisi itkuksi. Eloonjääneitä ei enää löydetä, hän selitti.

Myös minä itkin, ainoan kerran toimittajan urallani, kun katsoimme Turun poliisitalon auditoriossa ensimmäiset kuvat Estonian onnettomuudesta. Pelastusviranomaisten helikoptereista ottamissa kuvissa näkyi lähinnä kuolleita pelastuslautoilla.

Erityisesti mieleen on jäänyt nuori nainen, jota nostettiin helikopteriin. Hänellä ei ollut päällään juuri mitään. Hän oli selvinnyt laivasta ulos, mutta voimat olivat loppuneet pelastuslautassa tai meressä. Kuva on piirtynyt verkkokalvolle lopuksi ikää.

Turkuun saapui toimittajia Euroopasta pikahälytyksellä. Muistan Tanskan TV:n toimittajan, joka tiedotustilaisuudessa tuli kysymään minulta, mistä hän voisi saada kuvaajan. Hän oli ehtinyt Kööpenhaminassa koneeseen, mutta kuvaaja ei.

Kaikki Turun Ylen kuvaajat olivat varattuna, samoin Turussa tuolloin toimivat pari freelancer-kuvaajaa. Tarjouduin lainaamaan omaa kuvaajaani pariksi tunniksi, jotta hän sai työnsä tehdyksi. Turun Ylen tiloista kansainväliset kuvausryhmät siirsivät kuvamateriaalia kotimaihinsa.

Turku oli siis tuolloin pelastustoimen ja -tiedotustilaisuuksien keskiössä. Esimerkiksi Suomen, Ruotsin ja Viron pääministerit saapuivat Turkuun ja pitivät siellä tiedotustilaisuuden.

Ylen Elävän arkiston kuvissa minä näyn auditorion penkillä muiden toimittajien joukossa. Mitään muistikuvaa ei kuitenkaan ole, haastattelinko esimerkiksi silloista pääministeriä Esko Ahoa.

Toinen henkilö, johon Estonian onnettomuus kiteytyi, oli onnettomuuden tutkintaa johtanut Kari Lehtola. Sekä Lehtola että Tiilikainen olivat tuolloin ja sen jälkeenkin paljon julkisuudessa.

Kumpikin myös pyrki myöhemmin eduskuntaan. Tiilikainen pääsi, Lehtola ei. Tiilikainen toimi yhden kauden RKP:n edustajana.

Myöhemmin tein Kotimaan katsaukseen Kari Lehtolasta pienen henkilökuvan. Hiljattain edesmenneen onnettomuustutkijan haastattelu on nyt nostettu katsottavaksi Areenaan.

Lehtola kertoi muun muassa onnettomuustutkinnan hankaluudesta: työtä vaikeutti se, kun koko ajan piti ampua alas erilaisia salaliittoteorioita, joita onnettomuuteen liittyi.

Näitä teorioita elää edelleenkin. Osa ihmisistä ei voi uskoa, että Estonia upposi aluksen keulaportin lukituksen petettyä.

Estonian onnettomuuden tiedotustilaisuuksia järjestettiin onnettomuuspäivänä ja seuraavina useita, aina kun oli jotain kerrottavaa. Tieto pelastettujen määrästä muuttui jatkuvasti.

Välillä luku nousi, sitten taas laski. Osa pelastuneista oli laskettu kahteen kertaan. Ensin helikopterissa, sitten sairaalassa.

Lopulliseksi pelastuneiden määräksi vahvistui 137. Hukkuneita oli 852, heistä valtaosa ruotsalaisia ja virolaisia. Suomalaisia kuoli kymmenen.

Onnettomuus kosketti silti laajasti koko Suomea, tapahtuihan haveri lähellä Utön linnakesaarta. Sinne myös kerättiin merestä löytyneet vainajat. Onnettomuus tuli liki Suomea myös siksi, että Turusta muodostui niin keskeinen paikka heti onnettomuuden jälkeen.

Haastattelin useita kertoja Raimo Tiilikaista ja Kari Lehtolaa. Laivalta pelastuneita haastateltiin Turun yliopistollisessa keskussairaalassa. Pelastusoperaatioon osallistuneet helikopterilentäjät ja pintapelastajat kertoivat tarinansa kameralle.

Vuosi onnettomuuden jälkeen tein Kotimaan katsaukseen puolituntisen dokumentin Estoniasta. Kävin Ruotsissa haastattelemassa muun muassa ruotsinsuomalaista Vilho Itärantaa. Hän antoi yhdet kasvot Estonian turmalle.

Itäranta oli yksi ensimmäisistä pelastuneista, joka kertoi onnettomuudesta televisiolle. Hän makasi sairaalassa Tammisaaressa ja kertoi Ylen uutisille, kuinka selvisi laivasta ulos pelastuslautalle. Saman tarinan hän kertoi vuosien saatossa useaan kertaan.

Yksi asia Turun tiedotustilaisuuksista on jäänyt erityisesti mieltäni painamaan.

Kun poliisilaitoksen auditoriossa näytettiin toimittajille pelastusviranomaisten ottamia kuvia Estonian uhreista, käskin kuvaajaa kuvaamaan suoraan auditorion seinälle heijastettua elävää kuvaa. Meillä oli iltapäivällä ylimääräinen lähetys, ja pelkäsin, ettemme ehdi saada onnettomuuskuvia lähetykseen muulla tavalla.

Ne kuvat ajettiin lähetyksessä. Samat kuvat kuolleista, vähäpukeisista nuorista naisista ja miehistä menivät myöhemmin myös monissa muissa uutis- ja ajankohtaisohjelmissa. Nyt niitä ei onneksi juuri googlettamallakaan oikein löydy.

Myös Ylen Elävä arkisto on jättänyt pahimmat kuvat pois. Minua on vaivannut kaikki nämä vuodet, oliko pakko näyttää kaikki se hirveys. Missä oli uhrien yksityisyys?

Yle nimitti vuonna 2017 journalististen standardien ja etiikan päälliköksi Timo Huovisen. Mitä hän ajattelee asiasta ja uhrien näyttämisestä onnettomuustilanteissa nyt? Tehtäisiinkö vielä samoin kuin Estonian aikana?

– Jos mietitään tätä päivää ja Estonian aikaa, niin ehkä harkinta on parantunut ja syventynyt. Kyllä kuvien julkaisuja mietitään nyt tarkemmin kuin 25 vuotta sitten.

Huovinen sanoo, että toimittajat joutuvat pohtimaan kaiken aikaa yksityisyyden rajoja. Uhreihin pitää suhtautua hienotunteisesti. Estonian onnettomuus oli kuitenkin niin suuri tapahtuma, että se tuo pohdintaan oman näkökulmansa.

– Minun on hyvin hankala ruveta tuomitsemaan sen hetkistä kuvan käyttöä, koska tilanteet ja kuvat ovat aina tilannekohtaisia.

Ylessä, niin kuin muissakin mediataloissa, mietitään tarkoin, minkälaisia kuvia julkaistaan. Yleisen ja yksityisen hyvän välillä käydään jatkuvaa pallottelua. Harkinta on vastuullista toimintaa, eikä aina voi sanoa, onko jonkun kuvan julkaiseminen oiken vai väärin.

– Näihinhän ei ole yksiselittäistä vastausta. Se, että näitä asioita pohditaan toimituksissa yhdessä, on hyvä asia, sanoo etiikkapäällikkö Timo Huovinen.

Estoniasta tuli hämmästyttävän suuri mediatapahtuma. Tiedotustilaisuuksia oli seuraamassa kymmeniä toimittajia ja kuvaajia. Onnettomuudesta raportoitiin ympäri maailmaa.

Jossain vaiheessa tokaisin turkulaiselle kollegalleni, että tämän suurempaa uutista me emme toimittajan urallamme saa kerrottavaksi. Emmekä ole saaneet.

Yrjö Hjelt työskenteli Estonian onnettomuuden aikana Ylen Kotimaan katsauksen toimittajana Turussa. Hän työskentelee yhä toimittajana, nyt Yle Turun toimituksessa.

Millaisia uutismuistoja Estonian lähestyvä vuosipäivä herättää? Aiheesta voi keskustella kello 17:ään saakka.

Lue lisää:

Estonian pelastusvene esillä Turun Forum Marinumissa

Estonian pelastusrengas huuhtoutui rantaan yli 20 vuotta onnettomuuden jälkeen – sai nyt uuden kodin Suomen merimuseosta Kotkasta

Ranskalainen tuomioistuin torjui Estonia-uhrien vahingonkorvausvaatimukset

Grönlannissa ilmaston lämpenemisestä kertovat paitsi tutkimusasemien tiedot, myös asukkaiden omat havainnot.

Tutkijat kiersivät viime vuonna kysymässä, millaisia huomioita grönlantilaiset ovat tehneet ja miten he uskovat ilmastonmuutoksen vaikuttavan elämäänsä.

Tutkijoiden ja asukkaiden havainnot kertovat samoista muutoksista.

Yhdeksän kymmenestä grönlantilaisesta ajattelee, että ilmastonmuutos tapahtuu ja että se on heille merkittävää. Puolet sanoo, että muutos johtuu ihmisen toiminnasta. Noin kolmannes katsoo, että kyse on normaalista luonnon kiertokulusta.

Suurin osa haluaa suojella ympäristöä, vaikka se veisi työpaikkoja.

Grönlannin pääkaupungissa Nuukissa melojat ovat lähdössä matkaan, koska sää on hyvä. Nuukissa meri on sulana aiempaa pidempään.

Ilmaston lämpeneminen on Grönlannille ongelma, mutta se myös hyötyy ilmiöstä. Turismi kasvaa. Kahta lentokenttää aiotaan laajentaa suoria kansainvälisiä lentoja varten, ja Etelä-Grönlantiin on tulossa uusi kenttä.

Nuukista kotoisin oleva 18-vuotias Kiki Godtfredsen on kampanjoinut saadakseen päättäjät toimimaan ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi. Hän kertoo miettivänsä ilmastoa paljon.

Kalastaja Jens Peter Olsvig on asunut Ilulissatissa koko ikänsä. Hän suree sitä, että lämpötila on noussut. Se tarkoittaa, että hän ei pysty enää käyttämään koiravaljakkoaan.

Koiravaljakoiden määrä on romahtanut, koska merijää on haurastunut.

Metsästäjillä ja kalastajilla on kaamosaikaan Pohjois-Grönlannissa suuria haasteita. Merijäällä on vaarallista kulkea koiravaljakolla, koska pilkkopimeässä ei pysty luottamaan siihen, että jää kantaa.

Ilulissatin jäävuono on YK:n kasvatus-, tiede- ja kulttuurijärjestö Unescon maailmanperintökohde. Paikalliset kertovat, että jäävuoret ovat paljon pienempiä kuin 20 vuotta sitten.

Grönlannin jään sulaminen vaikuttaa meriveden pinnan korkeuteen koko maailmassa.

Ilulissatin jäävuoret ovat peräisin viereiseltä Sermeq Kujalleq -jäätiköltä. Ilmastonmuutoksen myötä jäätiköt vetäytyvät, ja niistä valuvien sulamisvesien määrissä on havaittu muutoksia.

Tutkija Thomas Juul-Pedersen työskentelee Grönlannin ilmastonmuutoksen tutkimuskeskuksessa. Juul-Pedersenin mukaan arktisella alueella sulaminen tapahtuu sellaisella vauhdilla ja laajuudella, että tutkijat eivät pysty sitä täysin selittämään.

Arktiselta alueelta on kerätty tutkimustietoa varsin lyhyeltä aikajaksolta. Se vaikeuttaa laskelmien tekemistä. Tutkijat tekevät hartiavoimin töitä saadakseen lisää tietoa.

Ilulissatissa kuivataan turskaa parvekkeella. Kaksi kolmesta grönlantilaisista syö ruokaa, jota he ovat itse kalastaneet, metsästäneet tai keränneet.

Grönlantiin on tullut uusia lajeja, joista yksi on makrilli. Kova maailmanlaajuinen kysyntä ja kalan korkea hinta ovat hyödyttäneet valtaosin kalastuksesta riippuvaista Grönlantia.

Johannes Heilmann Nuukista on kalastanut 50 vuotta. Hän on huomannut, että vuodenajat ovat muuttuneet.

Heilmann suhtautuu tulevaisuuteen luottavaisesti. Jos sään kanssa on ongelmia, hän kertoo miettivänsä, mitä isä opetti säästä ja kalastuksesta. Ihmisen on sopeuduttava elämään luonnon mukaan, Heilmann sanoo.

Lue myös:

Lunta ei riitä leikkeihin kuten ennen ja jääkarhut tulevat lähemmäksi – Grönlantilaiset nuoret ovat jo nähneet ilmaston muuttuvan

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ilmoitti tiistaina, että hän antaa luvan julkistaa Ukrainan presidentin kanssa käymänsä puhelinkeskustelun puhtaaksi kirjoitetun tekstin. Julkistus tapahtuu keskiviikkona.

Myös edustajainhuoneen puhemies Nancy Pelosi aikoo pitää tiedotustilaisuuden puolilta öin Suomen aikaa. Pelosin arvellaan sanovan jotain siitä, aikooko demokaattipuolue nostaa virkasyytteen Trumpia vastaan Ukraina-tapauksen vuoksi.

– Tulette huomaamaan, että kyse oli hyvin ystävällisestä ja täysin asiallisesta puhelusta, Trump kirjoitti tiistaina Twitterissä.

Trumpin on väitetty painostaneen Ukrainan presidenttiä Volodymyr Zelenskyitä tutkimaan demokraattien presidenttiehdokkuutta tavoittelevan Joe Bidenin ja tämän pojan Hunterin toimia.

Hunter Biden on ollut mukana ukrainalaisessa kaasuyhtiössä, jota on syytetty korruptiosta. Häntä vastaan ei ole toistaiseksi esitetty mitään todisteita korruptiosta.

Uutiskanava CNN:n mukaan Trump antoi käskyn keskeyttää sotilasapu Ukrainalle vain vajaa viikko ennen kuin hän keskusteli puhelimessa Zelenskyin kanssa.

Lue lisää:

Tapaus Ukraina saattaa kampittaa Trumpin kovimman vastustajan, mutta viedä Trumpin oikeuteen – Mistä Ukraina-skandaalissa on kyse?

Trump kiistää painostaneensa Ukrainan presidenttiä tutkimaan Joe Bidenin ja tämän pojan toimia – myöntää kuitenkin ottaneensa Bidenin puheeksi

USA:n media: Trump painosti Ukrainan presidenttiä tutkimaan Joe Bidenin ja tämän pojan toimia

Suomella on vaikeuksia saavuttaa Maailman terveysjärjestön WHO:n terveystavoitteita, jos kansalaisten lihominen jatkuu nykytahtia. Tavoitteen mukaan lihavuuden ja tyypin 2 diabeteksen lisääntymisen pitäisi pysähtyä vuonna 2025.

Näyttää siltä, ettei tavoitteeseen päästä Suomessa ilman entistä tehokkaampia keinoja, toteaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL tiedotteessaan.

Lihavuus yleistyy Suomessa erityisesti työikäisillä. Yli 30-vuotiaista vain neljännes on normaalipainoisia.

THL viittaa FinTerveys 2017 -tutkimukseen, jonka mukaan yli 30-vuotiaista miehistä 72 prosenttia ja naisista 63 prosenttia oli vähintään ylipainoisia. Miehistä 26 prosenttia ja naisista 28 prosenttia oli lihavia.

Lähes joka toinen aikuinen oli vyötärölihava. Vyötärölihavuus on erityisen haitallista terveydelle.

Ylipainoisuus on Suomessa yleistä myös lapsilla. Melkein joka neljäs lapsi ja nuori on ylipainoinen.

THL:n erikoistutkija Annamari Lundqvist sanoo, että millään yksittäisellä keinolla lihavuutta ei ehkäistä, vaan siihen tarvitaan eri toimijoiden välistä yhteistyötä.

– Poliittisia päätöksiä tarvitaan, esimerkiksi verotuksellisin keinoin voidaan ohjata ihmisiä kohti terveellisempää ruokavaliota. Keskeisiä keinoja ovat myös ravitsemusohjaus, liikkumista edistävä yhdyskuntasuunnittelu sekä terveydenhuollon toimet, kuten painonhallinnan tuki ja ohjaus, Lundqvist kertoo tiedotteessa.

Diabetestilanne ristiriitainen

Tyypin 2 diabeteksen lisääntyminen on hidastunut Suomessa kymmenen viime vuoden aikana. Väestön keskimääräinen verensokeritaso ei ole suurentunut, ja uusien tyypin 2 diabetestapausten määrä on pienentynyt.

Toisaalta tyypin 2 diabetesta sairastavien kokonaismäärä kuitenkin kasvaa, mikä johtuu väestön vanhenemisesta, diabeteksen varhaisemmasta tunnistamisesta ja diabetesta sairastavien eliniän pitenemisestä paremman hoidon ansiosta.

– Vaikka tyypin 2 diabeteksen kehitys näyttäisi menevän oikeaan suuntaan, voi diabeteksen esiintyvyydessä tapahtua käänne huonompaan, jos työikäisten lihominen jatkuu. Riski sairastua tyypin 2 diabetekseen on lihavilla kahdeksankertainen normaalipainoisiin verrattuna, kertoo tutkimuspäällikkö Jaana Lindström.

Lue myös:

Suomalaisten riski kuolla ennenaikaisesti pienentynyt, lihominen hyvän kehityksen jarruna

Huomio 40-vuotias tai nuorempi: Tässä seitsemän vinkkiä, joilla elät terveen elämän ja vältät kurjan lopun

Karkkihyllyt piiloon, pähkinät halvemmiksi, ilmaisia kehonkoostumusmittauksia – näin ylipainoiset ihmiset ja asiantuntijat ratkaisisivat suomalaisten lihomisen

Helsinkiläinen Laura Hyle nostelee kassalle värikkäitä kuppeja ja ruskeita lautasia.

– Nämä Ruska-lautaset ovat olleet minulla kauan, mutta eivät nyt enää oikein pääse käyttöön, hän sanoo.

– Aika etsiä niille uusi koti, kommentoi Iittalan Janina Avikainen ja kääntelee astioita kädessään.

Niistä löytyy pieniä käytön jälkiä. Avikainen määrittelee ne B-laatuisiksi. Hyle saa astioistaan 32 euron lahjakortin, astioihin laitetaan Vintage-leima ja ne viedään myyntiin käytettyjen astioiden hyllylle.

Pian ne saavat uuden omistajan, sillä monet käyvät päivittäin kurkistamassa, minkälaisia Iittalan ja Arabian käytettyjä astioita on tullut myyntiin.

– Hyllyillä käy melkoinen kuhina, kommentoi Fiskarsin liiketoimintajohtaja Nora Haatainen.

–Myös turistit, erityisesti aasialaiset ovat innostuneet vintage-astioista.

Vaikka Vintage on osa Fiskars Groupin kestävää kehitystä tukevaa vastuullisuusohjelmaa, on se firmalle myös kannattavaa bisnestä. Fiskarsille palvelun liiketaloudellinen hyöty muodostuu siitä, että tuotteiden sisäänostohinta on edullisempi kuin ulosmyyntihinta.

Esimerkiksi tällä hetkellä isosta, lähes uudenveroisesta lautasesta maksetaan lahjakortilla asiakkaalle 6 euroa, ja se asetetaan myyntiin hintaan 8,90 euroa.

Vintage laajenemassa koko maahan

Vintage-palvelu alkoi muutamissa Iittalan myymälöissä maaliskuussa. Palvelu toimii tällä hetkellä 13 myymälässä. Vuoden loppuun mennessä se laajenee kaikkiin Iittalan Suomen myymälöihin.

Entä myyntiin kelpaamattomat rikkinäiset tai huonokuntoiset astiat?

Ne Iittalan liike toimittaa kierrätykseen. Astiat hyödynnetään rakennusteollisuuden materiaaleina. Keramiikasta valmistetaan tiilissä käytettävää tiilijauhetta. Lasimurska taas menee eristemateriaalien valmistamiseen.

Monissa kunnissa keraamiset ja lasiset astiat on aiemmin pitänyt heittää sekajätteen sekaan.

Muiden kuin Arabian ja Iittalan valmistamia astioita Vintage-palvelu ei osta eikä myy, mutta kierrättää kyllä. Muidenkin valmistajien rikkinäiset tai huonokuntoiset astiat voi viedä Iittalan myymälään, joka toimittaa ne kierrätykseen.

Suomi kiertotalouden kärkimaita

Vintage-hyllyillä käyvät monenlaiset asiakkaat. Joku etsii astiastoonsa täydennystä, toinen käy fiilistelemässä lapsuutensa kahvikuppien äärellä. Juhliin saatetaan ostaa suuriakin määriä käytettyjä astioita. Isovanhemmat tuovat jälkipolville kelpaamattoman perintöastiaston myyntiin ja antavat lahjakortin lapsenlapsille.

– Asiakkaiden tarpeet muuttuvat, liiketoimintajohtaja Nora Haatainen sanoo.

– Tutun omistamisen rinnalle on tullut kiertotalous; käyttäminen, jakaminen, kierrättäminen, vuokraaminen. Vintage on osa vastuullisuusohjelmaamme.

Vuonna 2016 Suomi julkaisi ensimmäisenä maana maailmassa kiertotalouden kansallisen tiekartan.

Tiekartat ovat Sitran, ministeriöiden ja eri toimijoiden yhteistyössä tekemiä suunnitelmia, joilla kiertotaloutta pyritään edistämään. Muutamassa vuodessa Suomesta onkin tullut yksi kiertotalouden kärkimaista maailmassa.

Lue myös:

Sirojen kahvikuppien paluuta ei ole näkyvissä – kahvi halutaan juoda reilunkokoisista mukeista

Maanantai vasta sarasti, kun Tjäreborgin Suomen-yksikön vetäjä Jessica Virtanen sai pahimman mahdollisen uutisen.

Tjäreborgin emoyhtiö Thomas Cook ilmoitti kello 4.15 Suomen aikaa menevänsä konkurssiin. Tjäreborgissa alkoi välitön kriisitila. Ensihuolena oli aikaisen aamun lomalento Larnakaan Kyprokselle. Sen matkustajat ehtivät lähtöportille asti, mutta kone jäi maahan.

Mylläkkä alkoi. Päivästä tuli hullu maanantai. Puoleenpäivään mennessä Virtasen puhelimeen kertyi 130 soittoa.

Lennot olivat jäissä, matkustajat tuohtuneita ja äimissään. Lähes kolmetuhatta suomalaisasiakasta oli lomakohteissa ympäri Etelä-Eurooppaa ilman tietoa paluusta. Tiedottamiseen jäi koloja. Ihmiset haalivat tietoja kuka mistäkin: hotellien aulavirkailijoilta, muilta lomalaisilta, uutisista ja ystäviltä.

Tjäreborg kehotti olemaan kärsivällinen.

Pahin lukko aukesi jo myöhään samana iltana. Thomas Cookin pohjoismaiset tytäryhtiöt ilmoittivat saaneensa "pankeilta, rahoittajilta ja takaajilta" lisärahoituksen, jonka turvin ne kertoivat palaavansa normaaliin toimintaan.

Tjäreborgin ja sen pohjoismaisten sisaryhtiöiden Spiesin, Vingin ja Globetrotterin välitön konkurssiuhka oli vältetty.

Mutta tilanne ei ole ohi.

"Tehdään työtä, että saadaan ihmiset pikaisesti kotiin"

Tiistaina aamupäivällä Jessica Virtanen ehtii antamaan haastattelun kasvokkain.

– Oli melkoisen intensiivinen vuorokausi, hän sanoo Tjäreborgin pääkonttorilla – joka on yhtiön ainoa Suomen-konttori – Helsingin Kampissa.

Virtanen istuu konttorin yhteydessä sijaitsevaan viimeiseen asiakaspalvelutilaan, joka on nyt tyhjillään. Neljän tiskin ja kahden aurinkoisen seinätaulun tila suljettiin helmikuussa, kun yritys oli tehnyt johtopäätöksen että ihmiset ostavat matkansa nykyään netistä.

Virtanen kertoo, ettei asiakaspalvelupuolella saa tänään kuvata. Puhelimet ovat käyneet koko päivän kuumina, ja työntekijät ovat painaneet pitkää päivää. Heille halutaan antaa työrauha.

Tiistaina runsaan 400 lomalaisen pitäisi päästä kotiin, mutta heitä jää kohteisiin vielä yli kaksituhatta. Esimerkiksi Ylen tavoittamat lomailijat Kreikan Pargassa kertovat, etteivät he ole saaneet minkäänlaista lisätietoa tilanteestaan.

– Tehdään työtä, että saadaan ihmiset mahdollisimman pikaisesti kotiin. Tällä hetkellä etsitään koneita ja ollaan lähellä ratkaisuja, mutta tiedotetaan asiakkaille sitten kun kaikki on selvillä, Virtanen sanoo.

Hänen mukaansa lähipäivinä lomalle lähtevät voivat olla sillä mielellä, että kone myös pääsee matkaan.

– Jos tulee muutoksia lentojen kanssa tai lennon myöhästymisiä, niin niistä ilmoitetaan kyllä asiakkaille. Voi varautua siihen, että jos meistä ei mitään kuulu, niin koneet lähtee ajallaan.

Yhtiö ei avaa eilisiä pelastajiaan

Tjäreborgin onni on, että kriisi osui syyskuun lopun välikauteen, jolloin matkoja tehdään vähemmän. Koulujen syyslomat alkavat kolmen viikon päästä, ja silloin lentoja ja lomalaisia on moninkertainen määrä.

Mutta jo nyt Tjäreborgin asiakkaan pitäisi voida luottaa siihen, että yhtiö pysyy pystyssä ja kykenee hoitamaan myymänsä matkat.

Miten pysyvä Tjäreborgin ja sen sisaryhtiöt pelastanut rahoitusjärjestely on, eli kuinka pitkäksi aikaa tilanne on nyt turvattu?

– En voi avata tarkkoja yksityiskohtia. Mutta päätökset on tehty sillä silmällä, että jatketaan pitkälle tulevaisuuteen. Katsotaan, kuka meidät sitten tulevaisuudessa omistaa, Virtanen sanoo.

Odotatko, että teidät myydään lähiaikoina uudelle omistajalle?

– Tällä hetkellä me ei tiedetä, kuka meidän uusi omistaja tulee olemaan. Sen aika näyttää. Olemme olleet hyvin tuottoisa oma osamme täällä Pohjoismaissa ja tehty monta vuotta hyvää tulosta, joten uskon että meidän toimintamme jatkuu.

Virtanen mainitsee useita kertoja, että rahoituksen järjestymisen ansiosta katseet on nyt käännetty tulevaisuuteen.

Ja yhtiö todella on kannattava. Tjäreborg ja sen pohjoismaiset sisaryhtiöt ovat pysyneet viime vuodet voitollisina, eli ongelmissa on kyse selkeästi emoyhtiön ahdingosta.

Vaikka pakettimatkojen suosion vähenemisestä on puhuttu, tilastot näyttävät päinvastaista. Suosio on kääntynyt uudelleen nousuun.

Asiantuntija: Konkurssipesä halunnee myydä kannattavat osat

Tjäreborg on itsenäinen tytäryhtiö, joka ei automaattisesti kaadu konkurssiin emoyhtiönsä mukana. Konkurssi koittaa vasta, jos Tjäreborgin omat rahat toiminnan jatkamiseksi loppuvat.

Thomas Cookin konkurssipesä pyrkii saamaan konsernin osista mahdollisimman paljon rahaa kasaan. Tämän vuoksi on selvää, että Tjäreborg ja sen pohjoismaiset sisaryhtiöt ovat myynnissä. Ne ovat konkurssipesän moderneimmat ja kannattavimmat osat, ja niillä on myös kaksi omaa hotelliketjua ja oma lentoyhtiö.

Ratkaisuja voi syntyä pikaisesti, arvioi konkursseihin ja yritysjärjestelyihin erikoistuneen tilintarkastustoimisto Tuokon osakas ja hallituksen jäsen Timo Tuokko.

– Kyllä konkurssipesän intressissä on nimenomaan saada toimiva, kannattava yksikkö myytyä mahdollisimman nopeasti, Tuokko sanoo.

Ostajakandidaateista ei ole vielä hiiskuttu. Tiedossa on, että Saksasta käsin toimiva sijoitusyhtiö Triton teki toukokuussa pohjoismaisista osista tarjouksen, jota Thomas Cook ei hyväksynyt.

Kyse on hinnasta.

– Konkurssipesän intressissä on varmasti myydä kannattava kokonaisuus sellaisenaan. Siitä saa paremmat rahat kuin pilkottujen osien myymisestä. Mutta jos on kiire myydä, niin hinta voi jäädä halvemmaksi, Tuokko sanoo.

Luottamus pitäisi saada äkkiä takaisin

Tjäreborg myy taas uusia matkoja. Tilauslentojen myynti vedettiin jäistä heti maanantai-iltana rahoitusratkaisun synnyttyä.

Miten myynti on vetänyt?

– En ole nyt ihan viimeisiä lukuja katsonut, joten en osaa tuohon ihan tarkkaan vastata, Jessica Virtanen sanoo.

Tjäreborgille olisi tärkeintä saada myynti äkkiä rullaamaan. Jos luottamus matkanjärjestäjään rakoilee ja myynti sakkaa, rahaa ei tule sisään.

Ongelma ratkeaisi uudella omistajalla, jonka siipien suojissa matkoja voisi markkinoida puhtaalta pöydältä.

Omistajauutisia odotellessa kaksituhatta lomalaista pitää saada kotiin, ja hoitaa uudet alkavat matkat kunnialla loppuun. Syyslomakausi lähenee.

– Kyllä tuolla linjoilla on ruuhkaa riittänyt. Koetetaan auttaa asiakkaita parhaamme mukaan ja uskon, että monella on vielä luottamus meihin, Virtanen sanoo.

”Se kuuluu tähän lajiin, ja se sun pitää pistää päähäs, ja olla ehkä vähä kovaluonteinen siinä että sua saa arvostella ja se on vaan pakko hyväksyä. Jos sä et pysty siihen, niin se tuottaa erittäin paljon vaikeuksia”. Näin kuvaili nuori nainen lajiaan Ylen Akuutin jaksossa Bikinifitness – ihanaa itsekuria? Niin tämän fitnessaktiivin kuin useiden muidenkin ohjelmassa esiintyneiden kommenteissa toistui sana ”pitää”. Ohjelman (minä)kerrontaa vei eteenpäin pitäisi tehdä -tyyppinen ajattelutapa.

Pitäisi tai täytyisi (tehdä) ovat kielen konditionaalimuotoja, jotka kertovat suorittavasta elämäntyylistä ja maailmankatsomuksesta. Vaikuttaisi siltä, että monet kehon muokkauksen ammattilaiset käyttävät puheissaan useammin pakottavia kuin minä haluan (tehdä) tyyppisiä ilmaisuja. Tämä on yllättävää, sillä ilmeisesti erilaiset fitnesslajit kuitenkin tuottavat myös voimaannuttavia ja palkitsevia kokemuksia hyvänolontunteineen.

Näin käynee etenkin silloin, kun somen poseerauskuvien alle ilmestyy treenikavereiden ihailevia tsemppikommentteja ja tykkäyksiä. Näitä kuvia saattavat kierrättää iltapäivälehtien toimittajat, jotka ovat tehneet journalismista älyllisesti leppoisaa puuhaa lainaamalla vartalo- ja takapuolijulkkisten viestejä.

Kun minuuden ajatellaan huokuvan kehon pinnalta tai poseerauskuvista, voi perustellusti puhua ulkonäkökeskeisestä yhteiskunnasta. 

Oletetun naisellisen ihannekropan saavuttaminen kapeine vyötäröineen, pyöreine rintoineen ja brasilialaisine takamuksineen vaatii valtavasti itsekuria ja saliharjoituksia. Ihannekropan metsästäjän ”pitäisi” laskea hiilarit ja protskut, tarkkailla itseään peilin edessä ja brändätä kehoaan somessa. Ei ole poikkeuksellista, että tällainen itsen projekti johtaa ajoittain fyysisiin ja henkisiin luhistumisiin.

Keitä muita kuin itseä varten ulkonäkökeskeistä kehoa työstetään? Ainakin lähipiirin vuoksi, mutta jos kyseessä on somejulkkis myös muita seuraajia ja sponsoreita varten.

Näkökulmaa voi laajentaa ja puhua nykyajalle tyypillisestä kulttuurisesta katseesta, jossa timmeiksi treenattuja ihmisiä pidetään hyvinä työntekijöinä.

Kyse ei ole siis vain muiden hyväksynnän hakemisesta vaan myös suoritussuuntautuneen ja ulkonäkökeskeisen kehosuhteen – sekä paikoin jopa huippu-urheiluun liittyvien ihanteiden – levittäytymisestä jokapäiväiseen arkeen tavisten keskuuteen.

Kun minuuden ajatellaan huokuvan kehon pinnalta tai poseerauskuvista, voi perustellusti puhua ulkonäkökeskeisestä yhteiskunnasta.

Millaista vallankäyttöä katsomiseen ja katseen alaisena olemiseen sisältyy? St. Louisin olympialaisten yhteydessä vuonna 1904 järjestettiin antropologian päivät, joissa testattiin primitiiviseksi määriteltyjen ihmisten fyysisyyttä. Tapahtumapaikalle oli kuljetettu organisaattoreiden sanoin muun muassa ”pygmejä” ja ”kannibaaleja”, jotka majoitettiin omiin tarkkailuyksiköihinsä. Heidän oletettiin olevan älyllisesti valkoisia länsimaalaisia jäljessä, mutta ”luonnollisina atleetteina” ylivoimaisia urheilukentällä. Vastoin odotuksia nämä jäntevät ja kiinteävartaloiset ”ulkonäkökehot” eivät piitanneet suorittavasta kehollisuudesta ja katsojien sekä tutkijoiden harmiksi laittoivat leikiksi kesken kilpailun.

Toisin kuin ulkonäkökeskeinen ja standardoitu suorituskeho, kokeva keho ainutkertaisine tunteineen pakenee mittaamista ja arvioimista. 

Noihin aikoihin ja jo aiemminkin Lontoon ja Pariisin näyttelytiloissa pällisteltiin siirtomaiden ihmisten kehon muotoja kuin eläintarhan asukkeja. Näissä tapauksissa voi puhua skopofiliasta eli katsomisen pakosta, josta tehtiin sallittua tieteellistämällä tuijottaminen. Kaunisvartaloista afroamerikkalaista saatettiin tuijottaa tuntitolkulla – olihan kyse tieteellisestä arvioinnista, ei niinkään ”rotututkijan” tirkistelyn halusta.

Elokuvassa Little Miss Sunshine puretaan hauskasti skopofiliaan liittyviä piilohaluja. Elokuvan päähenkilöiden lapsi osallistuu kauneuskilpailuun. Kisassa lapsibarbit tanssivat ja laulavat tuomareiden ja yleisön edessä. Kun päähenkilöiden lapsi odotusten vastaisesti tanssii eroottisesti rytkyttämällä lanteitaan kuin kulmabaarin strippari, kisan järjestäjällä menee herne nenään. Tuomareiden ja katsojien arvioivaan katseeseen ilmestyy inhoa ja vihaa. Heidän tekopyhä ja rajoittunut ymmärryksensä kehollisuudesta on paljastettu sietämättömän ronskilla tavalla.

Vastaavanlainen reaktio saattaisi syntyä bikinifitnesskisoissa – vaikkapa silloin kun poseerausriviin lompsisi navettavitnessi-asenteella shortseihin ja saappaisiin pukeutunut kilpailija. Ehkäpä tähän mielikuvaan kannattaa hetkeksi pysähtyä, sillä korkokengillä kääntyileminen, ihon keinoruskettaminen ja väkinäinen hymyileminen on kovin yksipuolista toimintaa jokapäiväisen kokevan kehon näkökulmasta. Toisin kuin ulkonäkökeskeinen ja standardoitu suorituskeho, kokeva keho ainutkertaisine tunteineen pakenee mittaamista ja arvioimista.

Sami Kolamo

Kirjoittaja on Tampereen yliopiston mediakulttuurin dosentti. Filosofian opettajana hän on kiinnostunut paitsi yhteiskuntafilosofiasta ja etiikasta myös eksistentialismista ja kehon fenomenologiasta.

Lue myös:

Anton Vanha-Majamaan kolumni: Kolmetoistavuotiaana minua epäiltiin tytöksi, ja siitä asti olen halunnut olla miehinen mies

"Mitä helkkarin väliä pitäisi olla, repsahtavatko tissit?" Terveyden kannalta rintaliivien käyttö on yksi lysti; silti liivittömyys voi kuohuttaa

Sami Kolamon kolumni: E-urheilun pimeä puoli – sponsorirahan ylivalta ja naisten halventaminen

Metsäkonserni Stora Enson uudeksi toimitusjohtajaksi nousee Annica Bresky. Hän aloittaa tehtävässään joulukuun alussa. Väistyvä toimitusjohtaja Karl-Henrik Sundström jatkaa toimessaan siihen asti.

Bresky, 44, on tällä haavaa Stora Enson Consumer Board -divisioonan johtaja. Hän on ruotsalainen ja on työskennellyt Stora Enson palveluksessa vuodesta 2001.

.Stora Enson hallituksen puheenjohtaja Jorma Eloranta sanoi Breskyn tuovan mukanaan laajaa kokemusta alalta ja vahvan taustan liike-elämässä.

– Annicalla on sekä vankkaa osaamista kasvun ja toiminnallisen erinomaisuuden edistämisestä että vahva painotus asiakkaisiin ja innovaatioihin. Hän soveltuu hyvin johtamaan vastuullisen uusiutuvien materiaalien yhtiömme muutosta, Eloranta sanoi tiedotteessa.

Bresky sanoi pitävänsä nimitystä suurena kunniana ja odottavansa innolla mahdollisuutta rakentaa Stora Enson tulevaisuutta.

Lue myös:

Stora Enson toimitusjohtaja jättää yrityksen ensi vuonna

Jo 20–40 vuoden kuluttua iso osa lapsista pannaan alulle laboratoriossa ja seksiä harrastetaan ihan muuten vaan.

Näin uskoo yhdysvaltalaisen Stanfordin yliopiston professori Henry T. Greely. Hän esitti ajatuksensa pari vuotta sitten kirjassa, josta keskustellaan yhä. Britannian yleisradioyhtiö BBC julkaisi äskettäin aihetta käsittelevän artikkelin.

Greelyn ajatus on, että yhä useammat valitsevat laboratoriohedelmöityksen siinäkin tapauksessa, että heillä ei ole lisääntymiseen liittyviä ongelmia. Hän muistuttaa, että maailmassa on jo 8 miljoonaa lasta, jotka ovat saaneet alkunsa koeputkihedelmöityksessä.

Koeputkihedelmöitys on jo osoittautunut turvalliseksi, eikä sen yleistymiselle ole esteitä.

Greelyn näkemys on, että tulevaisuudessa isän on jätettävä laboratoriolle spermanäyte ja äidin ihonäyte. Viikossa tai parissa tulevat vanhemmat saavat tiedon sadasta alkiosta, jotka on kehitetty heidän soluistaan.

Vanhemmat valitsevat tästä tarjonnasta genomiltaan miellyttävimmän alkion, joka siirretään tulevan äidin kohtuun.

Menetelmä saattaa aluksi arveluttaa ihmisiä, mutta Greely uskoo vakaasti, että ajan myötä ihmisten epäluulot hälvenevät ja menetelmää ei pelkästään siedetä, vaan aletaan suosia, kun jälkeläisten hankkiminen tulee ajankohtaiseksi.

Onko tulevaisuuden seksissä kyse ensisijaisesti nautinnosta?

Jos lisääntymisestä tulee suurelta osin laboratoriopuuhaa niin vällyjen alla on aikaa keskittyä parisuhteen tiivistämiseen tai pelkästään seksin iloihin. Ja jos nautinnosta on kyse, ei tulevaisuudessa ole ehkä hirvittävästi väliä sillä, kumman sukupuolen edustaja on petikaverina.

BBC:n julkaiseman artikkelin kirjoittaja Brandon Ambrosino esittää ruokavertauksen: ihmisen selviytymisen kannalta ei ole väliä, mitä hän syö, kunhan syö. Ja kun ruokailusta on tullut nautinnon ja sosiaalisen yhdessäolon väline, ei ihmisen suhdetta syömiseen voi enää kutistaa selviytymiseen.

Ambrosino muistuttaa, että homoseksuaalisuus ei ole tavatonta myöskään eläinten keskuudessa. Eläimet eivät identifioidu homoseksuaaleiksi, mutta eivät myöskään ei-homoseksuaaleiksi. Jos seksin tarkoitus on nautinto, voi sitä saavuttaa kumman sukupuolen kanssa tahansa.

Ehkä nyt on aika myöntää, että useimmille meistä tärkein syy harrastaa seksiä liittyy nautintoon, hän sanoo.

Länsimaiden kulttuuri on kulkenut tähän suuntaan erityisesti ehkäisypillerin keksimisen jälkeen. Sitä seurasi seksin vallankumous, joka on muuttanut paljon. Esimerkiksi suhtautuminen ei-aviolliseen seksiin on nykyisin paljon sallivampaa kuin aikoina ennen pilleriä.

Onko siis suhtautumisemme seksiin riippuvainen ajasta ja paikasta? Olisiko se edes yllättävää?

Muuttuuko nuorten käsitys seksin luonteesta?

Yhdysvalloissa tänä vuonna tehdyn tutkimuksen mukaan 40 prosenttia milleniaaleista – eli sukupolvesta, joka tuli täysi-ikäiseksi vuosituhannen vaihteen tienoilla – ei koe itseään täysin heteroseksuaaleiksi.

Sama kehitys näkyy Suomessakin, tosin vähemmässä määrin. Turun yliopiston seksiäkin tutkinut mediatieteen professori Susanna Paasonen vahvistaa, että mitä nuoremmasta sukupolvesta on kyse, sitä vähemmän sillä on tarvetta määritellä itseään mihinkään kategoriaan. Tämä näkyy esimerkiksi kouluterveyskyselyissä.

Jos ennen katsottiin, että homoseksuaalisuus ei ole luonnollista, ovat käsitykset muuttuneet rajusti noista ajoista.

Muutos on ollut rajua jopa 15 viime vuoden aikana. Kaiken kaikkiaan nuoret sukupolvet näyttäisivät suhtautuvan avoimemmin seksuaalisuuteen. Eri asia on, muuttuuko suhtautuminen ikääntymisen myötä, Paasonen lisää.

Paasonen muistuttaa Britanniassa käytössä olevasta termistä "leisure sex". Se pitää sisällään hedonistisen suhtautumisen seksiin: sitoutumattomuutta, kumppaneiden hakemista Tinderillä sekä sellaista, mikä ennen laskettiin "kinkyksi" eli normaalista poikkeavaksi, hieman pervoksi.

Siihen voi liittyä sekin, ettei seksissä ole sukupuolella niin väliä, Paasonen sanoo.

Nuoremmille myöskään muunsukupuolisuus ei ole erityisen eksoottinen asia. Paasosen mukaan sellaisiakin muunsukupuolisia on, jotka synnyttävät, mutta identifioituvat miehiksi ja toimivat isinä.

Onko laajojen joukkojen laboratoriohedelmöitys edes realismia?

Ajatus lasten saamisen siirtämisestä ainakin osin laboratorioon viehätti jo 1970-luvulla ainakin radikaalifeministejä.

Paasonen mainitsee esimerkkinä kanadalais-yhdysvaltalaisen Shulamit Firestonen, joka esitti tuolloin, että tasa-arvon lisääntymisen kannalta olisi hyvä, jos otettaisiin vakavasti teknologian antamat mahdollisuudet ulkoistaa lisääntyminen.

Hyksin hedelmällisyyslääkäri Kirmo Wartiovaara sanoo pitävänsä toistaiseksi akateemisena keskustelua siitä, että laboratoriohedelmöityksistä tulisi normi.

– Se voisi onnistua, jos geneettinen testaus tulee yhtäkkiä halvaksi ja viisautemme niin suureksi, että ymmärtäisimme tuloksista jotain. En näe sitä todennäköisenä pitkään aikaan, hän sanoo.

Ihmisalkion geenien muokkaaminen ei myöskään onnistuisi, sikäli kun ne liittyvät esimerkiksi kauneuteen ja älykkyyteen.

Toisaalta kehitys kehittyy koko ajan, eikö totta?

– Kyllä, mutta muuttuuko suhtautumisemme siihen hyväksyvämmäksi? Tai olemmeko 40 vuoden kuluttua sitä mieltä, että vain tietynlaiset lapset saavat syntyä?

Britannian korkeimman oikeuden päätös saattaa taas kääntää Britannian EU-eron uuteen suuntaan, arvioivat suomalaiset tutkijat.

Korkein oikeus mitätöi tiistaina pääministeri Boris Johnsonin päätöksen määrätä parlamentti istuntotauolle EU-eron alla. Oikeuden yksitoista tuomaria päättivät yksimielisesti, että päätös oli laiton ja että se esti parlamenttia toteuttamasta perustuslaillista tehtäväänsä.

– Keskeisintä tämän päätöksen jälkeen on, että Boris Johnsonin asema hallituksen johdossa on entistäkin huterampi, arvioi Helsingin yliopiston Eurooppa-tutkija Timo Miettinen.

– Kaikki on edelleen mahdollista aina uusista vaaleista uuteen kansanäänestykseen ja mahdollisesti koko brexitin perumiseen. Kaikki vaihtoehdot ovat vielä pöydällä.

Johnsonin vastaisen päätöksen kovuus on yllättävä, arvioi Tübingenin yliopiston politiikan tutkija, tohtori Mikko Kuisma.

– Se on voimakkain mahdollinen tuomio, jonka korkein oikeus tässä tapauksessa olisi voinut antaa, Kuisma sanoo. Korkein oikeus antoi parlamentin puhemiehistölle valtuudet päättää, milloin parlamentti kokoontuu jälleen.

"Kuningattaren maine on epäsuorasti tahrattu"

Pääministeri Johnson oli määrännyt parlamentin viiden viikon istuntotauolle 9. syyskuuta. Vastustajien mukaan pääministeri yritti näin estää parlamentin puuttumisen brexitiin juuri ennen EU-eron määräaikaa. Johnson väitti, että taukoa tarvitaan hallitusohjelman työstämiseen.

Pääministeri joutui hakemaan istuntotauolle luvan kuningattarelta.

Mikko Kuisman mukaan Britanniassa kuningattaren vetämisellä mukaan kiistaan voi olla vakavat seuraukset.

– Britanniassa on pyhää, että kuningatar pysyy poliittisten päätösten yläpuolella. Nyt kuningattaren maine on myös tässä epäsuorasti tahrattu, hän sanoo.

– Perinteisesti kuningatar ei asetu pääministerin ehdotuksia vastaan. Se, että kuningatarta on johdettu ikään kuin harhaan tai väärin perustein pyydetty hyväksymään parlamentin jäädyttäminen, perustuslaillisesti sen vaikutuksia on hyvin vaikea vielä arvioida.

Myös Timo Miettinen pitää tilannetta pääministerille vakavana.

– On hyvin ainutlaatuista, että pääministerin sanotaan nimenomaan valehdelleen kuningattarelle. Sitä ei ole tapahtunut juurikaan viimeisen sadan vuoden aikana, Miettinen sanoo.

Miettinen nostaa esiin myös sen, miten Johnsonin pääministerikausi on ylipäänsä alkanut.

– Hän on hävinnyt viisi ensimmäisestä viidestä äänestyksestään verrattuna edellisiin pääministereihin, jotka ovat kymmenen vuoden aikana hävinneet kokonaisuudessaan neljä äänestystä. Ja miten tulehtuneet Johnsonin ja parlamentin välit ovat ja miten poikkeuksellisena hänen toimintansa näyttäytyy tämän päätöksen jälkeen, Miettinen listaa.

Parlamentti kokoontuu – miten Johnson tästä jatkaa?

Parlamentin alahuoneen odotetaan kokoontuvan jo huomenna keskiviikkona. Tutkija Timo Miettisen mukaan parlamentti on osoittanut nyt, että ylin valta on sen käsissä.

Ennen Johnsonin määräämän tauon alkamista parlamentti onnistui hyväksymään lain, joka estäisi Britannian sopimuksettoman EU-eron lokakuun lopussa.

Johnson itse on näyttäytynyt taistelutahtoisena korkeimman oikeuden päätöksen jälkeen. Hän ilmoitti, ettei aio poiketa brexit-linjaltaan.

– Paljon riippuu siitä, ehdottaako parlamentti esimerkiksi epäluottamuslauseäänestystä Johnsonille. Jos tällainen äänestys menisi läpi, se avaisi kahden viikon aikaikkunan, jonka puitteissa joku uusi henkilö parlamentin sisältä voisi yrittää hallituksen muodostamista, Miettinen sanoo.

Tätä voisi hänen mukaansa seurata esimerkiksi väliaikaishallitus, jonka keskeisenä tehtävänä olisi hakea lisäaikaa Britannian EU-erolle ja mahdollisesti järjestää uudet vaalit.

Jos pääministeri Boris Johnson eroaa, EU-eroprosessin lykkääminen on lähes ainoa vaihtoehto, sanoo tutkija Mikko Kuisma. Joka tapauksessa parlamentti ottaa hänen mukaansa nyt vetovastuun brexitistä.

– Jos hallitus jatkaa, on mielenkiintoista nähdä, miten se pystyy ylipäätään toimimaan. Kyseessä on tietyllä lailla rampa ankka, joka ontuu eteenpäin jääräpäisesti, mutta jonka viimeisetkin vallan rippeet pois pyyhitty, Kuisma sanoo.

Lue myös:

Britannian korkein oikeus: Boris Johnson rikkoi lakia määrätessään parlamentin tauolle – pääministeri ei aio erota tehtävästään

Hanna Ranta: Olen piilottanut arvet

"Lapsena purin pahaa oloa itseni vahingoittamisella. Ensimmäinen viiltoni 11-vuotiaana oli vahinko. Se toi hetkellisen helpotuksen ja sain kohdistettua sen paskan olon, vihan ja itkun johonkin tiettyyn kohtaan. Näin jälkeenpäin ajateltuna se oli väärä keino, mutta sillä hetkellä se tuntui oikealta.

Viiltely ei ollut säännöllistä, vaan aaltoili olotilan mukaan. Tiesin, että tein väärin, mutta jatkoin tapaani.

Itselleni viiltely oli jonkinmoinen hätähuuto. Yritin itse pyytää apua, mutta koin saavani osakseni vähättelyä. Tämä tapahtui 90-luvulla eikä kukaan tuntunut uskovan minua, vaikka käsissäni oli arpia.Kaverit ihmettelivät, että "mitä sinä teet", mutta aikuiset eivät puuttuneet.

Viiltely oli itselläni aktiivista 14-ikävuoteen asti, kunnes muutin omilleni. Sen jälkeen sitä tapahtui enää harvemmin ja loppui lopulta kokonaan. Vei kuitenkin vuosia päästä itseni vahingoittamisesta eroon.

Olen piilottanut arvet myöhemmin ruusutatuoinneilla, mutta silti ne tuovat menneen elämän mieleen.

Kouluterveydenhuollon, vanhempien ja ystävien pitää puuttua heti, jos huomaa, että joku viiltelee eikä pidä syyllistää. Ei kukaan varmastikaan viiltele itseään huvikseen. Älkää pitäkö sitä näkymättömänä, vaan puuttukaa siihen rohkeasti."

Selviytymistarinoita, mutta myös glorifiointia

Viiltely ja nuorten itsetuhoinen käytös on pitkään ollut tabuaihe, josta ei ole pystytty keskustelemaan. Psykologi Katja Myllyviita onkin ilahtunut, että esimerkiksi sosiaalisessa mediassa jaetaan selviytymistarinoita.

Myös kaikki tässä jutussa viiltelystään kertovat naiset ovat kertoneet kokemuksistaan sosiaalisessa mediassa.

– Tämä ei olisi voinut olla mahdollista yksi sukupolvi taaksepäin. Se on ollut niin tabu, että siitä ei ole kerrottu edes parhaille ystäville. Nyt ihmiset pystyvät somessa jakamaan asian ja omalla nimellään. Se on erittäin tärkeää niille, jotka ovat jumissa ja kokevat, että eivät pääse eteenpäin elämässä, Myllyviita kertoo.

Ilmiöllä on myös kääntöpuolensa. Sosiaalisessa mediassa on myös ryhmiä, joissa viiltelyä glorifioidaan ja häpeä on kääntynyt ihan päälaelleen.

– Nuoret haluavat kuulua ryhmiin: pitää olla tietynlainen ja käyttäytyä tietyllä lailla.

Emma Kaukonen: Välillä viiltely oli jopa päivittäistä

"Masennus vei itseni nuoruudessa välillä syviinkin vesiin. Omaa masennusta purkaakseni aloin viiltelemään itseäni 15-vuotiaana. Viiltely ei ollut hätähuuto, vaan keino, joka siirsi henkisen kivun fyysiseksi. Koitin pitää sen mahdollisimman salassa.

Opin olemaan varovainen, etten viiltänyt liian syvälle, että olisin tarvinnut sairaalahoitoa. Asuin tuolloin viikonloput kotonani ja viikot koulun yhteydessä olevassa asuntolassa.

Ensimmäistä kertaa puhuin aiheesta asuntolan yövalvojalle, joka kertoi puolestaan terveydenhoitajalle. Lopulta myös vanhempani saivat tietää. Itselläni oli aiemmin myös itsemurhayrityksiä ja ne ovat olleet erityisesti äidilleni vaikea asia, koska hän on minut synnyttänyt ja koittanut pitää minut aina turvassa.

Aloin viillellä itseäni uudelleen 20-vuotiaana parin vuoden tauon jälkeen. Välillä viiltely oli jopa päivittäistä. Muutto toiselle paikkakunnalle ja uusi parisuhde auttoivat jaksamaan.En ollut enää yksin ajatusteni kanssa ja oli joku jonka kanssa jakaa pahaa oloa. Sain myös lääkityksen masennuksen hoitoon.

Nykyään minulla on kaksi ihanaa lasta, jotka ovat iloni, onneni ja aurinkoni. Myös opiskelukaverini on ollut tukenani vaikeina aikoina 20 vuoden ajan. Hän tuskin tietää, kuinka iso apu hän on ollut minulle.

Käsivarsien arvet ovat jo vaalentuneet eikä niitä paljon huomaa. Suunnittelen ottavani itselleni puolipisteen muotoisen tatuoinnin, joka on yleinen mielenterveysongelmien ja itsetuhoisten ajatusten kanssa kamppailleilla. Se tarkoittaa sitä, että tarina jatkuu vielä."

Tärkeintä puhuminen ja puuttuminen

Suomen Mielenterveys ry:n Sekasin-chatin ammattilaiset ja koulutetut vapaaehtoiset keskustelivat viime vuonna nuorten kanssa 15 000 kertaa. Yhteydenottoyrityksiä oli 115 604.

Vastaanotetuista yhteydenotoista 19 prosenttia käsitteli itsetuhoisuutta ja viiltelyä. Usein taustalla on masennusta, syömishäiriöitä, hyväksikäyttöä tai pahoinpitelyä.

– Pystyimme vastaamaan vain jäävuoren huippuun. Chat on todella suosittu ja meidän luvut tulevat tänä vuonna kohoamaan, kertoo tiimipäällikkö Miguel Reyes.

Sekä Reyesin että Myllyviidan mukaan viiltelyn lopettamisessa tärkeintä on puhuminen ja puuttuminen - kuten Emman tapauksessa asuntolan yövalvoja toimi.

– Ei nämä asiat puhumatta katoa, Reyes toteaa.

.

Susanna: Hyvänolontunne vaihtui katumukseen ja peittelyyn

“Aloin viiltelemään itseäni yläasteikäisenä. Syynä tähän olivat masennus, yksinjäämisen pelko ja koulukiusaaminen. Viiltelyn aiheuttama kipu aiheutti ensin hyvänolon tunteen, mutta lopulta tuli katumus ja jälkien peittely. Sisällä joku huuti kipeästi apua. Paha olo ja yksinäisyys saivat kuitenkin jatkamaan.

En sanoisi, että viiltely koukutti, mutta kyllä siitä haki sitä hyvänolontunnetta. Ulospäin esitin, että kaikki on hyvin vaikka todellisuudessa sisältä olin ihan rikki.

Viiltelyä kesti kahdesta kolmeen vuotta. Varsinaisesti itse viiltelyyn en koskaan hakenut apua, mutta pahaan oloon, yksinäisyyteen ja masennukseen kylläkin. Juttelin aluksi kouluterveydenhoitajalle, jonka kautta pääsin juttelemaan myös psykologille.

En ole viillellyt itseäni yli kymmeneen vuoteen. Uusi parisuhde ja muutto toiselle paikkakunnalle pelastivat. Onneksi minulla oli myös ystäviä, jotka pysyivät rinnalla.

Viiltelystä eroon pääseminen ei ollut helppoa. Jälkiä minulla on edelleen käsissä ja myös reisissä. Ne kertovat minulle siitä, mistä olen selvinnyt ja kuinka vahvaksi olen tullut.

Ihmiset kommentoivat arpia usein aika ilkeästi. Kukaan ei koskaan voi tietää mitä siellä toisen ihmisen syvällä sisimmässä on. Se ilkeä kommentti, halveksuva katse voi olla toiselle todella musertava.

Suurin osa läheisistä ei tiedä asiasta. Siksi halusin antaa aiheesta haastattelun ilman kuvaani ja sukunimeä.“

Kun huomaat, ohjaa hakemaan apua

Hannan, Emman ja Susannan tarinat ovat erilaisia. Siinä, missä Hannan kohdalla aikuiset eivät puuttuneet, Emma ja Susanna saivat apua. Usein viiltely liittyy yksinoloon ja ahdistukseen. Erityisen tärkeää on ohjata ihminen avun piiriin.

Psykologi Kati Myllyviita kertoo, että lapsena itseään viillelleiden aikuisten mielestä ikävintä on ollut se, ettei arpia ole noteerattu mitenkään.

– Viilteleville on ristiriita siinä, että he kaipaavat heidän pahan olo huomioimista ja ohjaamista avun piiriin, mutta samalla he pelkäävät kiinnijäämistä. Toinen, mikä on satuttanut ihmisiä on huonojen selityksien uskominen. Kaipuu saada apua on kova, Myllyviita kertoo.

Monelle nuorelle on tärkeää pitää yllä kiiltokuvamallia, täydellistä kuvaa itsestä, johon ei sisälly alakuloa tai masennusta.

– Ihminen kun muistaisi, että hän on muutakin kuin ulkonäkönsä ja kehonsa.

Artikkeliin on käytetty henkilöhaastatteluiden lisäksi myös Mielenterveystalon, THL:n ja Mannerheimin lastensuojeluliiton verkkosivuja.

Artikkelista voi keskustella 25. syyskuuta 2019 kello 22 asti. Voit myös laittaa viestiä toimittajalle osoitteeseen merja.siirila@yle.fi.

Tamperelainen Sanna Ax on kahden asunnon "loukussa". Uusi, isompi koti on jo ostettu, nyt pitäisi saada myytyä kolmio Tampereen Hatanpäältä.

Kaikki aikaisemmat asuntokauppansa Ax ja hänen miehensä Jarmo Kakkonen ovat tehneet kiinteistönvälittäjän kanssa, mutta nyt tarkoitus on hoitaa homma itse. Suurin syy on raha.

– Välittäjän palkkioon menee helposti kymppitonni. Saman rahan eteen saa itse tehdä aika paljon töitä. Päätettiin, että kokeillaan, kun mitään kauheaa kiirettä ei ole, Ax perustelee.

– Helpompaahan se olisi välittäjän kautta. Mutta sitten läheltä tuli myyntiin hiukan pienempi asunto, jota ei ollut remontoitu lainkaan, sen hinta oli aika korkea ja se meni kaupaksi kahdessa viikossa.

Tämän kokoisia asuntoja ei ole hirveästi myynnissä Tampereella. Sanna Ax

Hatanpää sijaitsee parin kilometrin päässä Tampereen keskustasta. Alueella myyntiin tulevat asunnot vaihtavat omistajaa yleensä äkkiä.

– Tämän kokoisia ja ikäisiä asuntoja ei ole hirveästi myynnissä Tampereella. Pyysimme aluksi välittäjiltä arvioita, ja kaikki sanoivat, että asunto menee nopeasti kaupaksi, Ax sanoo.

– Se on ostajallekin kiva, että meidän ei tarvitse lisätä välittäjän palkkiota myyntihintaan, vaan pystymme kilpailemaan hiukan paremmin myös hinnalla.

Omatoimiseen myyntiin kannusti myös läheltä löytynyt esimerkki. Ax kertoo, että hänen veljensä oli vastikään myynyt itse asunnon Jyväskylässä ja kokemukset olivat hyviä.

– Veli sai itse myymällä asunnostaan korkeamman hinnan kuin mitä välittäjät arvioivat.

Omatoiminen kauppa hienoisessa laskussa

Suomessa myydään yli 70 000 vanhaa asuntoa ja kiinteistöä vuodessa. Kiinteistönvälitysalan Keskusliitto (KVKL) seuraa asuntojen välityslukuja Tilastokeskuksen datan ja oman Hintaseurantapalvelunsa kautta.

Vanhojen asuntojen kaupassa välittäjien osuus on viimeiset kolme vuotta pysynyt hyvin vakaana, noin 80 prosentissa. Uusissa asunnoissa osuus on selvästi pienempi, 30–40 prosenttia.

KVKL:n toimitusjohtaja Maria-Elena Ehrnrooth sanoo, että alalla itsemyyjiä ei koeta suurena uhkana.

– Moni myös kokeilee ensin itse ja ottaa välittäjän avuksi jos ostajaa ei ala löytyä. Kiinteistönvälittäjää voi käyttää jo puhtaasti siitä syystä, ettei vain itse viitsi tai ehdi, Ehrnrooth sanoo.

Viimeisen vuoden aikana kiinteistövälittäjien myymien asuntojen osuus näyttäisi olevan jopa hienoisessa kasvussa. KVKL:n mukaan tätä voi osittain selittää se, että kiinteistövälittäjien luvuissa on mukana myös yritys, joka kohdistaa palvelunsa juuri itsemyyjille. Tässä mallissa omistaja hoitaa itse asuntonsa esittelyn, välittäjä esitteiden laatimisen, markkinoinnin ja muut paperityöt.

Netissä yksityisilmoittajien osuus viisi prosenttia

Omatoimista kauppaa helpottaa se, että kiinteistönvälittäjien ja yksityisten kauppiaiden ilmoitukset löytyvät samoilta verkkosivuilta, kuten Etuovi.comista tai Oikotie.fistä. Sivustot tarjoavat myös neuvoja niille, jotka haluavat ryhtyä oman elämänsä kiinteistövälittäjiksi.

Esimerkiksi Etuovi.comissa yksityisilmoittajien osuus on reilut 5 prosenttia. Data-analyytikko Niina Matikaisen mukaan osuus on pysynyt viimeiset viisi vuotta hyvin vakaana.

Ilmoittelussa ei ole suuria alueellisia eroja. Verkkosivuston ilmoitusaikojen perusteella välittäjien ja itsemyyjien ilmoitukset pysyvät sivulla lähes yhtä pitkään.

– Keskimääräisessä markkinointiajassa ei näytä olevan juurikaan eroa sillä, onko myyjä välittäjä vai itsemyyjä. Tänä vuonna poistetuissa ilmoituksissa yksityisilmoittajien markkinointiajan mediaani on 76 päivää, ja välittäjien markkinointiajan mediaani on 72 päivää, Matikainen sanoo.

– Ilmoituksen poistaminen ei takaa sitä, että kohde on myyty, eli emme kuitenkaan tiedä, mitkä kohteet tulevat myydyksi.

Hilkka Lappalainen on myynyt asuntoaan toukokuusta asti

Tampere on kasvukeskus, jossa vanhan kerrostaloasunnon keskimääräinen myyntiaika on 69 päivää. Yli neljä kertaa pienemmässä, reilun 53 000 asukkaan Mikkelissä markkinat ovat toisenlaiset, vanhaa kerrostaloasuntoa joutuu myymään keskimäärin 118 päivää.

Hilkka Lappalainen esitteleekin myynnissä olevaa asuntoaan Mikkelissä tottuneesti.

– Sijainti on loistava. Torille kävelee kymmenessä minuutissa, mutta silti tämä on rauhallinen paikka. Ulkoilumaastot, uimaranta, konserttitalo Mikaeli ja kauppa ovat vieressä. Taloyhtiö on hyvä ja putkiremontit tehty. Ja mukavat naapurit!, Lappalainen hehkuttaa.

Lappalainen on myynyt Mikkelissä sijaitsevaa kerrostalokolmiotaan jo noin neljä kuukautta. Asuntokaupan tilanne on Mikkelissä toinen kuin esimerkiksi Tampereella.

– Hinnat ovat kesän aikana laskeneet, erityisesti tällaisissa isoissa asunnoissa, Lappalainen tietää.

Lappalainen halusi kokeilla asunnon myyntiä itse, koska mitään hirveää kiirettä ei lapsuudenkotiinsa Rantasalmelle muuttaneella naisella ole. Varmuutta lisäsi se, että taustalla on jo useampia kiinteistövälittäjän kanssa tehtyjä kauppoja. Hänenkin silmissään siintää säästö.

– Tämä asunto on 83 neliötä, ja suurimmalla osalla välittäjistä on prosenttipohjainen palkkio. Täällä palkkio olisi 5 000–6 000 euroa, Lappalainen sanoo.

Asunto-osakkeet helpoimpia myytäviä

Yleensä omatoimiseen asuntokauppaan ryhtyvät myyvät vanhoja kerrostalo- tai rivitaloasuntoja. Asunto-osakkeen myyminen on paljon helpompaa kuin kokonaisen kiinteistön, esimerkiksi omakotitalon, myyminen.

Läheskään kaikki ostajat eivät edes lähesty itsemyyjiä. Kari Kaitasuo

Pirkanmaan Kiinteistöliiton toiminnanjohtaja Jorma Koutonen vertaa asunto-osakkeen kauppaa irtaimistokauppaan.

– Asunto-osakkeiden kaupassa myydään osakekirjaa. Kiinteistön omistaa taloyhtiö ja osakkeet tuottavat hallintaoikeuden sen tiettyyn osaan tai tilaan, Koutonen sanoo.

Myös lähes 20 vuotta kiinteistönvälittäjänä toiminut Kari Kaitasuo arvioi, että esimerkiksi Tampereella tyypillisimmin itse myytävät asunnot ovat osakehuoneistoja ja sijaitsevat lähellä keskustaa.

Suomen Kiinteistönvälittäjät ry:n Tampereen alueyhdistyksen varapuheenjohtajana toimiva Kaitasuo uskoo, että suuri osa ostajista suosii joka tapauksessa välittäjien myymiä asuntoja.

– Isoin kilpailu käydään kiinteistövälittäjien kesken. Läheskään kaikki ostajat eivät edes lähesty itsemyyjiä.

"Valokuvista ei kannata säästää"

Sanna Ax sanoo, että ilmoituksen laatiminen ei ole mitään rakettitiedettä. Kun hän esimerkiksi kirjoitti esittelytekstiä, hän otti vinkkejä muista ilmoituksista.

– Mietin, mihin asioihin itse kiinnitän huomiota ja mitkä vetoavat minuun ja kirjoitin tekstin sen pohjalta, Ax sanoo.

Kaikkea hän ei kuitenkaan tehnyt itse. Ax sanoo nähneensä liikaa ilmoituksia, joissa on kännykällä väärästä kulmasta otettuja, sumuisia ja hämäriä kuvia. Axin ilmoitukseen valokuvat otti alan ammattilainen.

– Siihen kannustaisin ehdottomasti kaikkia. Asuntoa myydään kuitenkin paljon mielikuvilla. Se ei ollut mitenkään iso sijoitus.

Myös Hilkka Lappalainen kertoo käyttäneensä ammatikuvaajaa.

Neljässä päivässä neljä näyttöä

Jutuntekohetkellä Sanna Ax:n asunnon myynti-ilmoitus on ollut netin Etuovi.com -palvelussa neljä päivää.

Asunnossa on jo järjestetty neljä näyttöä.

– Ensi viikollakin on tulossa lisää porukkaa, jos asunto on silloin vielä vapaana, Ax sanoo.

Tämänhetkisellä kokemuksella Ax on valmis suosittelemaan myyntitapaa, mutta varauksella.

– Suosittelen, jos on suhteellisen varma olo ja jos on sellaisella alueella, missä asunnot liikkuvat nopeasti, Ax sanoo.

– Mutta jos on kiireinen elämä, niin suosittelisin kääntymään ammattilaisen puoleen. Kyllähän tämä aikaa vie.

Samoilla linjoilla on Hilkka Lappalainen.

– Kyllä tämä koettelee hermoja, kun myyntiaika pitenee ja pitenee. Välillä on jo ollut sellainen tunne, että pitäisikö jo antaa välittäjälle. Mutta en tee sitä vielä, Lappalainen sanoo.

Lappalainen aikoo jatkaa omatoimista myyntiä vielä muutaman kuukauden.

– Toivon, että syksyn aikana saisin tämän myydyksi. Neljä kuukautta on keskimääräinen tämän kokoisen asunnon myyntiaika Mikkelissä. Puolen vuoden jälkeen ehkä voin luovuttaa, Lappalainen sanoo.

Presidentti Trumpista aloitetaan virkarikostutkinta

Yhdysvaltain edustajainhuoneen puhemies Nancy Pelosi on ilmoittanut aloittavansa virkarikostutkinnan presidentti Donald Trumpista. Syynä on Trumpin käymä puhelinkeskustelu Ukrainan presidentin kanssa. Pelosin mukaan Trump rikkoi perustuslakia yrittäessään saada Ukrainan presidentiltä apua vaalitaisteluunsa.

Mitä ilmastonmuutos tarkoittaa jäätiköiden, lumipeitteen ja merien kannalta?

Ilmastonmuutos uhkaa maailman jäätiköitä, lumipeitteitä ja meriä, mutta kuinka pahasti? Hallitustenvälinen ilmastopaneeli IPCC julkaisee tänään uuden raportin siitä, kuinka paljon valtamerten pinta nousee ja mitä tapahtuu lumen ja jään peittämille alueille ilmaston muuttuessa. Raportti julkaistaan kello 12 Suomen aikaa, ja Yle uutisoi sen annista laajasti.

79 perhettä testaa nyt ilmastoystävällistä arkea

Päijät-Hämeessä alkaa kokeilu, jossa 79 perhettä vähentää arkensa hiilijalanjälkeä. Tutkija pitää kokeilua hyvänä, kun ympäristöystävälliset valinnat tehdään mahdollisimman helpoiksi erilaisille perheille. Tärkeimmät päästöjä ja kuluttamista karsivat päätökset ovat kuitenkin poliittisia.

Vaatelainaamot odottavat vielä nousuaan markettimuodin Suomessa

Monille ekologisuudesta kiinnostuneille suomalainen design on ensisijainen valinta, mutta enemmistö shoppailee vaatteensa lähimarketista. Asenteet muuttuvat hitaasti, ja sen ovat saaneet huomata myös vaatelainaamot, joista on povattu suosittua vaihtoehtoa ostamiselle. Asiantuntijoiden mukaan vaatelainaamoissa on kuitenkin ideaa.

Lapissa sataa, muualla poutaantuu

Pohjoiseen leviää päivän aikana sateita, jotka voivat Pohjois-Lapissa olla alkuun räntää. Päivällä Lapissa sataa ajoittain vettä. Etelästä sateet väistyvät, ja iltapäivä on etelä- ja keskiosassa maata poutainen. Aurinkoisinta on lännessä ja maan keskiosassa. Lue lisää säästä Ylen sääsivuilta.

Suurella osalla suomalaisista palkkapäivä häämöttää kuun lopussa. Sijoittajalla ja sijoituskirjailija Merja Mähkällä on ollut palkkatyössä ollessaan selkeät rutiinit, kun palkka kilahtaa tilille: ensin maksetaan pakolliset menot, kuten asuminen ja ruokabudjetti ja sitten napataan heti talteen etukäteen päätetty summa. Tätä ennen ei mietitä yhtään mitään shoppailua tai ulkonasyömistä.

– On fiksua ottaa heti palkasta se summa, minkä aikoo joka kuussa säästää ja sijoittaa se, Mähkä kertoi Puoli seitsemän -ohjelman haastattelussa.

Lisäksi 300 000 euron sijoitussalkun kerryttänyt Mähkä pitää jatkuvasti kirjaa menoistaan.

– Olen tehnyt menoseurantaa ihan fanaattisesti jo pitkän aikaa ja olen alkanut huomata, mihin menee ylimääräistä rahaa.

Kätevä apuväline siihen ovat olleet monien pankkienkin tarjoamat aplikaatiot.

Yrittäjänä työskentelevällä Mähkällä korjausliikkeen vaati vastikään lounasruoka.

– Teen keskustassa töitä ja huomasin, että lounasbudjettini kasvoi 33 euroon viikossa. Tein heti korjausliikkeen ja aloin tehdä eväät mukaan työpäiväksi.

Remontti- ja sisustushaaveet syyniin

Säästämisestä kiinnostuneiden kannattaa Mähkän mielestä myös pohtia, ovatko kaikki kalliit remontit kodissa aivan tarpeellisia. Tai hankkiiko sisustusesineitä vain, koska ne ovat nyt trendikkäitä.

– Me unelmoimme kovasti kauniista kodista ja luomme mielikuvaa, että haluamme elää tietynlaisessa unelmassa. Jos se oikeasti on unelma, niin mikäs siinä. Mutta jos se paine tuleekin ulkoa päin, että täytyy olla vaikka maalaisromanttinen koti tai koti, jossa on kivalla tavalla yhdistelty uutta ja vanhaa, niin voi miettiä, että onko tämä minun näköistä elämää vai voisinko hyödyntää rahan jotenkin toisin.

"Opettelin juomaan kaljaa, koska se oli halvempaa baarissa"

Mähkä sanoo, että hän on ollut aina luonteeltaan säästäväinen, ja että toisinaan rahan käyttö aiheuttaa hänelle myös tuskaa.

– Harmittaa, kun joku asia maksaa paljon.

Hän muistelee opiskeluaikojaan, jolloin hän päätti päästä opiskelijajuhlista vähän pienemmällä budjetilla.

– 90-luvulla kaverini halusivat mennä hienoihin drinkkibaareihin ja opettelin juomaa kaljaa juuri sen takia, että se oli paljon halvempaa kuin drinkkibaarin drinkit. Olihan se vähän noloa tilata niitä hienossa baarissa, Mähkä nauraa.

Merja Mähkän koko haastattelu:

Luulitko, että suomalaiset ovat kiinnostuneita kestävästä kehityksestä ja karttavat pikamuotia?

Harhaluulosta ei käy syyttäminen, onhan vaateteollisuuden aiheuttamasta ympäristökuormituksesta puhuttu pitkään. Todellisuudessa vaatteita ostettiin viime vuonna entistä enemmän entistä halvemmalla.

Asenteet muuttuvat hitaasti. Sen ovat saaneet huomata myös vaatelainaamot, joista on povattu suosittua vaihtoehtoa ostamiselle.

Niiden asiakasvirta on kuitenkin pysynyt toistaiseksi vähintäänkin maltillisena.

Ylen haastattelemat asiantuntijat uskovat vaatelainaamoiden potentiaaliin, mutta matka menestykseen on töyssyinen.

Omistamisesta vaikeaa päästää irti

Lainaamiskulttuuriin siirtyminen ottaa aikansa, koska omistaminen on suomalaisille vielä keskimäärin tärkeää.

Tämä johtuu Aalto-kauppakorkeakoulun ohjelmapäällikön Laura Sivulan mukaan maamme historiasta, jossa on vielä vastikään ollut taloudellista niukkuutta. Omaisuuden kautta on osoitettu perinteisesti oma varallisuusaste, hyvinvointi ja sosiaalinen asema.

Vaatteet voivat tuntua erityisen henkilökohtaisilta ja siksi niiden jakaminen arveluttaa monia. Juhlavaatteita on toki haettu vuokraamoista jo pitkään, mutta arkivaatteiden jakaminen muiden kaupunkilaisten kanssa on vielä uutta.

Oululaisessa Mallaamossa ja vaatelainaamoketju Vaatepuussa on huomattu, että monet suhtautuvat lainaamiseen aluksi ennakkoluuloisesti. Kun lainaamiseen tottuu, tulee siitä luonteva osa arkea.

Entistä laajemman suosion saavuttamiseksi lainaamoiden liiketoimintaa pitäisi asiantuntijoiden mukaan vielä viilata.

Suomalainen törsää elektroniikkaan

Suomessa toimivat vaatelainaamot keskittyvät pääosin suomalaisiin brändeihin ja hyväksyvät valikoimaansa vain eettisestä ja ekologisesta näkökulmasta kestävästi tuotettuja vaatteita.

Design-luomuksista koostuva valikoima voi olla ongelmallinen, koska suomalaiset eivät varsinaisesti elä ja hengitä muodista. Ostovimmassa lähdetään vaatteiden sijaan hiplailemaan mobiililaitteita.

Vaatteisiin suomalaiset käyttävät rahaa tulotasoonsa nähden neljänneksi vähiten Euroopassa. Suomea enemmän pihistellään vain Tanskassa, Ranskassa ja Kreikassa, selviää muoti- ja urheilukauppa ry:n tilastoista.

– Italiassa käytetään tonni kenkiin, että tulisi huomatuksi. Suomalainen hakee mukavuutta ja ostaa mieluummin hyvän television, toimitusjohtaja Veli-Matti Kankaanpää sanoo.

Vaatteisiin käytetyn rahamäärän pienuutta selittää myös se, ettei töihin välttämättä mennä enää kalliissa puvussa vaan farkuissa ja hupparissa.

Design ei kiinnosta markettikansaa

Monille ekologisuudesta kiinnostuneille suomalainen design on ensisijainen valinta, mutta enemmistö shoppailee vaatteensa lähimarketista.

Kaupan liiton viime vuonna tekemän selvityksen mukaan suomalaisten eniten käyttämä vaatekauppa on Prisma ja hyvänä kakkosena tulee K-Citymarket. Myös halpavaateketju Hennes & Mauritz sekä verkkokauppa Zalando ovat käytetyimpien vaateliikkeiden top viidessä.

Suomalaiset suhtautuvat designiin kenties hieman varauksella, pohtii markkinoinnin ja viestinnän tutkija Hannele Kauppinen-Räisänen.

– Itseään ei korosteta vaatteilla vielä isosti ja valtavirrasta poikkeavia on vähemmän kuin tuolla isossa maailmassa.

Jos vaatemuotoilusta ei ole erityisen kiinnostunut, voivat vaatelainaamoiden lainahinnat tuntua myös kalliilta.

Esimerkiksi yhdessä suomalaisessa vaatelainaamossa kahden kuukauden jäsenyys maksaa 90 euroa eli 45 euroa kuussa. Tämä on suunnilleen saman verran kuin suomalainen käyttää kuukausittain rahaa vaatteisiin.

Viime vuonna yksittäinen suomalainen osti vaatteita 591 eurolla, mikä on 49,25 kuussa. Lainaaminen ei siis tule suomalaiselle kovinkaan paljon halvemmaksi kuin halpavaatteiden ostaminen.

Vaatelainaamoketju Vaatepuun yrittäjä Soile-Maria Linnemäki ei kuitenkaan ole huomannut, että asiakkaat olisivat tyytymättömiä hinnoitteluun. Päinvastoin he ovat kannustaneet nostamaan hintoja, kun toiminnan ja valikoiman laajentaminen ovat sitä vaatineet.

Vaatteiden perässä saa ravata tiheään

Vaatteiden lainaaminen on vielä vaivalloista. Lainaamoja ei ole joka nurkan takana, ja niissä täytyy vierailla muutaman viikon välein – vaatteita saa mukaansa maksimissaan kolmeksi viikoksi kerrallaan.

Palveluiden siirtäminen verkkoon voisi helpottaa lainaamista. Lainaamojen nettisivuilta voi nykyään nähdä valikoiman, mutta ei esimerkiksi, onko haluttu tuote heti saatavissa oikeassa koossa.

Osa lainaamoista onkin tarttunut tähän ja on aikeissa laajentaa verkkopalveluitaan.

Toimialan kasvattamiseksi lainaamoja täytyisi myös markkinoida nykyistä enemmän. Tieto vaatelainaamoista on tällä hetkellä lähinnä puskaradion tai asiakkaan oman aktiivisuuden varassa.

Mainontaan pitäisi uskaltaa laittaa euroja jo perustamisvaiheessa ja vaatevalikoimaa rohkeasti laajentaa, näkee Laura Sivula Aalto-kauppakorkeakoulusta. Tämä voi tarkoittaa tappiollisen toiminnan sietämistä jonkin aikaa.

– Tärkeintä olisi miettiä, miten saataisiin mahdollisimman paljon asiakkaita jäseniksi, hän sanoo.

Bisnesmahdollisuus lähinnä juhlavaatteissa?

Vaikka työnsarkaa on vielä paljon, on asiantuntijoiden mukaan vaatelainaamoissa ideaa.

– Olemme menossa kuluttamisesta kokemukseen. Vuokrausmahdollisuus vastaa siihen, että halutaan kokea vaate mutta ei välttämättä omistaa sitä, tutkija Hannele Kauppinen-Räisänen sanoo.

Lainaamoissakin usko tulevaisuuteen on raudanluja, sillä ne ovat jo löytäneet uskollisia ja pitkäaikaisia jäseniä, jotka eivät halua palata ostamiskulttuuriin.

– Jotkut asiakkaani ovat sanoneet, etten saa lopettaa yrittämistä, koska tämä on heille jo elämäntapa, kertoo Soile-Maria Linnemäki Vaatepuulta.

Laura Sivula näkee vaatelainaamojen potentiaalin erityisesti edustus- tai juhlavaatteissa. Hän uskoo, että lainaaminen voisi kiinnostaa myös miehiä, mikäli se on riittävän helppoa. Tällä hetkellä lainaamoissa on pääosin naisten vaatteita.

Muoti- ja urheilukauppa ry:n toimitusjohtaja Kankaanpää näkee bisnesmahdollisuuden lähinnä tuotteissa, jotka ovat lyhyttä käyttöä varten liian kalliita ostaa.

– En usko, että jokapäiväisessä pukeutumisessa on kovin suurta bisnesmahdollisuutta.

Voisitko sinä luopua vaatteiden ostamisesta ja siirtyä lainaamiseen? Aiheesta voi keskustella kello 22:een saakka.

Perjantaina järjestettävä ilmastolakko päättää kansainvälisen ilmastoviikon. Lakkoon osallistuu suomalaisia ympäri maan. Asiantuntijoiden mielestä ilmastonmuutoksen torjunnan vierittäminen vain kuluttajien vastuulle ei kuitenkaan riitä. Päästöjen ja kulutuksen vähentämisen tärkeimmät ratkaisut ovat poliittisia.

Lahtelainen 16-vuotias Oskari Päätalo aikoo lähteä Helsinkiin perjantaina. Hän on myös mukana kansalaisliikkeessä, joka toimii "ilmastonmuutosta ajavaa politiikkaa vastaan".

– Kasvua ihannoivalle yhteiskunnalle pitäisi etsiä vaihtoehtoa, Päätalo sanoo.

Päätalo on vegaani ja hankkii paljon vaatteita kirpputorilta. Kestävän arjen kokeilu on hänestä tärkeää.

– Eivät ihmiset muuten ymmärrä, että voisimme pärjätä ilman lihaa tai autoa. Kokeilun kautta nämä muutokset voivat yleistyä.

Päätalo on pitänyt huolta siitä, että ympäristöasioista puhutaan perheessä päivittäin. Hänen äitinsä ilmoitti perheen tänä syksynä kokeiluun, jossa perheet mittauttavat hiilijalanjälkensä ja pyrkivät entistä päästöttömämpään elämäntapaan.

Oskarin valinnoilla on merkitys

Maailman ilmatieteen järjestö kertoo, että ilmastonmuutos näkyy kaikkialla maapallolla ja viimeiset viisi vuotta ovat olleet maapallon tilastoidun ilmastohistorian lämpimimmät. Kansainvälinen ilmastopaneeli IPCC julkistaa uuden erikoisraporttinsa keskiviikkona.

Vaikka ilmastonmuutoksen ennusteet ovat karuja, Päijät-Hämeessä perheitä kannustetaan elämään entistä vähäpäästöisempää elämää.

Tänä syksynä 79 erikokoista perhettä on lähtenyt mukaan kokeiluun, jossa he pyrkivät vähentämään asumisensa, liikkumisensa ja kulutuksensa aiheuttamaa ilmastokuormaa. Lahdessa on myös otettu käyttöön sovellus, jonka avulla kaupunkilaisia kannustetaan vähäpäästöiseen liikkumiseen.

Perheet kokeilevat muutaman kuukauden ajan elämäntapaa, jolla ilmaston lämpeneminen saataisiin pidettyä alle 1,5 asteessa.

Oskarin äiti, Anna Päätalo, kertoo, että perheen esikoisen mielipiteet ja valinnat ovat vaikuttaneet koko perheen ajattelutapoihin.

– Oskari on erityisen ympäristötietoinen, mikä on vaikuttanut omaan ajatteluun ja toimintaan. Toivon, että saamme kokeilusta käytännön vinkkejä entistä kestävämpään arkeen.

Ravitsemusterapeuttina työskentelevän äidin lisäksi perheeseen kuuluvat ympäristöalan konsultin töitä tekevä mies sekä kolme lasta.

– Teen perheelle vegaaniruokaa, koska teinit sitä halusivat. Mieheni ja nuorin lapsistamme käyttävät maitotuotteita ja harvoin ostamme kalaa, kanaa tai lihaa.

Perheellä on kaksi autoa, mutta Päätalon mukaan toisen tarpeellisuutta mietitään kokeilun aikana.

– Minulla on runsaan 20 kilometrin matka kotoa työpaikalle, mutta pääsääntöisesti kuljen työmatkani bussilla. Mies tarvitsee autoa työssään. Autoa käytetään myös joskus lasten kuskaamiseen harrastuksiin.

Tutkija: vihreästä kulutuksesta helpompaa

Kulutuskulttuuritutkijan Henri Weijon mielestä kokeilu kuulostaa siinä mielessä hyvältä, että siinä pureudutaan perheiden arkeen. Hänen mukaansa on tärkeää, että ilmastoystävällisempi kulutus tehdään mahdollisimman helpoksi ja kivuttomaksi.

– Meillä on taipumus kiinnittää huomiota edelläkävijöihin, jotka ovat motivoituneita ja myös kyvykkäitä muokkaamaan käytöstään. Suurin osa suomalaisista miettii ilmastoasioita, mutta päähuomio kulutustottumuksissa on perheen arjessa, jaksamisessa ja rahan säästämisessä, sanoo markkinoinnin apulaisprofessori Weijo Aalto-yliopistosta.

Weijon vinkit kuluttajille korostavat poliittisen vaikuttamisen merkitystä. Suuremmissa investoinneissa, kuten asumisessa ja auton hankinnassa, kuluttajan kannattaa pohtia valintojaan.

– Muistakaa äänestää ja olla yhteydessä kansanedustajiin vaalien välilläkin.

Kuluttajan rooli vain rajallinen, politiikalla pitäisi tehdä enemmän

Kulutuskulttuurin tutkijan mukaan kuluttajan rooli on rajallinen: ilmastonmuutoksen torjunnassa myös suuremman mittaluokan toimet ovat välttämättömiä.

– Esimerkiksi ympäristöystävälliset valinnat ruokakaupassa tuntuvat yksilöstä voimaannuttavilta. Kaikki muutos ei lähde kuluttajasta, vaan tarvitaan kansallista ja kansainvälistä sääntelyä, sanoo apulaisprofessori Weijo Aalto-yilopistosta.

Luontojärjestö WWF:n ympäristökasvatuksen asiantuntija, filosofian tohtori Essi Aarnio-Linnanvuori on Weijon kanssa samoilla linjoilla.

– Yksilön valinnoilla on merkitystä, mutta suuret muutokset tehdään yhteiskunnan tasolla. Tarvitaan vuorovaikutusta ruohonjuuritason ja päätöksentekijöiden välillä. Tuotantotapojen muutos ja poliittiset päätökset eivät tapahdu ilman yksilöiden muutoksia.

Suomen hallitusohjelman tavoitteena on, että Suomi on hiilineutraali vuoteen 2035 mennessä. Hallitus haluaa sitouttaa teollisuutta tavoitteen saavuttamiseen.

Alkuviikolla YK:n ilmastokokouksessa saatiin hiilineutraalisuussitoumukset 77 maalta sekä nippu muita lupauksia ilmastokestävän kehityksen edistämiseksi.

– On puhkeamassa harhanäkemys, että kuluttaja yksin ratkaisee ilmastonmuutoksen, arvioi Weijo.

Lue lisää:

YK:n ilmastokokous kovan paikan edessä – ”Pariisin ilmastosopimusta on toteutettu laiskasti, nyt on painettava kaasua”

Ilmastonmuutokselle on pakko tehdä jotain, mutta mitä se olisi – tarjolla vain ikäviä vastauksia