Quantcast
Channel: Yle Uutiset | Luetuimmat
Viewing all 121360 articles
Browse latest View live

Jani Kaaron kolumni: Nöyryytyksen tunne on miltei pahinta mitä on

$
0
0

Kuka minä oikein olen? Tänään tuntuu kuin en tietäisi vastausta. Miksi en vain mennyt iltakävelylle ja kuuntelemaan kevään lintuja? Nyt olisi parempi mieli. Sen sijaan menin Facebookiin ja seurasin keskustelua. Keskustelua? Luoja miten sonta lensi leiristä toiseen. En osallistunut, mutta paakut olivat tarkoitettu minunkin kaltaiselleni ja syljin mutaa suustani.

Sitten muistin. Muistin millaista se oli, kun oli itse ollut sosiaalisessa mediassa loanheiton kohteena. Esitin coolia, tietenkin, mutta todellisuudessa tunsin sisälläni poltetta, kirvelyä ja väristyksiä, kuin myrkkykäärmeet olisivat luikerrelleet kylkiluideni häkissä. Yöllä uni ei tullut ja tunsin itseinhon pauhaavan etäisenä kumuna. Miten saatoinkaan tuntea itseni niin pieneksi? Olin vähentynyt, jotain oli miinustettu, enkä ymmärtänyt mitä.

Näin voi käydä ihmiselle, joka tuntee tulleensa nöyryytetyksi, ja nöyryytetyksi tulemisen tunne on miltei pahinta mitä on. Kun ajoittain eksyn seuraamaan keskusteluja, joissa ihmiset paljastavat itsestään pahimmat puolensa, en voi olla miettimättä, mahtaako kukaan poistua niistä tuntematta edes tiedostamatonta nöyryytystä. Näissä taisteluissa ihmiset kajoavat toisiinsa, astuvat säädyllisyyden rajojen ylitse ja kohdistavat iskunsa sinne, missä ne sattuvat eniten – vastustajiensa itsekunnioitukseen.

Joskus tuntuu siltä, että poliittisessa ja ideologisessa keskustelussa vastustajan nöyryytyksestä on tullut päämäärä sinänsä, ja media on tässä liian usein mukana heittämässä bensaa liekkeihin.

Emory-yliopiston tutkija, Frans de Waal, toteutti vuonna 2003 tutkimuksen, joka kertoo mielestäni paljon ajastamme ja sen ongelmista. Siinä kaksi kapusiiniapinaa elää vierekkäisissä häkeissä. Tutkijat ovat opettaneet niitä käymään vaihtokauppaa siten, että kun apina antaa hoitajalle pelinappulan, apina saa kurkunpalan. Sitten toinenkin apina antaa pelinappulan ja saa oman kurkunpalan.

Mitä tapahtuu, jos ensimmäinen apina saa pelinappulaa vastaan himoitun herkun – rypäleen – mutta toinen vain kurkunpalan? Vastaus on: pelkän kurkunpalan saanut apina raivostuu. Se heittää kurkunpalan hoitajan päälle, yrittää tarttua toiseen apinaan satuttaakseen sitä eikä se enää halua olla missään tekemisissä apinakaverin tai hoitajan kanssa.

Jos olette etsineet analogiaa ajallemme, tässä se on. En koeta argumentoida minkään sellaisen puolesta, että meillä olisi reiluusvaisto tai jotain muuta vastaavaa, vaan argumentoin vain jonkin paljon alkukantaisemman, paljon raivokkaamman ja paljon synkemmän voiman puolesta.

Jos minä nimittäin olisin se apina, joka jäi ilman herkkupalaa, tuntisin itseni nöyryytetyksi. Potkisin häkin kalterit mutkalle. Siihen ei tarvita teoriaa, ei ideologiaa, vain nöyryytyksen silmitön raivo ja halu tasata tilit. Jos paikalle sattuisi kansankiihottaja, ah, miten helppoa hänen olisi kanavoida epämääräinen raivoni omien tavoitteidensa toteuttamiseen.

Nöyryytys murentaa ihmisen itsekunnioituksen. Siksi nöyryytys saa ihmisen tuntemaan itsensä pieneksi, vähäpätoiseksi ja pahimmillaan mitättömäksi, ja tämä juuri on nöyryytyksen tarkoitus. Nöyryytetty on vähemmän kuin mitä hän oli ennen.

Nöyryytyksen tunne on niin sietämätön, että voimme taistella sitä vastaan tai sitten vain nielaista sen. Jos taistelemme nöyryytystä vastaan, meidän täytyy tehdä itsemme jälleen suuremmaksi. Strategiat ovat moninaiset ja ne harvoin ovat rakentavia. Jotkut menevät ja lyövät jotain turpaan, toiset hyökkäävät sopivan kohteen kimppuun sosiaalisessa mediassa – pahimmissa tapauksissa jotkut ovat menneet julkiselle paikalle, vetäneet tuliaseen esiin ja panneet räiskien.

Toinen vaihtoehto, nielaista nöyryytys ja sisäistää sen osaksi omakuvaa, on itseen suunnattua aggressiota ja johtaa masennukseen. Jotkut liukuvat strategiasta toiseen: osoittavat voimaa puimalla nyrkkiä porukassa, mutta yksityisesti nuolevat nöyryytyksen haavoja, joita eivät suostu näyttämään kenellekään.

Israelilaisen filosofin, Avishai Margalitin, mukaan sivistyneen yhteiskunnan tunnusmerkki on se, että sen jäsenet eivät nöyryytä toisiaan. Säädyllisen yhteiskunnan tunnusmerkki taas on se, että yhteiskunnan instituutiot eivät nöyryytä kansalaisiaan. Kun katson ympärilleni, herää kysymys: Onko meillä kumpaakaan?

Sivistynyt yhteiskunta? Ei todellakaan. Kun Donald Trump valittiin Yhdysvaltain presidentiksi, kirjailija Siri Hustved totesi, että nöyryyttämisen politiikka on tullut takaisin. Sen merkit näkyvät nyt kaikkialla länsimaisessa maailmassa – Valkoisesta talosta Brexitiin ja Italiasta Suomeen. Joskus tuntuu siltä, että poliittisessa ja ideologisessa keskustelussa vastustajan nöyryytyksestä on tullut päämäärä sinänsä, ja media on tässä liian usein mukana heittämässä bensaa liekkeihin.

Säädyllinen yhteiskunta? Tuskin. Ei tarvitse kauan keskustella työttömien ja sosiaalitukien varassa elävien kanssa kun sana ”nöyryytys” on mainittu. Aktiivimallia arvosteltiin valtavasti juuri siksi, että se koettiin nöyryyttäväksi?

Näin nöyryytetyksi tulemisen tunne kulkee pitkin maata kuin halla. Se on primitiivinen, sietämätön tunne. Se naamioituu mielellään teoriaksi tai ideologiaksi, mutta on usein pohjimmiltaan puhdasta kostonhimoa. Sen vahinko keskustelukulttuurillemme ja yhtenäisyyden kokemuksellemme on ollut valtava.

Psykoterapeuteilla on tapana sanoa, että jos emme käsittele psykologisia haavojamme tässä ja nyt, siirrämme ne eteenpäin lapsillemme.

Suurin vahinko kuitenkin syntyy, jos siirrämme sen eteenpäin lapsillemme – lapsille, jotka ovat viattomia tähän kaikkeen – oli heidän nimensä sitten Simo tai Omar. Psykoterapeuteilla on tapana sanoa, että jos emme käsittele psykologisia haavojamme tässä ja nyt, siirrämme ne eteenpäin lapsillemme. Nöyryytyksen haavat ovat syviä. Kuka meistä haluaa siirtää näin raskaan taakan lastemme kannettavaksi?

Filosofi Margalitillla on ratkaisuehdotus, joka löytyy hänen vuonna 1996 julkaistusta kirjastaan The Decent Society. Margalit ehdottaa, että rakentaisimme yhteiskuntamme uuden perusprinsiipin varaan. Tuo prinsiippi olisi: Älä nöyryytä! Samalla tavalla kuin yhteiskuntamme on nyt rakennettu vapausperiaatteen ympärille – kaikille on taattava mahdollisimman laajat vapaudet kunhan ne eivät rajoita toisten ihmisten samanlaisia vapauksia – voimme rakentaa yhteiskunnan sille periaatteelle, että vältämme kaikissa tilanteissa toisten nöyryyttämistä.

Yhteiskunta ei tietenkään voi määrätä miten sen jäsenet käyttäytyvät toisiaan kohtaan, mutta se voi instituutioissaan toteuttaa tätä ei-nöyryyttämisen periaattetta. Margalitin kirja on tutkielma siitä, mikä on nöyryyttävää. Se ei ole yksinkertaista eikä sitä voi ratkaista millään yleissäännöillä. Siksi Margalit käy läpi nöyryytyksen toteutumista erilaisissa skenaarioissa.

Jos ihmiset voisivat elää vailla nöyryyttämisen pelkoa, alkaisivatko he kukkia toisella tavalla? Emmekö löytäisi paremman keskusteluyhteyden toistemme kanssa?

Mutta miltä tämä teidän korvissanne kuulostaa? Yhteiskunta, jossa ihmiset imisivät jo äidinmaidossa sen periaatteen, etteivät he nöyryytä ketään, ja jotka odottavat ettei kukaan nöyryytä heitä. Yhteiskunta, jossa nöyryytys olisi yhtä paheksuttavaa kuin se, että jättäisi lapsensa laittamatta turvavöihin. Jos ihmiset voisivat elää vailla nöyryyttämisen pelkoa, alkaisivatko he kukkia toisella tavalla? Emmekö löytäisi paremman keskusteluyhteyden toistemme kanssa?

Parasta tässä on, että jos haluamme sellaisen yhteiskunnan, voimme jokainen aloittaa itsestämme jo tänään, nyt. Älä nöyryytä! Ja jos haluamme, että instituutiomme ovat nöyryytyksestä vapaita, saamme rakennettua sellaisen varmasti yhdessä ihmisiässä.

Jani Kaaro

Kirjoittaja on tietokirjailija ja vapaa toimittaja. Hän rakastaa filosofiaa ja inspiroituu vanhan ja uuden, tutun ja tuntemattoman sekoittumisesta, joka johtaa johonkin hedelmälliseen asiaan.

Aiheesta voi keskustella 30.05. klo 16.00 asti.


Sottainen jalkakylpylaite, nuhjuiset pitsihepenet ja korni matkamuisto – Ihmiset vievät kirpputorille liikaa tavaraa, joka kuuluisi roskiin

$
0
0
Kirpputorille lahjoitetuista tavaroista kolmasosa päätyy kierrätykseen tai sekajätteeseen..

Espanjassa kondomeja voi tilata kotiovelle vaikka keskellä yötä, mutta asiakasta palvelevan lähetin arki on karu

$
0
0

Kello yhdeksän illalla. On nälkä, mutta jääkaapissa ei ole valon lisäksi kuin kaksi kuivunutta porkkanaa. Toisaalta kauppaankaan ei huvita lähteä eikä varsinkaan kokata. Näppäilen tottuneesti auki puhelimesta Glovo-nimisen sovelluksen. Ruoan lisäksi palvelusta voi tilata kotiovelle mitä vain lähes mihin aikaan tahansa.

Valikoimasta löytyy kaikkea kainalosauvoista kondomeihin ja tamponeihin, alkoholia ja tupakkaa unohtamatta. Käyttäjien suosikkituotteiden listalta silmään pistävät raskaustestit. Niiden tilauksissa oli piikki viime vuonna esimerkiksi Madridissa 25. kesäkuuta, tasan kuukausi Real Madridin voittaman Champions-liigan finaalin jälkeen. Myös suosittujen tv-sarjojen, kuten Game of Thronesin, esitysajat näkyvät palvelun käytössä.

Glovon keltareppuiset lähetit pitävät huolta siitä, että Espanjan suurimmat kaupungit eivät koskaan hiljene täysin. Keltareput kulkevat kaikissa sääolosuhteissa mihin aikaan tahansa.

Espanjassa toimii toki muitakin lähettipalveluja, mutta katalonialainen Glovo on niistä ylivoimaisesti suosituin. Vuonna 2015 perustettu yhtiö on kasvanut vauhdilla. Nyt se palvelee 2,5 miljoonaa asiakasta sadassa kaupungissa ja 23 eri maassa.

Minun ovellani keltareput vierailevat vähintään kerran viikossa, kiireisimpinä viikkoina vielä useammin.

Venezuelalainen ystäväni työskentelee palvelun lähettinä.

Kotimaassaan tv-kuvaajana työskennellyt Eduardo saapui Espanjaan pakoon Venezuelan kurimusta. Paperittomana siirtolaisena mahdollisuudet löytää työtä ovat kuitenkin rajalliset. Eduardolle ja monelle muulle vastauksen on tarjonnut Glovo.

Palvelun työntekijät toimivat autonomolla eli toiminimellä itsenäisinä ammatinharjoittajina. Toisin sanoen he huolehtivat sosiaaliturvamaksuista ja muista toiminimeen liittyvistä kuluista itse, ja Glovo ostaa heiltä palveluita.

Ystäväni ei voi kuitenkaan työskennellä Glovolle suoraan laittoman maahanmuuttajastatuksensa vuoksi. Siksi hän vuokraa toiminimeä ja työskentelee toisen henkilön nimellä. Tienesteistä 30 prosenttia menee ”vuokraisännälle”.

Glovo- ja muiden lähettipalveluiden toiminimien vuokraamisesta onkin tullut tuottoisa bisnes, joka toimii laittomien siirtolaisten kustannuksella.

Lähettipalvelut etsivät jatkuvasti uusia työntekijöitä.

Glovo mainostaa tarjoavansa työntekijöille mahdollisuuden joustavaan ja itsenäiseen työhön. Työtä tehdään urakkapalkalla: ansiot riippuvat siitä, montako tilausta ehtii tunnissa tekemään. Eduardolle tämä tarkoittaa noin 40–100 euron päiväansioita, jos hän tekee töitä 10 tuntia päivässä. Yhdestä tilauksesta lähialueelle maksetaan 3,5 euroa. Pidemmästä matkasta voi saada korkeintaan 5 euroa.

Ystäväni ei silti valita. Hänelle kelpaa kaikki, kunhan ei tarvitse palata Venezuelaan. Töitä hän tekee joka päivä.

Moni paperiton siirtolainen on samassa tilanteessa. Tämän olen huomannut keskustellessani ruokalähettien kanssa. Ainakin Barcelonassa suurin osa heistä on Venezuelasta ja muista Latinalaisen Amerikan maista. Moni polkee ilman papereita henkensä pitimiksi.

Viime perjantaina ovelleni keltaisen repun kanssa pyyhälsi venezuelalainen lääkäri. Ulkona satoi vettä, mutta lähetti iloitsi: huono keli, enemmän tilauksia.

Seuraavana päivänä muutaman korttelin päässä kodistani yksi lähetti menetti henkensä, kun roska-auto ajoi hänen ylitseen. Onnettomuuspaikalta otetuissa kuvissa ruumiin vieressä lojuu keltainen reppu ja puhelin, jolla tilauksia otetaan vastaan.

​Keltareppuiset lähetit ovat tuttu näky espanjalaiskaupunkien kaduilla.
​Keltareppuiset lähetit ovat tuttu näky espanjalaiskaupunkien kaduilla.Maija Salmi / Yle

Kuolemantapaus synnytti kohun, kun kävi ilmi, että lähetti oli ollut juuri toisen toiminimellä työskentelevä paperiton siirtolainen. Hänet tuntevien lähettien mukaan nuori mies oli saapunut Espanjaan neljä kuukautta aiemmin.

Kuolleen lähetin kaltaiset työntekijät ovat kaikkein haavoittuvimmassa asemassa, sillä heitä ei onnettomuushetkellä suojaa minkäänlainen vakuutus eikä heillä ole Espanjassa sosiaaliturvaa.

Yritys myönsi lähetin laittoman statuksen, mutta totesi, että ongelmaan on vaikea puuttua. Glovon ja muiden samankaltaisten palvelujen lähetit järjestivät sunnuntaina ja maanantaina protesteja, joissa he polttivat keltaisia reppuja ja vaativat parannuksia työoloihinsa.

–Olemme kuin leijonille heitettävää lihaa. Meidät on helppo korvata, ja jos valitamme jostain, meille sanotaan, ettei ketään pakoteta työskentelemään, sanoi lähettien oikeuksia vaativan lähettiyhdistyksen puheenjohtaja Badr Eddine Hilali El Diario -lehdelle

Hän muistutti myös siitä, että etenkään väärällä toiminimellä työskentelevien asema on hankala. He eivät uskalla astua esiin maastakarkotuksen pelossa. El Diario -lehdelle puhuneen lähetin mukaan Glovo ja muut lähettipalvelut käyttävät paperittomia siirtolaisia hyväkseen tuottojen maksimoimiseksi.

Ongelma on juuri se, että näiden näkymättömien siirtolaisten määrä Espanjassa on niin suuri, että heillä tehdään bisnestä. Työluvan odottaminen voi viedä vuosia. Myös kuluttajat ovat alkaneet herätä Glovon kaltaisten palvelujen epäeettisyyteen. Moni vaatii reilun kaupan periaatteella toimivaa palvelua.

Glovon kaltaiset palvelut tuskin ovat kuitenkaan häviämässä.

Asiakkaalle Glovo on pelastus etenkin niinä päivinä, kun jääkaapissa ei ole kuin valo. Kahta kuivunutta porkkanaa tuijottaessa nälkä kurnii enemmän kuin omatunto kolkuttaa.

Kyseessä on sama ilmiö kuin pikamuodissa: niin helppoa ja edullista – ja siksi niin vastustamatonta.

Moskova suunnittelee maailman suurimpiin lukeutuvaa valvontajärjestelmää: Yli 200 000 kasvojentunnistuskameraa

$
0
0

Moskova kaavailee laajan kasvojentunnistusjärjestelmän käyttöönottoa, kertoo uutistoimisto Tass. Kaupungin pormestarin Sergei Sobjaninin mukaan tavoitteena on yli 200 000 uuden valvontakameran asentaminen Venäjän pääkaupunkiin.

Kasvojentunnistusta on jo testattu Moskovan metrossa vuoden 2018 jalkapallon maailmanmestaruuskilpailuista alkaen. Sobjaninin mukaan metron sisäänkäyntien yhteyteen asennettujen valvontakameroiden avulla on saatu kiinni jo kymmeniä etsintäkuulutettuja rikollisia.

– Tänä vuonna, hyvin pian, julistamme yhdessä sisäministeriön kanssa kilpailun laajan videotunnistusjärjestelmän luomiseksi. Se koostuu yli 200 000 Moskovaan tulevasta valvontakamerasta, Sobjanin totesi tänään torstaina.

– Siitä tulee yksi maailman suurimmista. Vain Kiinan järjestelmät pystyvät haastamaan sen, Sobjanin sanoi.

Kiina on edelläkävijä kasvojentunnistamisessa, ja maassa kehitetään yhä laajempaa kasvojentunnistusjärjestelmää.

Kiinassa on jo nyt käytössä laaja kansalaisia kuvaaviin kameroihin perustuva järjestelmä. Kiinan hallinto on varoittanut, että uusi teknologia tekee virkavallalta pakenemisen lähes mahdottomaksi.

Hämäläisjoen kosket vapautettiin patojen kahleista – nyt kalastajat odottavat innolla uutta ja kookasta taimenkantaa

$
0
0

Renkajoen koskien kunnostus alkoi 2000-luvun alussa. Liki parinkymmenen vuoden työn jälkeen kaikki kosket on saatu palautettua luonnonmukaisiksi.

Se antaa mahdollisuuden joessa eläville taimenille kulkea koko joen matkalla Janakkalan Haapajärveltä Renkajoelle asti.

Tähän asti joen oma taimenkanta on jäänyt kooltaan pieneksi, mutta nyt kun taimen pääsee ruokailemaan Renkajärvellä, sen uskotaan kasvavan vauhdikkaammin.

Hiittankoski
Hiittankoski on yksi Renkajoen isoista koskista, joita hyödynnettiin voimanlähteenä.Timo Leponiemi / Yle

– Pääsääntöisesti koskista on poistettu vanhoja säädeltäviä patoja ja muutettu pohjakynnyksiksi. Samalla on turvattu vaelluskalojen kulku, sanoo Hämeen ELY-keskuksen vesistöasiantuntija Martti Lautala.

Mika Soramäki meloo
Mika Soramäki meloo Renkajoella.Timo Leponiemi / Yle

– Tänne on rakennettu myös poikastuotantoalueita vaelluskaloille. Myös uittorakenteita, vanhoja myllypatoja ja saharakenteita on rakennettu, jotta myös ihmisen historia saadaan näkyvästi esiin, täydentää Hämeen ammattikorkeakoulun projektipäällikkö Mika Soramäki.

Halkoja hakattiin omaosuuden eteen

Renkajoen koskien kunnostukseen on käytetty 270 000 euroa. Kunnostuksiin on osallistunut kaikkiaan 14 tahoa. Suurin kunnostustöiden yksittäinen rahoittaja on ollut Hämeen ELY-keskus.

Kuittilankosken luonnontilaiseksi palauttaminen maksoi 50 000 euroa. Kuittilan osakaskunta osallistui rahoitukseen 10 000 euron osuudella.

Harri Takkumäki
Harri Takkumäki uskoo, että Renkajoki nousee kalastajien suosiossa.Ville Välimäki / Yle

– Halkoja hakattiin, että kymppi saatiin kasaan. Kyllähän tämä on sellainen tulevaisuuden kohde. Ei täällä vielä ranteet kipeiksi tule taimenten painosta, mutta tulevaisuudessa näin tulee toivottavasti käymään, sanoo Kuittilan osakaskunnan kalastuslupamyyjä Harri Takkumäki.

Koskien kunnostusta edisti se, että ihmiset olivat kyllästyneitä säätämään luukkupatoja, jotka olivat käyneet tarpeettomiksi sahojen ja myllyjen toiminnan loputtua.

Muurilankoski
Muurilankoski kuohuu vapaana aivan Rengon keskiaikaisen kivikirkon kupeessa.Timo Leponiemi / Yle

– Enemmän ihmiset pelkäsivät maiseman muuttumista radikaalisti, mutta loppujen lopuksi huomattiin, että luonnonmukaiset padot ovat kaikkein parhaita, sanoo eläkkeellä oleva vesistöasiantuntija Kari Rannisto.

Varhasimmat maininnat Renkajoesta ovat 1400-luvulta

Renkajoki saa alkunsa Hattulassa sijaitsevasta Renkajärvestä. Sieltä se kulkee mutkitellen Rengon halki kohti kaakkoa Janakkalan rajalla sijaitsevaan Haapajärveen. Runsaan 20 kilometrin matkalla korkeuseroa on 41 metriä. Joessa on kaikkiaan yhdeksän koskea.

Varhaisimmat maininnat Renkajoesta ovat vuodelta 1470. Renkajoen nimen alkuperä on hämärän peitossa, mutta kantasana on rengas. Yksi mahdollinen selitys on kuikkien sukellusten jälkeen jääneet renkaat vedenpinnassa.

Renkajoen Myllykoski
Myllykylän koskessa oli mylly jo 1600-luvulla.Timo Leponiemi / Yle

Renkajoen koskia käytettiin vuosisatojen ajan myllyjen, sahojen ja vanutuslaitosten voimanlähteinä sekä puutavaran uittoväylänä.

Esimerkiksi Myllykylässä mylly oli jo 1600-luvulla. Lopulta höyrykoneet ja sähkö korvasivat koskivoiman. Jäljelle jäivät vain myllyjen ja sahojen luukkupadot ja tukkirännit.

Suurin uitto Renkajoessa tapahtui vuonna 1932, kun tukit uitettiin Hinkaloisten sahalle asti. Uitot päättyivät vuonna 1954.

Keväisin oiva melontareitti

Keväisin Renkajoessa vettä riittää myös melojille. Renkajärveltä jokea on mahdollista meloa aina Hinkaloistenkoskelle saakka. Siitä eteenpäin jokeen kaatuneet puut tekevät siitä läpipääsemättömän.

Alkumatka Renkajoesta on maisemiltaan jopa erämaista. Muurilankosken jälkeen joki kulkee peltomaisemissa, joskin paikoin jopa useita metriä syvässä kanjonissa, jonka reunamia keväisin värittävät valkovuokot ja keltaisena loistavat rentukat.

Melojat Renkajoella
Valkovuokot ja rentukat luovat väriloistoa Renkajoen keväiselle melontareitille.Ville Välimäki / Yle

Melojat ja muut retkeilijät voivat vuokrata Kuittilankoskella olevaa kotaa. Kaikkien käytössä on Kuittilan osakaskunnan ylläpitämä pieni sauna, josta on mukava pulahtaa vilvoittavaan Ylijärveen.

Renkajokea
Renkajoki mutkittelee alkuosassa jopa erämaisissa maisemissa.Timo Leponiemi / Yle

Unkari peruu EU:n arvosteleman oikeusuudistuksen ja antanee rukkaset Salvinille

$
0
0

Unkarin hallitseva puolue Fidesz ei ole liittymässä europarlamentissa Italian Matteo Salvinin puuhaamaan oikeistopopulistien ja äärioikeiston ryhmään. Fideszin päätöstä on odotettu siitä lähtien, kun se ajautui konfliktiin nykyisen ryhmänsä konservatiivipuolueiden EPP:n kanssa.

EPP jäädytti maaliskuussa Fideszin jäsenyyden toistaiseksi EU-vastaisten puheiden ja Unkarin demokratiaongelmien vuoksi. Suomen puolueista kokoomus on mukana EPP:ssä ja perussuomalaiset valmistelee liittymistä Salvinin puuhaamaan uuteen ryhmään.

Pääministeri Viktor Orbánin kansliapäällikkö Gergely Gulyás ilmoitti tänään torstaina, että on vain äärimmäisen pieni mahdollisuus, että Fidesz liittyisi Salvinin ryhmään.

Tänään torstaina Unkari ilmoitti myös luopuvansa hallinto-oikeusuudistuksesta, joka on herättänyt huolta oikeusjärjestelmän riippumattomuuden vaarantumisesta. EU on arvostellut oikeusuudistusta, jossa hallinto-oikeudet olisivat suoraan Fideszin johtaman oikeusministeriön alaisuudessa.

Unkarin hallinnon mukaan uudistuksen arvostelu ja epäilyt oikeuden riippumattomuuden vaarantumisesta ovat olleet epäoikeudenmukaisia. Fidesz vakuuttaa, ettei oikeusuudistuksen perumisella ole mitään tekemistä puolueen EPP-ryhmän jäsenyyden kanssa.

Pääministeri Orbánin johtama Fidesz voitti viime viikon europarlamenttivaalit Unkarissa. Puolue sai yli puolet äänistä ja 13 edustajaa europarlamenttiin.

Disney liittymässä boikottirintamaan – Toimitusjohtaja: Kuvausten jatkaminen aborttia rajoittavassa Georgiassa hyvin vaikeaa

$
0
0

Tiukan aborttilain säätänyt Georgian osavaltio on joutumassa maksamaan kalliin hinnan päätöksestään. Georgia on päättänyt kieltää abortit sen jälkeen, kun alkion sydämenlyönnit ovat havaittavissa.

Päätöksen seurauksena valmistellaan boikottia, jolla saattaa olla valtavat rahalliset seuraukset osavaltiolle, jossa elokuva- ja tv-tuotannot ovat merkittävää liiketoimintaa. Verohelpotuksia tuotannoille antavassa Georgiassa on kuvattu viime vuosina muun muassa suuria Hollywood-elokuvia, kuten Marvelin supersankarielokuvat Black Panther ja Avengers: Endgame.

Nyt muun muassa Marvel-elokuvia tuottava Disney on ilmoittanut saattavansa siirtää kuvaukset pois Georgiasta vastalauseena aborttilain tiukentamiselle.

– Meidän on hyvin vaikea jatkaa kuvauksia Georgiassa, jos aborttilakia ryhdytään toteuttamaan Disneyn pääjohtaja Bob Iger toteaa uutistoimisto Reutersille.

– Monet meille työskentelevät ihmiset eivät varmaankaan halua enää työskennellä siellä ja meidän on otettava se huomioon. Seuraamme nyt tilannetta todella tarkasti, Iger jatkaa.

Myös WarnerMedia ilmoitti torstaina harkitsevansa uusia tuotantojaan Georgiassa, mikäli lakia ryhdytään toteuttamaan.

Aiemmin suoratoistopalvelu Netflix ilmoitti harkitsevansa tuotantojensa siirtämistä pois Georgiasta.

– Lainsäädäntöä ei ole vielä alettu soveltaa. Jatkamme tuotantojamme Georgiassa samalla, kun tuemme niitä, jotka eivät niin tee. Jos lakia aletaan soveltaa käytäntöön, harkitsemme uudelleen kaikkia investointejamme Georgiaan, sanoo Netflixin sisältöjohtaja Ted Sarandos Variety-lehdelle.

Netflix on kuvannut Georgiassa muun muassa Stranger Things -sarjaa.

Useat ohjaajat, näyttelijät ja käsikirjoittajat ovat jo ilmoittaneet, etteivät aio enää työskennellä Georgiassa aborttilain vuoksi.

Vain 245 grammaa syntyessään painanut vauva selvisi elossa Yhdysvalloissa – Kuinka pieniä vauvoja voimme pelastaa?

$
0
0

Vain 245 grammaa.

Sen verran painoi Yhdysvalloissa syntynyt vauva, joka on ilmeisesti kaikkien aikojen pienin hengissä selvinnyt vauva.

Saybie-lempinimen saanut vauva painoi syntyessään siis suurin piirtein saman verran kuin puolet voipaketista. Ja mahtui aikuisen kämmenelle.

Naistentautien ja synnytysten sekä perinatologian erikoislääkäri Hilkka Ijäs Oulun yliopistollisesta sairaalasta toteaa, että raskausviikoilla on suuri merkitys selviytymisessä.

Yhdysvalloissa syntynyt Saybie-vauva syntyi raskausviikolla 24. Tyypillisesti raskaus kestää 40 viikkoa. Ijäs toteaa Saybien olleen raskausviikkoihin nähden hyvin pienikasvuinen.

– Sen lisäksi, että hän on syntynyt keskosena, niin hänellä on ilmeisesti myös ollut todella vaikea kasvun hidastuma.

Ijäksen mukaan keskenmenon ja synnytyksen raja kulkee raskausviikolla 22. Myös painolla on merkitystä.

– Syntymäpainon tulisi olla vähintään 500 grammaa, jos syntyy ennen 22. raskausviikkoa.

Keskoshoidot kehittyneet 2000-luvulla huimasti

Mutta kuinka pieniä vauvoja voimme pelastaa?

Ijäs muistelee, että vielä 2000-luvun taitteessa ajateltiin, ettei alle 24-viikkoisilla vauvoilla ole mahdollisuuksia selvitä. Keskoshoidot ovat kuitenkin kehittyneet parissakymmenessä vuodessa huimasti.

Ijäksen mukaan Suomessa varhaisimmassa vaiheessa raskautta syntynyt vauva, joka on jäänyt henkiin, on syntynyt raskausviikolla 23.

Syntymäpainoa oli kuitenkin huomattavasti enemmän kuin yhdysvaltalaisella Saybie-vauvalla: yli 600 grammaa.

Kaikkia ennenaikaisesti syntyviä vauvoja, jotka ovat ohittaneet 22. raskausviikon ja osoittavat elonmerkkejä, pyritään hoitamaan.

– En tiedä, kuinka pitkälle viikkorajaa on mahdollista venyttää. Minkä kokoisen vauvan voisi ajatella jäävän henkiin? Pitäisi varmaan keksiä keinokohtu, johon liian aikaisin syntyneet laitettaisiin, Ijäs pohtii.

Hoitaja pitelee sylissään Saybie-vauvaa San Diegossa sijaitsevassa sairaalassa.
Hoitaja pitelee sylissään Saybie-vauvaa San Diegossa sijaitsevassa sairaalassa.Sharp HealthCare / AFP

Ijäksen mukaan Oulun yliopistollisessa sairaalassa pienin henkiin jäänyt vauva on painanut noin 385 grammaa. Vauvalla oli vaikea kasvun hidastuma ja paino jäi matalaksi, vaikka raskausviikkoja oli takana jo reilummin.

Pienikokoisuus voikin olla hoidossa merkittävä ongelma. Ijäksen mukaan realistisesti voidaan ajatella, että noin 400 grammaa painavaa vauvaa voidaan vielä hoitaa.

Oulun yliopistollisessa sairaalassa oli vastikään tapaus, jossa vaikeasta kasvun hidastumasta kärsivän sikiön painoarvio oli vielä 28. raskausviikolla vain noin 300 grammaa.

– Lastenlääkärit olivat sitä mieltä, ettei heillä ole edes riittävän pieniä välineitä, joilla esimerkiksi intuboida, jotta saataisiin laitettua hengitysputki, Ijäs kuvailee.

Keho ei ole vielä valmis kohdun ulkopuoliseen elämään

Ijäs kertoo, että keskosvauvoilla on paljon terveysongelmia.

– Verenkierron säätely, lämmön säätely, silmien kehittyminen – kaikki on keskeneräistä. Suolisto ei välttämättä siedä suun kautta annettua ravintoa. Aivoverenvuodot ovat pikkukeskosilla tavallisia, Ijäs kertoo.

Varsinkin keuhkojen kypsymättömyys on ongelma.

Usein ennenaikaisesti syntyneillä vauvoille kehittyy hengityskonehoitoa vaativa hengitysvaikeusoireyhtymä, RDS. Syynä on se, etteivät keuhkot ole vielä sopeutuneet kohdun ulkopuoliseen elämään.

Mitä varhaisemmilla raskausviikoilla vauva syntyy, sitä suuremmalla todennäköisyydellä hänellä on terveysongelmia myös myöhemmällä iällä.

– 28. raskausviikon jälkeen syntyneillä riskit alkavat pienentyä. Eloonjäämisennuste on hyvä, eikä keskosuudesta välttämättä jää mitään ongelmia.

Lääketieteen kehittyessä paranevat keinot edesauttaa ennenaikaisesti syntyvien lasten selviytymistä.

Jos vaarana on ennenaikainen synnytys, äidille voidaan nykyisin antaa kortisonipistoksia sikiön keuhkojen kypsyttämiseksi ja magnesiumia sikiön aivojen suojaamiseksi.

– Ja tietenkin ennustetta varmasti parantaa se, että pienten keskosten syntymät on keskitetty Suomessa suuriin yliopistosairaaloihin.

Lue myös:

Syntyessään 245 grammaa painanut Saybie-vauva selvisi elossa Yhdysvalloissa – arvellaan maailman pienimmäksi selviytyjäksi

Avokadon painoinen "mini-ihme" pääsi kotiin – Japanissa ihastellaan tiettävästi pienintä sairaalasta päässyttä keskosta


Viranomaiset Budapestin turmaveneestä: Upposi seitsemässä sekunnissa – katso turvakameravideo onnettomuushetkestä

$
0
0

Budapestissa keskiviikkoiltana sattunutta veneturmaa tutkiva Unkarin poliisi on julkaissut turvakameravideon onnettomuudesta. Videolta näkyy, kuinka kaksi Tonava-joella kohti pohjoista ajavaa turistivenettä törmää toisiinsa tuhoisin seurauksin.

Pienemmän Hableany- eli Merenneito-veneen ja suuremman Viking-veneen yhteentörmäyksessä on kuollut ainakin seitsemän ihmistä. Lisäksi 21 ihmistä on edelleen kateissa, ja toivo heidän löytämisestään elossa alkaa hiipua. Uponneessa veneessä oli 33 eteläkorealaista ja kaksi unkarilaista miehistön jäsentä. Vain seitsemän ihmistä on onnistuttu pelastamaan elossa joesta.

Kova virtaus ja tavallista korkeammalla oleva vesi vaikeuttavat meneillään olevia etsintöjä.

Vene. Rannalla ihmisiä sateenvarjojen alla.
Tonavan rannalle kokoontuneet ihmiset seuraavat pelastustöitä. Kateissa olevia ihmisiä yritetään paikantaa kaikuluotaimen avulla.Balazs Mohai / EPA

Viranomaisten mukaan pienempi veneistä kääntyi toistaiseksi tuntemattomasta syystä suuremman veneen eteen Tonavan ylittävän sillan alla.

– Jostakin syystä Hableany kääntyi Vikingin eteen. Vikingin osuttua siihen se kääntyi ympäri ja upposi noin seitsemässä sekunnissa, Budapestin pelastusviranomaisia johtava Zsolt Gabor Palotai kommentoi tapahtumia.

Kukkaa pitelevä käsi. Taustalla Tonava ja pelastusvene.
Veneturmassa kuolleiden muistoksi tuodaan kukkia onnettomuuspaikalle.Balazs Mohai / EPA

Etelä-Korean ulkoministeriö on vahvistanut seitsemän maan kansalaisen kuolleen onnettomuudessa. Lisäksi Etelä-Korea on vahvistanut 19 maan kansalaisen olevan kateissa.

Etelä-Korean Budapestin-suurlähetystön mukaan turmaveneessä olleet turistit eivät käyttäneet pelastusliivejä, mikä on "normaalikäytäntö" Tonavan turistiveneissä.

Onnettomuus sattui, kun eteläkorealainen turistiryhmä oli palaamassa noin tunnin kestäneeltä jokiristeilyltä.

Lisää aiheesta:

Yli 20:n ihmisen pelätään kuolleen turistiveneen kaaduttua Budapestissä – eloonjääneiden löytymiseen enää "minimaalisesti toivoa"

Viron hallitus petti koulutuslupauksensa – yliopistoväki viettää tieteen hautajaisia

$
0
0

Viron yliopistoväki on järjestänyt tieteen hautajaismarssit Tallinnassa ja Tartossa protestiksi sille, että maan hallitus petti lupauksensa tutkimusrahoituksen kasvattamisesta. Sadat mielenosoittajat toivat torstaina hautajaisseppeleitä, kukkia ja kynttilöitä Tallinnassa parlamenttitalolle ja Tartossa opetusministeriön rakennukselle.

Mielenilmauksen taustalla oli Viron versio koulutuslupauksen rikkomisesta. Vielä joulukuussa kaikki puolueet oikeistopopulistista Ekreä lukuun ottamatta sopivat tiederahoituksen kasvattamisesta 0,71 prosentista prosenttiin maan bruttokansantuotteesta.

Ekrekin perusteli pois jäämistään sillä, että tavoite ei ollut riittävän kunnianhimoinen.

Hallituspuolueet keskusta, Isänmaa ja Ekre uusivat lupauksen päästyään sopuun hallituksen muodostamisesta. Maanantaina ne kuitenkin peruivat tutkimusrahojen korotukset ja pitivät tutkimusrahoituksen määrän ennallaan. Samalla hallitus päätti muun muassa nostaa eläkkeitä ja laskea alkoholiveroa.

EU:n tilastoviraston Eurostatin mukaan Viro käyttää unionin keskiarvoa vähemmän rahaa kehitykseen ja tutkimukseen.

Nuori mies: spermasi on heikompaa kuin isäsi sperma – syytä ei tarkkaan tiedetä

$
0
0

Sperman laatu heikkenee jatkuvasti Euroopassa ja kaikkialla teollistuneessa maailmassa. Kehityksen syy on osin yhä arvoitus.

Vuonna 2017 valmistuneessa metatutkimuksessa vedettiin yhteen yhteensä 185 tutkimuksen tuloksia. Selvisi, että siittiöiden määrä siemennesteessä oli yli puolittunut vajaassa neljässä vuosikymmenessä.

Aivan tuore on tutkimus, jonka mukaan Sveitsi on sperman laatua verrattaessa heikoimpien maiden joukossa Euroopassa. Tutkimuksessa tarkasteltiin yli 2 500:n 18–22-vuotiaan nuoren sveitsiläismiehen spermaa: siittiösolujen määrää, liikkuvuutta ja muotoa.

Peräti 17 prosentilla miehistä siittiöitä oli alle 15 miljoonaa millilitrassa, mitä Kansanvälinen terveysjärjestö WHO pitää heikentyneen hedelmällisyyden rajana.

Jos siittiöitä on alle 40 miljoonaa millilitrassa, pitenee hedelmöittymiseen kuluva aika merkittävästi, sanoo Geneven yliopiston tutkija Serge Nef tutkimustiedotteessa. Koko tutkimus on julkaistu Andrology-lehdessä.

Sveitsiläistutkimuksen hälyttävä tulos oli myös se, että vain 38 prosentilla sperma täytti WHO:n terveen sperman vaatimukset.

Syy yhä arvausten varassa

Miksi teollisuusmaiden nuorten miesten sperman laatu sitten heikkenee?

Syystä ei ole tarkkaa varmuutta, mutta epäiltyjä riittää: äidin raskaudenaikainen tupakointi, alkoholi, stressi sekä altistuminen tuholaismyrkyille.

Tutkimusprofessori Mika Gissler Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta mainitsee vielä yhden ehdokkaan: hormonit. Hormoneja alettiin epäillä jo silloin, kun ensimmäiset raportit spermanlaadun heikkenemisestä tulivat julki.

Hormoneihin viittaa esimerkiksi se, että Tanskan ja Saksan kaltaisissa maissa, joissa kasvatetaan ja syödään paljon sikaa, spermatilanne on Euroopan heikoimpia. Sikojen kasvatusta tehostettiin aiemmin hormoneilla. Nykyisin EU-lainsäädäntö rajoittaa hormonien käyttöä lihantuotannossa.

Myös hormonaalisella ehkäisyllä voi olla samankaltaisia seurauksia.

Mika Gissler, THL
Mika Gisslerin mukaan myös hormoneilla voi olla osansa heikoissa sperman laadussa.THL

Gisslerin mukaan ongelmana on, että useimmat tutkimukset perustuvat pieniin otoksiin, jolloin niistä on vaikea tehdä kunnollisia tilastoja.

Suomalaisille hyvä uutinen on, että maamme kuuluu muun muassa Viron ja Espanjan ohella niihin eurooppalaismaihin, joissa sperma on muita tasokkaampaa.

– Suomessakin mennään huonoon suuntaan, mutta toistaiseksi hitaammin kuin esimerkiksi Tanskassa, Gissler sanoo. Hänen mukaansa tanskalaisnaisista yli kolmasosa myös polttaa raskauden aikana, kun Suomessa luku on vain 15 prosenttia.

Kehitykseen ehtii vielä vaikuttaa

Tutkimusprofessori Gissler ei pidä peliä menetettynä.

Paljon ratkaisee se, korjaantuuko tilanne tulevien sukupolvien myötä vai tuleeko meille uusia ympäristöaltistuksia, hän sanoo.

Tuholaismyrkkyihin on pyritty vaikuttamaan esimerkiksi EU-lainsäädännöllä ja työsuojelu on parantunut niin, ettei työpaikoilla enää altistuta yhtä lailla kuin ennen. Nykyiset työsuojelusäännökset on otettu hyvin huomioon, arvioi Gissler.

Hän korostaa myös, että satunnainen altistuminen esimerkiksi puutarhan myrkyille ei vielä ole paha, mutta pysyvä altistus on hankala.

Mikroskooppi
Spermanäytteen tutkimista mikroskoopilla.AOP

Sperman laatu ja kivessyöpä

Kehno sperma hankaloittaa lasten saantia, mutta sillä voi olla myös vakavia terveysvaikutuksia. Kivessyövän on todettu yleistyneen maissa, joissa sperma on heikkoa.

Tämä todettiin myös sveitsiläistutkimuksessa. Vuonna 1980 syöpätapauksia oli 7,6 sataa tuhatta miestä kohden. Vuonna 2014 luku oli noussut 10,4:ään.

Tutkija Serge Nefin mukaan sperman laadun on yleensäkin todettu olevan heikompi maissa, joissa kivessyöpää esiintyy muita enemmän. Suomi kuuluu tässäkin suhteessa Euroopan onnekkaisiin.

Tanskan ja Norjan kaltaisissa heikon sperman maissa kivessyöpää esiintyy selvästi enemmän. Tästä syystä Tanskassa on rutiini, että kivekset tarkastetaan terveystarkastusten yhteydessä.

Pitäisikö niin tehdä myös Suomessa?

– Toistaiseksi ei suositella kivesten rutiininomaista lääkärintarkastusta, mutta jos (kivessyöpä) yleistyy, tulee sekin varmaan pohdintaan.

Kaikeksi onneksi kivessyöpä on harvinainen sekä helppo diagnosoida ja hoitaa. Se voi kuitenkin olla fataali, jos sitä ei huomata ajoissa, Gissler sanoo.

Entä voiko spermansa laatua parantaa kotikonstein?

– Sperma on todennäköisesti hyvänlaatuista, kun ei tupakoi, eikä altistu hormoneille ja myrkyille. Mitä pienempi altistus, sitä parempi, sanoo Gissler.

Lue lisää:

Suomalaisen sperman laatu jatkaa laskuaan – monelle miehelle tulee yhä yllätyksenä, että omaan siemennesteeseen voi vaikuttaa

Tutkimus: Iäkäs isä lisää lapsen riskejä

Hallitus panee järjestöt nostamaan työllisyyttä: Aikataulu "erittäin kunnianhimoinen"

$
0
0

SDP:n johdolla kasattava hallitus laskee toivonsa työllisyysasioissa vahvasti työmarkkinajärjestöihin.

Niin sanottujen kolmikantaneuvottelujen toivotaan johtavan kymmenien tuhansien uusien työpaikkojen syntymiseen. Järjestöiltä pyydettäneen ensimmäiset ehdotukset jo loppukesäksi, ennen kuin hallitus päättää esityksestään valtion ensi vuoden budjetiksi.

SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta sanoo, että aikataulu on erittäin kunnianhimoinen.

– Tässä on käytännössä pari kuukautta aikaa, ja uskon, että ihmiset täälläkin ovat poissa työelämästä heinäkuun tullessa, Eloranta sanoo.

Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen sanoo, että järjestöt saavat tosissaan miettiä mitä on tehtävä, jos työpaikkoihin syntymiseen johtavien päätösten pitäisi olla laskettavissa budjettiriiheen mennessä.

Hallitus lähettää kutsun keskusteluihin paitsi perinteisille työmarkkinakeskusjärjestöille, myös Suomen yrittäjille.

Mikael Pentikäinen kuvattuna Helsingissä
Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäisen mukaan työllisyyden parantaminen vaatii paljon toimenpiteitä. Pekka Tynell / Yle

Eloranta: Järjestöjä hankala pistää tilille

Jo etukäteen näyttää, että järjestöjen ja hallituksen ei ole helppo löytää yhteisymmärrystä keinoista.

Esimerkiksi Elinkeinoelämän keskusliitto parantaisi työllisyyttä lyhentämällä lasten kotihoidon tukea ja porrastamalla ansiosidonnaisen työttömyysturvan. Poliitikot ovat kuitenkin eri linjoilla, sillä hallitusneuvotteluista saatujen tietojen mukaan kotihoidontukeen ei olisi tulossa merkittäviä muutoksia. Ainakin keskusta on vanhastaan vastustanut tuen leikkaamista.

Ansiosidonnaisen porrastaminen taas ei käy suurimmalle palkansaajajärjestölle SAK:lle, vaikka porrastamiselle löytyy tukea muista palkansaajajärjestöistä.

SAK parantaisi esimerkiksi työntekijöiden muutosturvaa, jolloin yritysten pitäisi satsata työttömyysuhan alla olevien kouluttamiseen.

Johtaja Ilkka Oksala EK:sta sanoo, että muutosturvan parantaminen voisi saada vaikeassa tilanteessa olevat yritykset vähentämään henkilöstöä enemmän kuin ne muuten tekisivät.

– Mitä kalliimmaksi henkilöstön vähentäminen yrityksille tehdään, sitä vaikeampaa on selvitä jäljelle jäävän henkilöstön kanssa, Oksala sanoo.

Ilkka Oksala
Ilkka Oksala Jouni Immonen / Yle

Yrittäjien Pentikäisen mukaan olisi oikein, että hallitus velvoittaisi järjestöjä vastuuseen siitä, että päätöksiä uusien työpaikkoja syntymisestä tulee.

– Järjestöjen tehtävä on olla talkoissa mukana, mutta korostan, että hallitus viime kädessä kantaa vastuun. Jos järjestöt eivät kykene ratkaisuja tuottamaan, on ministerien tehtävä miettiä mitä eduskunnalle esitetään jotta tavoitteisiin päästään, Pentikäinen sanoo.

Eloranta ei osaa sanoa, mitä velvoittaminen tarkoittaisi.

– Jos työpaikkoja ei synny näin, aika hankala siitä olisi pistää järjestöjä tilille.

Pentikäinen: Hallitusohjelma pelättyä parempi

Viime vaalikaudella Juha Sipilän (kesk.) porvarihallitus ajautui taisteluun ay-liikkeen kanssa, mutta Antti Rinteen (sd.) uudella hallituksella tilanne voi olla päinvastainen.

Työnantajapuolta saattaa nyt vuorostaan odottaa kutsu kolmikantaryhmiin, jossa sillä ei välttämättä ole muuta kuin hävittävää.

Viime vaalikaudella palkansaajapuoli arvosteli, että hallitus oli jo käytännössä päättänyt asiat ja kolmikantaisten työryhmien tehtävät jäivät ohuiksi. Nyt Yrittäjien Pentikäinen odottaa, että mahdollisen Rinteen hallituksen toimeksiannot olisivat "selkeitä, mutta riittävän väljiä".

Molempia puoluejohtajia, Rinnettä ja Sipilää yhdistää se, että myös Rinteen tavoitteena näyttää olevan jonkinlainen sopimus, jossa työmarkkinajärjestöt osallistuisivat tai sitoutuisivat siihen, että Suomeen syntyy erilaisilla toimilla tuhansia uusia työpaikkoja.

Sipilän kaudella nähdyn kaltainen kilpailukykysopimus ei kuitenkaan olisi sikäli enää mahdollinen, että Elinkeinoelämän keskusliitto ei suostu kytkemään palkkoja laajempaan sopimukseen. Seuraava neuvottelukierros suomalaisten palkoista alkaa syksyllä.

Pentikäinen toivoo, että sopimus syntyy ja epävarmuus poistuu.

– Se mitä olen kuullut Säätytalolta viittaisi siihen, että vaalipuheet ja -ohjelmat huomioon ottaen hallitusohjelma on yrittäjien kannalta pelättyä parempi, Pentikäinen sanoo.

Syntyessään 245 grammaa painanut Saybie-vauva selvisi elossa Yhdysvalloissa – arvellaan maailman pienimmäksi selviytyjäksi

$
0
0

Yhdysvalloissa on selvinnyt hengissä synnytyksestä ilmeisesti kaikkien aikojen pienin vauva. Lapsi painoi syntyessään vain 245 grammaa ja oli niin pieni, että mahtui aluksi aikuisen kämmenelle.

Joulukuussa syntynyt tyttövauva sai lempinimen Saybie. Hän painoi syntyessään suurin piirtein saman verran kuin suuri omena.

Synnytyksen jälkeen lääkärit sanoivat tytön isälle, että hänellä on noin tunti aikaa tyttärensä kanssa ennen kuin tämä luultavasti kuolee. Toisin kuitenkin kävi.

– Tuo tunti venyi ensin kahdeksi tunniksi, sitten kokonaiseksi päiväksi, sen jälkeen viikoksi, äiti kertoi sairaalan julkaisemalla videolla.

Videolla esiintynyt hoitaja kertoi, että lapsi oli niin pieni, että häntä oli vaikea nähdä sängyllä.

Lapsi pääsi vihdoin kotiin

San Diegossa Kaliforniassa sijaitseva synnytyssairaala kertoi tapauksesta julkisuuteen keskiviikkona, kun vauva pääsi kotiin sairalaasta. Tyttö painoi kotiutuessaan noin 2,2 kiloa.

Lapsen äiti oli synnytyksen käynnistyessä 24. raskausviikolla, kun tyypillinen raskaus kestää noin 40 viikkoa. Äiti kiidätettiin sairaalaan vakavien raskauskomplikaatioiden vuoksi, ja lapsi syntyi hätäsektiolla.

Sairaalan mukaan Saybiella ei ilmennyt mikrokeskosilla yleisiä lääketieteellisiä ongelmia kuten keuhko- ja sydänongelmia.

Tällä hetkellä vauva on terve, mutta mikrokeskosena hänellä voi ilmetä muun muassa kehityshäiriöitä sekä kuulo- ja näköongelmia.

Maailman pienin tunnettu selviytyjä

Saybie on maailman pienin henkiin jäänyt vauva Iowan yliopiston ylläpitämän tilaston mukaan.

Iowan yliopiston lastentautiopin professori Edward Bell totesi uutistoimisto AP:lle, että he eivät kuitenkaan voi sulkea pois mahdollisuutta, etteikö jossain olisi jäänyt henkiin vielä pienempi vauva, jota ei ole kirjattu yliopiston rekisteriin.

Edellinen ennätyksen haltija oli Saksassa vuonna 2015 syntynyt vauva, joka painoi syntyessään seitsemän grammaa enemmän kuin Saybie.

Brexit-suohon uponnut brittihallitus otti konsultit avuksi – lasku veronmaksajille yli 100 miljoonaa euroa

$
0
0

EU-eron toteuttamisessa yhä suurempiin vaikeuksiin joutunut Britannian hallitus oli kuluttanut huhtikuuhun mennessä jo 97 miljoonaa puntaa eli noin 111 miljoonaa euroa erilaisiin brexit-konsultteihin. The Guardian -lehti paljastaa, että yksityiset konsulttiyritykset ovat neuvoneet ministeriöitä muun muassa valmistautumisessa mahdolliseen sopimuksettomaan eroon Euroopan unionista.

The Guardianin haltuunsa saamassa Britannian valtiontalouden tarkastusviraston NAO:n raportissa arvostellaan ministeriöitä läpinäkymättömyydestä veronmaksajille kalliiksi tulevien konsulttipalvelujen hankkimisessa. Raportissa varoitetaan, että brexit-konsulttien menot ovat vaarassa paisua vuoteen 2020 mennessä 240 miljoonaan puntaan eli noin 272 miljoonaan euroon.

Raportin mukaan hallinnon konsulttikulut ovat muutenkin räjähtäneet kasvuun kesän 2016 brexit-kansanäänestyksen jälkeen. Kun konsulttikulut olivat vuosina 2015–2016 yhteensä 513 miljoonaa puntaa, olivat ne vuosina 2017–2018 jo 1,54 miljardia puntaa.

Jeremy Corbyn näyttää peukkua. Vieressä äänestyspaikan osoittava kyltti.
Työväenpuolueen puheenjohtaja Jeremy Corbyn äänesti 23. toukokuuta Britanniassa järjestetyissä europarlamenttivaaleissa.Will Oliver / EPA

Työväenpuolueen Corbyn ei halua uusintaa EU-kansanäänestyksestä

Britannian oppositiossa olevan työväenpuolueen puheenjohtaja Jeremy Corbyn on ottanut kantaa toiveisiin uudesta EU-kansanäänestyksestä. Monet Corbynin oman puolueen poliitikot ovat vaatineet tätä asettumaan kansanäänestyksen tueksi.

Corbyn totesi vierailulla Irlannin pääkaupungissa Dublinissa, ettei hän halua toistaa kesän 2016 EU-kansanäänestystä, uutisoi The Irish Times -lehti. Sen sijaan Corbyn haluaa, että Britanniassa järjestetään vaalit, jotka hän uskoo puolueensa voittavan. Pääministeriksi noustuaan hän voisi neuvotella uuden, "pehmeän" erosopimuksen EU:n kanssa ja järjestää sitten tästä sopimuksesta kansanäänestyksen.

Lisää aiheesta:

Analyysi: Theresa Mayn seuraaja voi viedä brexit-Britannian lamaantumisesta täyteen kaaokseen

Mirror: Työväenpuolueen Corbyn on asettumassa uuden brexit-kansanäänestyksen kannalle

Brexit-jahkaus rassaa Lontoon rahapiirejä: "Parempi ero ilman sopimusta kuin jatkuva epävarmuus"

Osa Raamatusta on käännösvirheitä ja kulttuurisia tulkintoja – "Pyhän tekstin muuttuminen on välttämätöntä, koska sen täytyy olla relevanttia omalle ajalleen"

$
0
0

Aloitetaan kaukaa.

Jerusalemin tuho vuonna 586 ennen ajanlaskumme alkua voi kuulostaa etäiseltä, mutta Raamatun Vanhan testamentin kannalta se on keskeinen tapahtuma. Siitä alkanut kansan karkoitus Mesopotamiaan Babylonian pakkosiirtolaisuuteen sysäsi liikkeelle vahvan juutalaisen identiteetin etsimisen. Se synnytti merkittävän osan Vanhan testamentin kirjoituksia.

Jerusalemin tuhoon liittyviä profeettakirjoja pidettiin aiemmin vain Raamattuun kuuluvina. Nykyinen tutkimus on yhdistänyt ne laajaan itäisen Välimeren ja Lähi-idän alueella vallinneeseen profeettailmiöön.

Raamatun profetiat olivat alun perin puhuttua perinnettä, jonka myöhemmät kirjurit panivat talteen. Käytännössä profetiat tulkittiin sen jälkeen, kun niiden ennustamat asiat olivat jo tapahtuneet. Sitten jälkipolvet ovat tulkinneet oraakkeleita uudelleen ja Raamatun profetiakirjat syntyivät tämän tuloksena.

Tällöin niiden muoto muuttui – ja joskus sisältökin. Juuri tämänkaltaisten muutosten vaiheita tutkii Vanhan testamentin eksegetiikka eli tieteellinen raamatuntutkimus. Helsingin yliopiston teologisen tiedekunnan huippuyksikkö on omalla alallaan yksi maailman suurimmista ja arvostetuimmista.

Raamatun käännöstyö jatkuu ja tulkinnat muuttuvat

Tekstien muutokseen ovat vaikuttaneet kääntäminen hepreasta kreikaksi ja edelleen muille kielille. Kääntäminen on aina tulkitsemista: miten joku ilmaisu toimii uudella kielellä.

Osa muutoksista on tullut oppineiden kirjurien muokatessa tekstiä ymmärrettävämmäksi. Tällöin tekstin sisältö on saattanut saada uuden merkityksen. Osa muutoksista on myös sattumanvaraisia kirjoitusvirheitä, mutta yleensä muutosten taustalla on ollut jokin pyrkimys.

Esimerkiksi teologiset käsitykset ovat muuttuneet ja silloin tekstiä on muokattu sen perusteella.

Myös ympäröivän kulttuurin vaikutus näkyy Raamatun tekstien muuttumisessa.. Sen takia pitää ymmärtää esimerkiksi muinaisen Assyrian elämää ja yhteiskuntaa. Siksi teologien ohella tutkimusta tekevät nuolenpääkirjoituksia ymmärtävät assyriologit ja alueen muinaismuistoja tutkineet arkeologit.

Alunperin Raamatun tekstit eivät olleet yhtenäisenä kirjana kansien välissä, vaan erillisinä käsikirjoituksina. Niitä kopioitaessa tekstit käsiteltiin aina uudelleen. Sama kulttuurien muokkaava vaikutus näkyy myöhäisemmissäkin raamatunkäännöksissä.

Martti Nissinen, eksegetiikan professori
Professori Martti Nissinen johtaa huippuyksikköä.Markku Sandell / Yle

"Ei ole yhtä ainoaa Raamatun tekstiä"

Pyhät tekstit ja traditiot muutoksessa -huippuyksikköä johtava professori Martti Nissinen sanoo, että Vanhan testamentin varhaisia aikoja kuvaavista tapahtumista on niukasti lähteitä. Niitä on usein vaikea yhdistää muuhun tunnettuun historiaan.

– On kuin avaimenreiästä tirkistelisi historiaan ja näkisi vain pienen palan kerrallaan, professori kuvailee.

Vanhoja käsikirjoituksia on löydetty lähteiksi, mutta ei esimerkiksi Mooseksen lakien kivitauluja.

– Ei ole koskaan ollut yhtä ainoaa Raamatun tekstiä, vaan liikkeellä on ollut useampia erilaisia käsikirjoituksia, Martti Nissinen toteaa.

Tämä näkyy esimerkiksi siinä, että eri käsikirjoituksista koottu nykyinen Raamattu sisältää Vanhassa testamentissa kaksi eri versiota Mooseksen kymmenestä käskystä. Näin siitä huolimatta, että kymmenen käskyä on keskeisiä Raamatun uskonkappaleita.

nuolenpääkirjoitusta
Assyrian pääkaupungin Niniven arkistoon kuulunut, akkadiksi nuolenpääkirjoituksella kirjoitettu savitaulu, johon on koottu kymmenen profeettaoraakkelia. Teksti on kirjoitettu vuonna 673 eKr., mutta siihen kootut profetiat ovat vuosilta 681–680 eKr. Aiheena on kuningas Assarhaddonin valtaannousu ja sitä edeltänyt sisällissota. Profeetat on mainittu nimeltä, ja useimmat heistä ovat Ištarin temppelistä Arbelan kaupungissa (nyk. Erbil, Irakin Kurdistanin pääkaupunki).Markku Sandell / Yle

Nissisen mukaan pyhätkin tekstit elävät koko ajan. Tutkijat selvittävät syitä, jotka vaikuttavat tekstin muuttumiseen niitä joko käännettäessä tai tulkitessa kulloisenkin yhteiskunnan oloissa.

– Pyhän tekstin muuttuminen on välttämätöntä, koska sen täytyy olla relevanttia omalle ajalleen. Kun kymmenen käskyä käännettiin Suomen luterilaiseen Katekismukseen, niitä piti taas muuttaa, että ne olisivat relevantteja ja ajanmukaisia, professori Nissinen sanoo.

Pyhä teksti muuttuu – se on "toimitettua"

Viime vuonna ilmestyneessä Kiveen hakattu? -kirjassa Ville Mäkipelto kirjoittaa artikkelissaan Neljä tapaa muuttaa pyhää tekstiä:

"Raamattuun valikoituneet kirjoitukset ovat alusta loppuun saakka erilaisista ajatuksista ja lähteistä kokoon toimitettuja teoksia."

Tämä kerroksisuus haastaa tutkijoita yhä edelleen ja uusia oivalluksia eri tekstien muotoutumisesta tehdään jatkuvasti.

Mäkipelto kuvaa esimerkiksi 800–1000-luvuilla tuotetun masoreettisen tekstin (juutalainen tekstitraditio) ja Septuagintan (Raamatun kreikankielinen käännös) eroja.

Masoreettinen Raamattu on Septuagintaa huomattavasti myöhäisempi ja sitä on käytetty suomalaisenkin Raamatun pohjana. Se on säilynyt jokseenkin muuttumattomana vuosisatoja.

Septuaginta taas on käännetty kadonneista heprean- ja arameankielisistä teksteistä. Vertailu näiden kahden Vanhan testamentin välillä kertoo paljon eri aikoina tehdyistä muutoksista, lisäyksistä, poistoista ja siitä, miten kunakin aikana tekstiä on haluttu tulkita.

Teologiset käsitykset vaihtelevat ja osa pyhiin teksteihin sisältyneistä ajatuksista on kadonnut vuosisatojen kuluessa.

Professori Martti Nissinen sanoo eksegetiikan olevan väline fundamentalismia eli jyrkkää oikeaoppisuutta vastaan, sillä Raamatun tekstien kirjaimellinen tulkinta tarkoitushakuisesti ei ole perusteltua.

Kulttuurien kerroksista kumpuaa vieläkin uutta tietoa

Tutkijoiden käytössä alkaa olla historiallisia lähteitä, kun tullaan aikaan noin 800 ekr. Savitaulujen nuolenpääkirjoituksista pystytään saamaan tietoa vallinneista oloista aikana, jolloin Jerusalemissa ja Samariassa oli kuninkaita. Arkeologiset löydöt tukevat myös Raamatun kertomuksia.

Kuolleenmeren kääröjen tutkimusta laboratoriossa Israelin kansallismuseossa Jerusalemissa.
Kuolleenmeren kääröjen tutkimusta laboratoriossa Israelin kansallismuseossa Jerusalemissa.Jim Hollander / EPA

Kuolleenmeren kääröt löydettiin viime vuosisadan puolivälissä (1940- ja 50-luvuilla) ja niiden merkitys on ollut mullistava eksegetiikan tutkijoille. Qumranin raunioiden lähistön luolista löydetyistä 900 käsikirjoituksesta vain osa on täydellisiä.

Nahalle ja papyrukselle ajanlaskumme taitteessa tallennetut käsikirjoitukset sisältävät Vanhan testamentin tutkijoiden kannalta mielenkiintoisia tekstejä. Niiden perusteella on saatu paljon tietoa varhaisen juutalaisuuden monimuotoisuudesta, Vanhan testamentin tekstin kehittymisestä ja siinä tapahtuneista muutoksista.

Pääasiassa hepreaksi kirjoitetut tekstit edellyttävät tuon ajan kielen osaamista. Myös antiikin ajan kreikka pitää hallita pystyäkseen analysoimaan varhaisia Raamatun tekstien versioita.

Harvat nuolenpääkirjoitusten ja Assyrian historian tuntijat Suomessa ovat Nissisen mukaan alansa huippuja. Näin on, vaikka assyriologian opetus itsenäisenä oppiaineena on lopetettu Helsingin yliopistossa.

Nykyinen huippuyksikkö on kuitenkin jatkanut alan opetusta ja työllistänyt assyriologeja. Sen rinnalle on tullut uusi muinaisen Lähi-idän imperiumeja tutkiva huippuyksikkö, jota johtaa assyriologi Saana Svärd. Yksikön avulla Vanhan testamentin syntyhistorian avaaminen on jatkunut.

Eksegetiikka on myös yhteiskunnallista vaikuttamista

Luterilaisen kirkon kirkolliskokous pohti avioliittokäsityksen laajentamista viime vuonna ja päätyi edelleen siihen, että Raamatun mukainen avioliitto on vain miehen ja naisen välinen liitto.

Vartija-lehdessä Martti Nissinen ja Päivi Vähäkangas kritisoivat asiaa pohtineen perustevaliokunnan avioliittomietintöä. Tutkijoita huolettaa se, että kirkon ylimmän päätöksenteon tasolla teologisessa työskentelyssä sivuutetaan tieteellisen raamatuntutkimuksen anti.

Artikkelissaan Nissinen ja Vähäkangas eivät ole tyytyväisiä perustevaliokunnan tapaan etsiä Raamatusta vain miehen ja naisen avioliittoa tukevia kohtia:

"Yhtä lailla raamatullisena avioliittokäsityksenä voisi kuitenkin pitää moniavioisuutta, avioeron kieltämistä tai avioliiton karttamista – niille kaikille löytyy perusteluja Raamatusta. Raamatun teksteissä lukija kohtaa yhteiskunnan, jonka hierarkia perustuu erilaiseen sukupuolentulkintaan kuin mihin nykyinen länsimainen raamatunlukija on tottunut. Raamatun taustalla olevien yhteiskuntien avioliitto ei ole yhdenvertaisten kumppanien yhteenliittymä eivätkä sukupuolisuhteen osapuolet ole lähtökohtaisesti tasa-arvoisia." (Vartija 3/2019)

Tieteellinen raamatuntutkimus pyrkii näin yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen kertomalla tutkimusten tuloksista ja siitä, miten Raamatun teksteihin pitäisi suhtautua.

Pitkä tutkimusperinne jatkuu

Professori Martti Nissisen mukaan Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa on pitkä jatkumo Raamatun tieteellistä tutkimusta. Sen ansiosta tiedekunnassa on tällä hetkellä kaksi huippuyksikköä, ja ne ovat Nissisen mukaan myös kansainvälisesti merkittäviä toimijoita omalla alallaan.

Ensimmäinen Suomen Akatemian huippuyksikkö teologisessa tiedekunnassa oli jo vuonna 1995 professori Heikki Räisäsen johtamana. Se toi mukanaan rahoituksen, joka näkyy edelleen nykyisten yksiköiden työssä. Eri tutkijoiden välinen yhteystyö on Nissisen mielestä laajaa ja hedelmällistä.

Vanhan testamentin tutkimuksen yksikkö on verkostoitunut kansainväisesti. Yksikköön lasketaan kuuluvaksi viitisenkymmentä tutkijaa. Tänä vuonna päättyvän huippuyksikkökauden saldoksi professori Martti Nissinen laskeskelee julkaistun 35 kirjaa ja viitisensataa artikkelia. Niistä noin 300 on tieteellisesti vertaisarvioituja.

Juttu on osa "10 kertaa tieteestä" -sarjaa, jossa esitellään suomalaista tutkimusta. Aiemmin sarjassa on julkaistu alla olevat jutut:

Suomalaiset olivat 1800-luvun halpatyövoimaa maailman merillä – laivasta karanneet häivyttivät taustansa

Haitarilla tai huuliharpulla tohtoriksi – kuvitteelliset kenttäretket menneeseen Karjalaan synnyttivät jopa trance-musiikkia

"Haukuttiin patalappuprofessoriksi" – käsityötiede on monelle outo

Geeneissämme piilottelee tuntemattomia esi-isiä – tutkijoiden mukaan niitä voi löytyä useita

Laaja korkeakouluverkosto vai muutama huippuyliopisto? Helsingin yliopiston rehtori haluaa valtiolta päätöksiä

Lähiluonnossamme voi elää valtava tuntematon eliömaailma – suomalaistutkimus tuo uutta tietoa kasvien tuntemattomista viruksista

Kun matematiikan perustutkimukselle yllättäen lahjoitetaan kolme miljoonaa euroa, on syytä kysyä miksi – mutta kaikkea ei voi laskemalla ennakoida

Kantasoluista syntyy eläviä kudoksia – suomalainen huippututkimus yhdistää biologiaa, teknologiaa ja lääketiedettä, jotta löydettäisiin uusia keinoja sairauksien hoitoon


Hallitusneuvotteluiden loppusuoran suurin kysymys ratkaistu: Oppivelvollisuus pitenee toisen asteen tutkinnon suorittamiseen

$
0
0

Oppivelvollisuuden pidentämisestä on päästy sopuun viime yönä hallitusneuvotteluissa. Tämä tarkoittaa, että oppivelvollisuus laajenee lukioon ja ammattiopistoon.

Koska tutkinnon suorittaminen on velvollisuus, opiskelijat saavat myös maksuttomat kirjat ja muun materiaalin.

Yle kertoi aiemmin torstaina virheellisesti, että asia olisi yhä ratkaisematta. Ylen tietojen mukaan neuvottelujen viime hetkiin jäänyt vaikea asia on kuitenkin ratkaistu yöllä puheenjohtajien kesken.

Sosiaalidemokraatit ovat pitkään vaatineet, että oppivelvollisuus päättyisi vasta kun toisen asteen tutkinto lukiossa tai ammattiopistossa on suoritettu. Puolueen mielestä se helpottaa nuorten pääsyä töihin tai jatko-opintoihin.

Esitystä myös vastustettiin. Ylen useiden puolueiden lähteistä saamien tietojen mukaan porvaripuolueiden mielestä uudistus maksaa paljon siihen nähden, kuinka tehokas keino se on nuorten tilanteen parantamiseen. Asiasta on kuitenkin päästy sopuun.

Nykyisin oppivelvollisuus päättyy, kun peruskoulu on suoritettu, tai viimeistään 17-vuotiaana.

Kiista yllätti demarit

SDP:lle oppivelvollisuuden jatkaminen on ollut kynnyskysymys. Puolueen neuvottelulähteet sanovat, että tavoite on ehdoton.

Puolueessa verrataan oppivelvollisuuden pidentämistä peruskoulun rakentamiseen. Kun oppivelvollisuusikää nostetaan, muutos on pysyvä, puolueesta kerrotaan.

Asian hankaus neuvotteluissa oli sosiaalidemokraateille yllätys. Kun hallituspohjaa tunnusteltiin, yksikään puolue ei suoraan vastustanut oppivelvollisuusiän nostoa ja maksuttomia oppimateriaaleja.

Neuvottelujen edetessä siitä tuli monelle puoleelle ongelma.

Kriittisimmin Ylen tietojen mukaan asiaan suhtautuivat vihreät, jotka hallitustunnustelijan kysymyksiin vastatessaan kannattivat ilmaisia oppimateriaaleja ja toisen asteen tutkinnon pakollisuutta. Vihreiden mielestä Sipilän hallituksen tekemien koulutusleikkausten paikkaaminen on tehokkaampi tapa tukea nuoria kuin oppivelvollisuuden venyttäminen, vihreistä kerrottiin Ylelle. Myöhemmin torstaina vihreistä kiistettiin, että asiaa olisi neuvottelussa vastustettu.

Ylen tietojen mukaan ongelma on ratkaistu sillä, että koulutukseen satsataan paljon – ei pelkästään oppivelvollisuuteen.

Yli 100 miljoonan uudistus – maksuttomat oppikirjat ja muu oppimateriaali

Myös RKP ja keskusta olivat vastahankaan. Suurin ongelma oli raha.

Ylen neuvottelulähteeltä saaman tiedon mukaan uudistus maksaisi 107 miljoonaa euroa, joka olisi valtiovarainministeriön ja opetus- ja kulttuuriministeriön arvio. Osa neuvottelulähteistä arvioi hinnan korkeammaksi, se olisi noin 180 miljoonaa euroa. Kuntaliiton selvityksen mukaan vastaavan uudistuksen toteuttaminen maksaisi noin 183 miljoonaa euroa.

Oppivelvollisuudesta tulee pysyvä meno, joten tulopuolelta olisi löydyttävä vastaava määrä uusia pysyviä tuloja. Tuloja tuleva hallitus suunnittelee keräävänsä verotuksella ja työllisyysastetta nostamalla.

Uusien pysyvien menojen katto on hallitusneuvottelija Antti Rinteen mukaan sovittu 1,2 miljardiin. Oppivelvollisuusuudistus nielee ison osan uusien menojen kakusta. Samasta kakusta pitäisi riittää rahaa myös SDP:n eläkeläisille lupaamaan vappusataseen, perhevapaiden uudistamiseen, sosiaaliturvamallin muuttamiseen, tutkimukseen ja koulutukseen sekä esimerkiksi teiden kunnon parantamiseen.

Hallitusneuvotteluissa on tänään pyhäpäivän takia tauko. SDP:n puheenjohtaja Rinne sanoi myöhään keskiviikkona, että ohjelma on tarkoitus saada valmiiksi perjantaina.

Lue myös:

21-vuotias Denis Purhonen ei käy töissä eikä opiskele: "Haluaisin normaaliin rytmiin" – Oppivelvollisuuden pidentäminen saa vahvaa tukea

Kutsunnat koko ikäluokalle, oppivelvollisuuden pidennys ja koulutusleikkausten peruminen – näin eduskuntapuolueet ratkaisisivat nuorten syrjäytymistä

KORJAUS torstaina kello 18.20: Otsikkoa ja juttua korjattu. Toisin kuin jutussa aiemmin torstaina kerrottiin, oppivelvollisuudesta on päästy sopuun viime yönä puolueiden puheenjohtajien käsiteltyä asiaa. Aiemmin torstaina kerroimme, että kysymys olisi edelleen kiistanalainen ja ratkaisematta. Tieto perustui Ylen neljältä eri puolueita edustavalta lähteeltä saatuihin tietoihin.

KORJAUS torstaina kello 19.07. Korjattu oppivelvollisuuden VM:n arvoima hinta uudistukselle.

Parikymppiset suurentavat huuliaan hyaluronihapolla – "Kauneusihanteeni on muovinen, en ole mikään elovena"

$
0
0
Kauneushoitoloiden uusi asiakasryhmä ovat huuliaan suurentavat nuoret.

Elton John -elokuva joutui sensuurin saksiin Venäjällä – miesten suudelmat ja seksi olivat liikaa

$
0
0

Muusikko Elton Johnin elämää kuvaava Rocketman-elokuva on joutunut Venäjällä sensuurin kohteeksi. Elokuvan venäläinen levittäjä on leikannut pois kaikki kohtaukset, joissa on homoseksiä tai toisiaan suutelevia miehiä, kertoo The Guardian -lehti.

Central Partnership -yhtiö perustelee sensurointia Venäjällä voimassa olevalla niin sanotulla homopropagandalailla, joka kieltää samaa sukupuolta olevien välisen seksin esittämisen positiivisessa valossa.

– Elokuvaa on editoitu, jotta se olisi sopusoinnussa Venäjän lainsäädännön kanssa, yhtiö perustelee.

Elton John punaisissa laseissa.
Elton John saapui 16. toukokuuta Rocketman-elokuvan näytökseen Cannesin elokuvajuhlilla.Sebastien Nogier / EPA

Venäjän kulttuuriministeriö on vakuuttanut uutistoimisto Tassin mukaan, ettei se ole esittänyt suosituksia kohtausten poistamisesta. Ministeriön mukaan poistot ovat levitysyhtiön itsensä päättämiä.

Homoseksin lisäksi elokuvasta on poistettu myös huumeisiin liittyviä kohtauksia. Venäläisen version nähneen elokuvakriitikon Anton Dolinin mukaan elokuvan lopusta on myös poistettu maininta siitä, että Elton John on nykyisin naimisissa David Furnishin kanssa ja pariskunnalla on lapsia.

Dolinin mukaan elokuva on sensuroinnin seurauksena lyhentynyt noin viisi minuuttia.

Elton John kommentoi elokuvaan kohdistuneita muutosvaatimuksia aiemmin The Guardianille sanomalla, ettei hänen elämästään voi tehdä huumeista ja seksistä siistittyä elokuvaa, koska hän ei ole elänyt K13-elämää.

Rocketman saa ensi-iltansa Venäjällä 6. kesäkuuta.

Lisää aiheesta:

Rocketman ei kaihda pimeitä puolia kertoessaan Elton Johnin tarinan – tähden ohje tekijöille oli: "Kertokaa kaikki"

R. Kelly sai uusia vakavia seksirikossyytteitä – Suosikkiesiintyjä saattaa viettää loppuikänsä vankilassa

$
0
0

1990-luvun suosituimpiin R&B-esiintyjiin kuuluva R. Kelly on saanut uusia seksirikossyytteitä.

Illinoisin osavaltiossa toimiva syyttäjä on nostanut kaikkiaan 11 uutta syytettä. R. Kellyä epäillään muun muiassa neljästä törkeästä seksuaalirikoksesta, kahdesta väkivaltaisesta seksuaalirikoksesta ja kolmesta törkeästä seksuaalirikoksesta, joiden kohteena on ollut 13–16-vuotias henkilö.

Jos R. Kelly tuomitaan törkeistä rikoksista, hän saa kustakin teosta 6 – 30 vuoden vankilatuomion. On siis mahdollista, että Yhdysvaltain suosituimpiin kuuluva esiintyjä viettää loppuelämänsä vankilassa.

R. Kellyä vastaan nostettiin jo helmikuussa kymmenen syytettä. Uusien syytteiden kerrotaan koskevan edellisiäkin vakavampia rikosepäilyjä, kertoo muun muassa National Public Radio NPR.

NPR:n mukaan toistaiseksi ei ole tiedossa, onko syytteiden takana uusi uhri. Syytekirjelmässä mainitaan uhri, jonka nimikirjaimet ovat J.P. Aiemmissa syytteissä mainitaan henkilö, jolla on samat nimikirjaimet, NPR kertoo.

Julkisuudessa on jo kauan huhuttu R. Kellyn ylläpitämästä seksikultista ja hänen mieltymyksestään alaikäisiin tyttöihin.

R&B-laulaja R. Kelly saa syytteet kymmenestä seksuaalirikoksesta – syyttäjien mukaan uhreina myös alaikäisiä

Isisin aivopesussa samat keinot käytössä kuin lahkojen hengellisessä väkivallassa

$
0
0

Miksi lähteä terrorijärjestö Isisin matkaan tai kuinka hurahtaa outoihin kultteihin? Psykologi, psykoterapautti ja Uskontojen uhrien tuki UUT ry:n puheenjohtaja Pia Puolakka näkee yhtäläisyyksiä näiden tahojen manipulointikeinoissa.

– Uskon, että ihmisten manipulointi on aika helppoa. Isis-järjestö käyttää todennäköisesti samanlaisia keinoja kuin manipuloinnissa muutenkin käytetään. Vedotaan tunteisiin, esitetään asiat mustavalkoisesti ja kumotaan koko ajan vastakkaista informaatiota, sanoi Pia Puolakka Radio Suomen Päivä -ohjelmassa.

Puolakan mukaan Isis etsii sellaiset kohderyhmät, joihin voidaan helposti vedota. Tällaisia ovat esimerkiksi elämässään katkeroituneet ja ne, jotka kokevat tulleensa kohdelluksi epäoikeudenmukaisesti.

– Isisiin liittyneet voivat olla niin hyvin aivopestyjä, että he pystyvät oikeuttamaan kaiken pahan tarkoitusperillään. Toisaalta on myös niitä, joita uhkaillaan ja pelotellaan, eivätkä he sen takia uskalla lähteä.

Miten eroon painostavasta ryhmästä

Maailmalla on exit-ryhmiä niille, jotka haluavat irtaantua kultista. Jos uskonnollisessa lahkossa oleva tai muun aivopesun kohteena oleva itse pystyy lähtemään, silloin ihmisessä on syntynyt motivaatio muuttua, sanoo Pia Puolakka.

Psykologi, psykoterapeutti ja Uskontojen uhrien tuki ry:n puheenjohtaja Pia Puolakka
Uskontojen uhrien tuki ry:n puheenjohtaja Pia Puolakan mukaan hengellinen väkivalta voi olla esimerkiksi käännyttämistä, pelottelua, syyllistämistä ja eristämistä.Kaija Kellman/Yle

– Meidänkin järjestössä on sellaisia auttajia, jotka ovat erikoistuneet tällaiseen auttamiseen. Enemmän tieoa aiheesta kuitenkin tarvittaisiin.

Suomessa ei ole toistaiseksi koulutusta niille, jotka voisivat auttaa ex-kulttilaisia. Uskontojen uhrien tuki ry on kouluttanut auttajia ja jakanut tietoa kulttien ja lahkojen hengellisestä väkivallasta ja hyväksikäytöstä.

Psykologi Pia Puolakka on itsekin kokenut hengellistä väkivaltaa. Hänen isoäidillään oli herännäisyystaustaa.

– Kasvoin uskonnollisen isoäidin vaikutuspiirissä. Hänellä oli mustavalkoiset ja jyrkät käsitykset. Myöhemmin vasta tajusi, että näissä käsityksissä oli myös paljon vahingollista, joka vieraannutti maailmasta ja muista ihmisistä.

Uskontoihin liittyy Puolakan mukaan paljon vaativuutta ja elämänkielteisyyttä, syyllisyyttä, häpeää ja sisäistä kontrollointia. Jatkuvan kilvoittelun ajatus johtaa siihen, että ihminen ei ole koskaan riittävän hyvä.

– Usein riittää, että yhteisössä on muutama johtavassa asemassa oleva ihminen, jotka pystyvät hoitamaan manipuloinnin. Joskus myös lahkon opissakin on manipulointia ja vääristymiä, mutta yksilö kokee nimenomaan ihmisiltä tulevan manipuloinnin ja painostuksen.

Erityisen tuhoisaa Puolakan mukaan hengellisessä väkivallassa on, että pahuutta perustellaan ylevällä motiivilla kuten jumalalla.

– Se tekee uhrin voimattomaksi varsinkin, jos manipuloinnin kohteena on lapsi.

Hengellistä väkivaltaa kokeneet voivat saada vertaistukea Uskontojen uhrien tuki -yhdistyksen kautta. Vertaistukiryhmiä on yhdeksällä paikkakunnalla.

Hengellistä väkivaltaa kokeneita on monissa kotimaisissa liikkeissä. Psykoterapeutti Pia Puolakan mukaan islamista irrottautuneet ovat uusi ryhmä, johon Uskontojen uhrien tuki -yhdistyksen pitäisi suunnata aikaisempaa enemmän huomiota.

Kuuntele:

Radio Suomen Päivä: Hengellinen väkivalta on rumaa ja tuhoisaa

Lanttulataamo: Kun uskonto ahdistaa

Lue lisää:

Hengellinen väkivalta voi satuttaa yhtä pahasti kuin fyysinen väkivalta

Kirkko ja kaupunki: Hypnoterapeutti Pia Puolakka auttaa uskonnollisissa yhteisöissä kärsineitä – miljoonan euron lahjoittaminen Star Wars -jedikirkolle on hänestä ”ihan okei”

Viewing all 121360 articles
Browse latest View live


<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>