– Tervetuloa Kashgariin, sanoo poliisi täydellisellä englannilla, katsoo silmiin ja hymyilee leveästi.
Hän ja kolme muuta kiinalaisviranomaista ovat saapuneet hotellin aulaan kertomaan, miten Kashgarista kuuluu raportoida. On paras pysyä turistialueilla, eikä poliiseista saa missään nimessä ottaa kuvia, he muistuttavat.
Minulle esitellään mies kommunistisen puolueen propagandavirastosta. Hänen kerrotaan tekevän kaikkensa, jotta matkamme sujuisi ongelmitta. Puhelinnumeroa hänelle ei ole.
Mutta sitä emme tarvitsekaan. Seuraavat kolme päivää hänen kollegansa ovat aina tavoitettavissa: osa näköetäisyydellä, osa piilossa puiden takana, jotkut selaamassa kioskin lehtiä tai perässämme autossa, jossa ei ole rekisterikilpiä.
He eivät puhu meille mutta näkevät kaiken. Ja se on vasta pieni maistiainen siitä, mikä on täällä asuville arkipäivää.
Puolen miljoonan asukkaan Kashgar ei nimittäin ole mikä tahansa kiinalainen kaupunki. Se kuuluu Xinjiangin autonomiseen alueeseen, jossa asuu yksi Kiinan suurimmista vähemmistöistä, arviolta 12 miljoonaa uiguurimuslimia.
Nykyisin Kiina valvoo maakuntaa kuin jokainen heistä olisi mahdollinen terroristi. Poliisi pidättää ihmisiä ilman pätevää syytä ja on YK:n paneelin arvion mukaan passittanut jopa miljoona uiguuria suljetuille leireille. Niillä uiguurit pakotetaan laulamaan ylistystä Kiinalle ja kieltämään uskontonsa.
Puhutaan jo etnisestä puhdistuksesta.
Kiina kiistää väitteen puhdistuksesta, mutta on myöntänyt uudelleenkouluttavansa uiguureja. Siitä Kiina ei kuitenkaan pidä, että asiasta tullaan Xinjiangiin kyselemään.
– Hyvää illanjatkoa. Adios! hymyilevä poliisi sanoo.
Taksikuskin puhelin soi, kun hän jättää meidät Kashgarin kuuluisimman turistikohteen eteen.
– Toin heidät vanhaankaupunkiin, hän raportoi luuriin.
Tämä osa Kashgaria ei tunnu Kiinalta vaan Tuhannen ja yhden yön sadulta. Arkkitehtuuri muistuttaa, että kyseessä on ikivanha keidaskaupunki, josta on vain parisataa kilometriä matkaa Kiinan länsirajalle. Afganistanin pääkaupunki Kabul on neljä kertaa lähempänä kuin Peking.
Kiina on kuitenkin tehnyt selväksi, kenen alueella ollaan.
Kaikki julkisivut ovat punaisenaan Kiinan lipuista. Yhdestä kaksikerroksisesta talosta voi laskea 17 punalippua, seuraavasta ja taas seuraavasta vähintään saman verran. Katu jatkuu punaisena kuiluna.
Pääteiden varsilla, siltojen alla ja talojen yllä roikkuu valtavia julisteita, jotka kehottavat kunnioittamaan kommunistisen puolueen aatetta ja vaalimaan presidentti Xi Jinpingin ajatuksia.
Osa vanhastakaupungista on purettu lähes maan tasalle, mutta osa on kunnostettu turisteja varten kuin outo teemapuisto, jossa matkailijat saavat katsella ja maistella eksoottista silkkitien Kashgaria.
Täällä uiguurikulttuuri on esillä sellaisena kuin Kiina sen haluaa: grilleissä sihisevänä mausteisena ruokana, rusinakauppiaina ja hedelmäkojuina. Miehinä, jotka takovat kuparikattiloita päässään uiguurien perinteinen, pientä tyynyä muistuttava doppa-hattu.
Keskiaasialaisen näköiset uiguurit erottaa varsin helposti ulkonäöltään han-kiinalaisista. Suurin osa Kashgarin asukkaista on yhä uiguureja, vaikka Kiina on asuttanut Xinjiangiin koko ajan enemmän valtaväestöä.
Nykyisin jo 40 prosenttia maakunnan asukkaista on han-kiinalaisia.
Valvontakamerat tuijottavat kiinalaisturisteja ja uiguurivanhuksia, jotka istuvat ravintoloiden edessä. Poliisit vartioivat suljettuja ovia, joiden taakse ei näe.
Kaduilla on päivällä hiljaista. Monet kaupoista näyttävät olleen kiinni jo kauan.
Lähempänä kuvauksellista kaupunginmuuria shanghailainen eläkeläismies Chen koluaa kortteleita kamerakerhon kanssa.
– Tulimme, koska tämä on Kiinan etnisesti rikkaimpia kaupunkeja. Täällä on niin kaunista, Chen sanoo.
Hän kertoo tuoneensa myös kuvauslennokin ja harmittelee, kun sitä ei voi käyttää.
– Jostain syystä täällä ei saa kuvata lennokeilla, Chen ihmettelee.
Puhumme hetken Suomesta ja lasikattoisista revontulimajoista, sitten hyvästelemme.
Heti, kun Chen jatkaa matkaansa, hotellilla tapaamani propagandatoimiston mies ilmestyy hänen viereensä.
Uskottavia haastatteluja on mahdoton tehdä, eikä haastateltavia voi suojella kuulusteluilta.
Opimme pian, että valvojamme puhuttavat jokaisen kohtaamamme ihmisen. Myyjät, ravintoloitsijat ja kauppiaan, jolta kysymme kulkuohjeita.
Miehet odottavat meitä aamuisin hotellin aulassa, seisovat julkisen vessan ovella ja ajavat kanssamme bussilla. Iltatorin ruuhkassa he ovat selässä kiinni. He kuvaavat meitä, kun ohitamme tarkastuspisteen ja näkevät, jos kamerani osuu poliisiin. Silloin poliisipartio tulee vaatimaan ruutujen poistamista.
Uskottavia haastatteluja on mahdoton tehdä, eikä haastateltavia voi suojella kuulusteluilta.
Kiina toivottaa teoriassa ulkomaiset toimittajat tervetulleeksi, mutta Xinjiangissa työn vapaus on toista kuin Pekingissä. On keskityttävä tarkkailemaan ja kuuntelemaan.
Kiina perustelee Xinjiangin valvontaa terrorismin torjunnalla. Paine oli alkanut kasvaa jo vuonna 2001, kun Kiina liittyi osaltaan terrorismin vastaiseen sotaan.
Vuonna 2014 Kiinassa nähtiin terrori-iskujen aalto, josta viranomaiset syyttivät uiguureja. Parhaiten maailman mieliin on painunut veitsi-isku Etelä-Kiinassa sijaitsevan Kunmingin juna-asemalla.
Tapahtumat antoivat Kiinalle syyn kiristää Xinjiangin uiguurien kontrollia. Ihmisoikeusjärjestö Amnesty Internationalin mukaan joukkopidätysleirejä ryhdyttiin rakentamaan juuri tuolloin.
Kiina suhtautuu epäilevästi vähemmistöihin ja pelkää separatistisia ajatuksia, jotka voisivat levitä. Sen vuoksi se pitää niin Tiibetiä kuin Xinjiangiakin tiukassa otteessa. Separatismi on Kiinan mukaan yksi kolmesta "pahuuden voimasta", kaksi muuta ovat terrorismi ja ääriajattelu. Kiinan mukaan kaikki sen toimet Xinjiangissa pyrkivät estämään näiden aatteiden leviämistä.
Xinjiang on Kiinalle tärkeä alue myös taloudellisesti. Sen maaperässä on öljyä ja kaasua, ja se on tärkeä kauppareitti, uuden silkkitien portti Keski-Aasiaan. Siksi puolue käyttää kovia keinoja estääkseen maakuntaa ajautumasta liian etäälle keskushallinnosta.
Vanhankaupungin aukiolla turistiopas selostaa kiinalaisille matkailijoille, kuinka paikalla järjestetään joka maanantai isänmaallista ohjelmaa.
– Täällä on lipunnosto, johon kaikkien paikalle pääsevien on osallistuttava, opas kertoo särisevään kovaääniseen.
Hän selittää ryhmälle, että jokainen asukas tuo tilaisuuteen kotoaan pienen tuolin. Lipunnoston jälkeen kaikki istuvat kuuntelemaan, kun viranomaiset tiedottavat heille Kiinan politiikan hyödyistä ja maan johdon hyvistä teoista.
– Täällä korostetaan isänmaallista koulutusta, hän sanoo.
Samanlaisia lipunnostohetkiä on kuvailtu ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watchin raportissa, joka käsittelee Xinjiangin tilannetta. Syyskuussa julkaistuun laajaan raporttiin on haastateltu kymmeniä uiguureja.
Erään miehen kertomuksen mukaan lipunnostoissa läsnäolijat kirjataan ja poissaolosta rangaistaan. Istunnoissa saattaa myös joutua kieltämään perheenjäseniään, jos he ovat jääneet kiinni rukoilusta tai Koraanin lukemisesta.
Jos ei tottele, voi joutua pidätetyksi ja leirille.
Elokuussa YK:n alainen komitea arvioi, että Xinjiangin suljetuille poliittisille koulutusleireille on viety jopa miljoona ihmistä. Se tarkoittaa lähes joka kymmenettä maakunnassa asuvaa uiguuria.
YK:n rotusyrjinnän poistamista käsittelevä komitea kuvaili Xinjiangin muistuttavan nykyisin "jättimäistä piilossa pidettyä internointileiriä". Lisäksi komitean varapuheenjohtaja sanoi, että jopa kaksi miljoonaa ihmistä on pakotettu koulutukseen, joissa heitä käännytetään.
Se oli paikka, joka synnyttää kostonhalua ja pyyhkii pois uiguuri-identiteetin. Abdusalam Muhemet
Human Rights Watchin ja Amnestyn haastattelemien uiguurien mukaan leireillä on opeteltava puoluepropagandaa, laulettava kommunistisia ylistyslauluja ja tankattava kiinan kirjoitusmerkkejä. Uiguurikielen puhumisesta rangaistaan ja islaminusko pitää kieltää.
– Meidän piti opetella laulu seitsemässä päivässä. Jos ei oppinut, ei saanut ruokaa seitsemään päivään. Mietin, että selviäisin kyllä, sillä olin ollut jo kahleissa samat seitsemän päivää, eräs leiriltä päässyt kertoo Human Rights Watchin raportissa.
Harva järjestöjen haastattelemista tiesi, miksi oli leireille joutunut. Leirillä he eivät myöskään tienneet, koska pääsisivät pois.
Pois päässeet ovat kertoneet fyysisestä ja henkisestä väkivallasta. Sairaat eivät saaneet hoitoa ja ihmisiä hakattiin. Moni haastatelluista kertoo yrittäneensä itsemurhaa. Toiset kertovat kiduttamisesta pidätyskeskuksissa, valveilla pitämisestä ja rautaisesta, jäseniä puristavasta tuolista, jonka nimi on "tiikeri".
– Se ei ollut paikka, jossa häädettäisiin ääriajattelua. Se oli paikka, joka synnyttää kostonhalua ja pyyhkii pois uiguuri-identiteetin, kertoo leiriltä päässyt Abdusalam Muhemet sanomalehti New York Timesin haastattelussa.
Muhemetin tavoin suurin osa niistä, jotka ovat uskaltaneet kertoa kokemuksistaan leireillä, asuu nykyisin ulkomailla. Silti moni välttää omalla nimellään puhumista suojellakseen yhä Kiinassa olevia sukulaisiaan.
Ihmisoikeusraporteissa ja mediassa puhuneiden uiguurien mukaan ihmisiä viedään koulutusleireille mielivaltaisesti ja ilman oikeudenkäyntiä. Rikokseksi voi riittää Koraanin siteeraaminen tai asuminen ulkomailla.
Juuri täällä Xinjiangin eteläosissa on Human Rights Watchin mukaan paljon perheitä, joiden jäsenistä yli puolet on koulutusleirillä, pidätettynä tai vankilassa. Kun vanhemmat ovat joutuneet leirille, lapset on lähetetty orpokotiin.
Tärkeimmät todisteet leirien olemassaolosta ovat pitkään olleet Kiinan hallituksen omat raportit ja Xinjiangista otetut satelliittikuvat. Jotkut kiinalaisdokumentit kertovat jopa yksityiskohtaisesti, miten leirit toimivat, sanoo Xinjiangin tilanteeseen perehtynyt saksalaistutkija Adrian Zenz Saksan radion haastattelussa.
Dokumentteja on julkaistu, koska paikallisviranomaisilla on ollut tarve osoittaa alueen asukkaille, että se tekee työtä terrorismin ehkäisemiseksi, Zenz selittää.
Zenz on verrannut Xinjiangin tilannetta 1960-luvun kulttuurivallankumouksen, jolloin Mao Zedong halusi puhdistaa Kiinan porvarillisesta ajattelusta. Arviot kulttuurivallankumouksen poliittisten vainojen uhreista liikkuvat sadoista tuhansista yli 1,5 miljoonaan.
Todisteista huolimatta Kiina kiisti kaikki ulkomaalaisten tutkijoiden ja median väitteet suljetuista koulutusleireistä viime kesään saakka. Sitten se muutti taktiikkaansa ja ryhtyi näennäiseen avoimuuteen.
Ruokalassa jaetaan maksutta ravitsevaa ruokaa, asuntola on hyvin varusteltu ja ulkona voi pelata koripalloa ja pingistä. Xinjiangin kuvernööri Shohrat Zakir
Syyskuussa Kiina kertoi, että Xinjiangissa on "uudelleenkoulutuskeskuksia", joissa pikkurikollisille opetetaan ammatillisia taitoja ja lain kirjainta. Lokakuussa Kiina virallisti keskukset ja kertoi, mitä niissä sen mielestä tapahtuu:
– Keskuksissa opetetaan maan yhteistä kieltä, lakitietoa ja ammatillisia taitoja. Ruokalassa jaetaan maksutta ravitsevaa ruokaa, asuntola on hyvin varusteltu ja ulkona voi pelata koripalloa ja pingistä, Xinjiangin kuvernööri Shohrat Zakir kuvailee pitkässä, Kiinan valtiollisen uutistoimiston Xinhuan julkaisemassa haastattelussa.
Zakir ei kertonut, kuinka paljon ihmisiä "keskuksissa" on tai kuvannut tarkalleen, miten niille voi päätyä. Haastattelussa hän keskittyi ylistämään, kuinka rauhallinen Xinjiangista on viranomaisten toimien vuoksi tullut.
– Koulutusohjelman tarkoitus on puhdistaa maaperä aineksesta, joka ruokkii terrorismia ja uskonnollista ääriajattelua sekä estää väkivallanteot, Zakir sanoi.
Kuskin puhelimen WeChat-sovelluksesta raikaa uiguurinkielisiä viestejä. Pyydämme häntä jättämään meidät Maon patsaalle Kashgarin keskustaan.
Kivinen jätti-Mao tuijottaa käsi ilmassa jalustaltaan etelään kohti puistoa, jossa uiguurimiehet istuvat iltaisin pelaamassa shakkia ja korttia.
Tunnistamme saattajistamme jo ainakin seitsemät kasvot. Pari-, kolme-, nelikymppiset miehet voisivat verkkareissaan, farkuissaan ja lenkkareissaan olla keitä tahansa kadunkulkijoita, jos he eivät aina olisi siellä, missä mekin.
Suurin osa miehistä on uiguureita. Yksi tykkää käyttää aurinkolaseja, toinen ei voi välttää hymynkaretta, kun katseemme kohtaavat.
– Mitä kuuluu tänään, kysyn. Hän ei vastaa.
Miehet seuraavat meitä, kun kävelemme länteen. Olemme pyrkimässä kohti paikkaa, jossa satelliittikuvien mukaan saattaisi sijaita uiguurien suljettu koulutuskeskus. Kartan mukaan sen pitäisi olla vain parin kilometrin päässä vanhastakaupungista.
Tietoja keskusten mahdollisista sijainneista on koonnut Kanadassa asuva kiinalainen oikeustieteen opiskelija Shawn Zhang. Hän on käyttänyt hyväkseen paikallisviranomaisten dokumenteista keräämiään tietoja ja verrannut niitä satelliittikuviin. Zhangin kartan tietoja ei ole voitu vahvistaa paikan päällä, mutta sanomalehti Wall Street Journal löysi viime vuonna yhden keskuksista satelliittikuvien perusteella.
Kuvista myös näkyy, kuinka keskukset ovat viime vuosina laajentuneet.
Muutaman kymmenen kilometrin säteellä Kashgarin keskustasta kartalla näkyy 18 mahdollista sijaintia. Kaikkiaan leirejä uskotaan olevan yli tuhat.
Ohitamme tyhjiä taloja, joiden asukkaiden olinpaikkaa voi vain arvailla. He voivat olla muuttaneet tai heidät on viety vastoin tahtoaan. New York Timesin löytämän viranomaisraportin mukaan uiguureja on lähetetty leireille myös täysin umpimähkään, koska viranomaisten on pitänyt täyttää heille asetetut määrälliset tavoitteet.
Siellä, missä näkyy elämää, oven päällä on kyltti: "turvallinen perhe". Emme halua kysyä keneltäkään sen merkityksestä, sillä poliisit pysäyttävät meidät ja vaativat henkilötietojamme.
Ensimmäinen partio tarkistaa kameran, toinen tahtoo nähdä puhelimet.
Kierrämme korttelin ja törmäämme taas poliiseihin. Ensimmäinen partio tarkistaa kameran, toinen tahtoo nähdä puhelimet. Poliisit seisovat kolmiomuodostelmassa selät toisiaan vasten. Heillä on mellakkavarusteet kilpineen ja konetuliaseineen.
Lopulta sivuutamme pätkiä piikkilangalla kuorrutettua betoniaitaa, jonka takana kohoaa sottaisia kerrostaloja. Taas uudet poliisit tarkastavat edessämme uiguurimiehen papereita.
Nyt partio ei enää viito meitä luokseen, vaan huitoo menemään pois. Leiritietojen vahvistaminen osoittautuu täällä mahdottomaksi.
Kashgarin kadut näyttävät siltä kuin minä hetkenä hyvänsä odotettaisiin mellakan puhkeamista. Autosta voi hahmottaa, että kaupunkia peittää poliisin valvontapisteiden tiheä ruudukko.
Pelkästään matkalla lentokentältä keskustaan olen laskenut 32 erilaista poliisiasemaa. Niitä täydentävät poliisiautot ja raskaasti aseistetut katupartiot. Poliisin lisäksi kaduilla ja kauppojen edessä liikkuu huomioliiveihin pukeutuneita siviilipartioita kädessään keppejä, jotka muistuttavat ylisuuria pesäpallomailoja.
Taivaalla lentää kyyhkysiksi naamioituja ja kameralla varustettuja lennokkeja, jotka tarkkailevat ihmisiä.
Xinjiangin maakunta on ollut Kiinan silmätikku jo vuosikymmeniä, mutta valvonta alkoi kiristyä selvästi toissa vuonna. Presidentti Xi Jinping nimitti tuolloin Xinjiangin alueelliseksi puoluejohtajaksi Chen Quanguon. Aiemmin Chen on johtanut Tiibetiä, toista vähemmistön asuttamaa itsehallintoaluetta.
Saksalaistutkija Adrian Zenzin laskelmista näkyy, että Chenin kaudella turvallisuusalaan liittyvien työpaikkojen määrä Xinjiangissa on ampaissut nousuun. Valvonta näkyy myös Kiinan omissa tilastoissa: 21 prosenttia Kiinassa viime vuonna tehdyistä pidätyksistä tehtiin Xinjiangissa, vaikka siellä asuu 1,5 prosenttia maan väestöstä.
Virkavallan apuna ovat kamerat. Niitä on Kashgarissa ja koko Xinjiangissa kaikkialla.
Xinjiangista on tullut valvontatekniikan laboratorio ja koko Kiinan tulevaisuuden dystopia. Täällä testataan sitä, mikä voi olla tulevaisuutta myös muualla maassa.
Taivaalla lentää vakoojalintuja eli kyyhkysiksi naamioituja ja kameralla varustettuja lennokkeja, jotka tarkkailevat ihmisiä.
Ovilla on vartijoita ja laitteita, joilla kulkijan henkilöllisyys tarkastetaan kasvojentunnistusteknogian avulla. Jos kulkijassa on jotain epäilyttävää, kone piippaa. Mustalle listalle voi joutua esimerkiksi, jos sukulainen on joskus pidätetty.
Kukaan ei pääse täällä minnekään ilman, että se tiedetään.
Teiden yllä kulkee pylväikköjä, joihin on viritetty kaikkialle näkeviä kameroita. Aidoilla, piikkilangalla ja poliisivartioilla ympäröidyt huoltoasemat ovat kuin sotilaskohteita, ja jokainen tankattu bensalitra merkitään kirjoihin. Viranomaiset pelkäävät, että polttoainetta voitaisiin käyttää pommiin.
Etninen profilointi on täällä arkipäivää. Kuljemme ohi useiden tarkastuspisteiden, joilla uiguurit pysäytetään mutta han-kiinalaiset päästetään läpi ilman henkilöpapereita. Uiguurit on myös usutettu valvomaan toisiaan samalla tavalla kuin Pohjois-Koreassa.
– Ihmiset ovat lakanneet käymästä toistensa luona. Jos joku tuli vastaan kadulla, juoksin karkuun, kuvaa Human Rights Watchin haastattelema uiguuri viime vuosia Xinjiangissa.
Kukaan ei pääse täällä minnekään ilman, että se tiedetään.
Xinjiangissa asuvat uiguurit joutuvat myös alistumaan puhelinten tarkastukseen. Poliisit skannaavat puhelimet ja etsivät niistä uskonnollista sisältöä. Amnestyn mukaan leirille on voinut joutua, jos puhelimessa on WhatsApp-viestisovellus.
Uutistoimisto Reutersin mukaan laitteita on hankittu jo muuallekin Kiinaan. Skannerilla pystyy imemään ja analysoimaan puhelimeen tallennetut yhteystiedot, kuvat, videot ja sosiaalisen median sisällön.
Palamme vanhaankaupunkiin, jonka keskellä kohoaa kellertävä moskeija, Kiinan suurin, nimeltään Id Kah. Senkin katolla liehuu Kiinan punainen lippu. Aulassa roikkuu lakana, jossa kehotetaan rakastamaan puoluetta ja Kiinaa.
On perjantai-iltapäivä, jolloin muslimit ympäri maailman kokoontuvat rukoilemaan yhdessä. Täällä rukouskutsua ei ole kuulunut. Sen sijaan aukiolla moskeijan ulkopuolella jättimäisellä näytöllä pauhaa pitsamainos.
Toisella puolella kerrostalon kokoinen kuvaruutu pyörittää valokuvia: yhdessä on iso Xi Jinping, toisessa Xi lasten kanssa, kolmannessa Xi uiguurinaisten kanssa, neljännessä Xi poliitikkojen edessä johtamassa.
Kyltti moskeijan edessä kertoo, että perjantaisin täällä käy jopa viidestä kuuteen tuhatta ihmistä. Mutta ei enää, sanovat paikalliset. Kukaan ei uskalla, sillä se voitaisiin tulkita merkiksi ääriajattelusta.
Kiina on kieltänyt hiljalleen lähes kaiken, mikä liittyy islamiin. Uskonto ei saa näkyä pukeutumisessa, halal-merkinnän käyttöä on rajoitettu, rukousmattoja ja Koraaneja on takavarikoitu. Rukoilemista ja ramadanin viettoa tarkkaillaan.
Vastaantulijalle pitää sanoa ni hao, ei as-salaam-alaikum.
Kolmen vuoden takaisissa valokuvissa moskeijan portaat ovat täyttyneet miehistä mattojensa kanssa. Tuolloin toimittajatkin saivat kulkea Xinjiangissa suhteellisen rauhassa.
Xinjiangiin saa yhä matkustaa, mutta täällä asuvien liikkumista rajoitetaan. Pari vuotta sitten asukkailta alettiin vaatia dna-näytteitä passihakemuksen oheen. Lopulta kaikki alueen passit vaadittiin takavarikoitavaksi. Ihmisoikeusjärjestöjen mukaan myös ihmisten liikkumista maakunnan sisällä on rajoitettu.
Maantiellä tarkastuspisteita voi olla parin sadan metrin välein. The Economist -lehden toimittajat näkivät muutama sata kilometriä Kashgarista kaakkoon sijaitsevan Hotanin kaupungin ulkopuolella, miten ihmiset käskettiin bussista ja heidän henkilöllisyytensä tarkastettiin iirisskannerien avulla.
Kotimaisia matkailijoita Xinjiangiin silti halutaan. Katsomme yhdessä varjostajiemme kanssa, kun keski-ikäinen pariskunta kiipeää tikkaita pitkin kamelin selkään valokuvaa varten. Kamelipotretti maksaa 20 juania eli noin kolme euroa.
Rukousaika loppuu, ja ovella odottavat turistit pääsevät sisään moskeijaan. Ulos on tullut vain muutama vanha uiguurimies.
Aukion yllä lentoon lehahtaa puluparvi. Jokin puluista saattaa olla kamera.
Jäämme bussista lähellä majapaikkaamme. Ulkomaalaiset saavat asua Kashgarissa vain tietyissä hotelleissa. Pimeässä illassa on helppo erottaa, kun kuusi miestä kävelee perässämme muutoin tyhjällä sillalla.
Löydämme pienen auki olevan ravintolan, ja kiinalaispariskunta näkee vaivaa kyselläkseen ulkomaalaisen vieraan makutottumuksia. Mies katselee hymyillen, kun syömme.
Sitten hänet kutsutaan ulos.
– Se ulkomaalainen, kuulen jonkun sanovan kiinaksi.
Mies palaa kasvoillaan tutkimaton ilme. Hän näyttää helpottuvan, kun lähdemme.
Kashgarista löytyy se arkinen Kiina, jossa käydään töissä ja koulussa, myydään ruokaa, kanniskellaan ostoksia pienissä muovipusseissa. Samalla läsnä on kokonaan toinen todellisuus.
Myös kellot käyvät täällä kahta aikaa: ihmisten ja valtion. Se johtuu siitä, että Kashgar sijaitsee 3 500 kilometriä Pekingistä länteen, ja aurinko nousee aamulla pari tuntia myöhemmin kuin maan itäosissa.
Ainakin yhden uiguurin raportoidaan joutuneen leirille siksi, että hänen kellonsa kävi Xinjiangin tahtiin.
Virallisesti Kiinassa on käytössä vain yksi aika: Pekingin aika.
Lue myös:
Yle Länsi-Kiinassa: Näin Kiina simputtaa Xinjiangin uiguureita (julkaistu 1.7.2016)