Entisessä juhlasalissa, nykyisessä mediateekissa Lappeenrannan lyseossa on juhlan tuntua, kun entiset matikkakerholaiset kokoontuvat ratkomaan tehtäviä ja näkemään toisiaan.

Eläkkeellä oleva opettaja Raimo "Maxi" Seppänen on valmistautunut kaksi viikkoa reilun tunnin mittaiseen kerhohetkeen.

– Jos jotain teen, niin teen sen kunnolla, sanoo jo eläkkeellä oleva lehtori Raimo Seppänen.

Lappeenrannan Lyseon matikkakerho on legendaarinen sen kokeneiden mielestä. Se järjestettiin viikottain ilta-aikaan. Juuri ilta-ajankohta oli yksi syy kerhon suosioon Raimo Seppäsen mielestä. Jos kerho olisi järjestetty suoraan koulun jälkeen, niin oppilaat olisivat olleet väsyneempiä.

Median kanssa pahoitan mieleni joka aamu. Raimo Seppänen

– Kerhoon tuleminen perustui vapaaehtoisuuteen. Laskettiin tehtäviä ja kahvinkeitin porisi nurkassa, muistelee Raimo Seppänen.

Abit tulivat kerhoon preppaamaan kirjoituksia varten ja lukion alemman luokan oppilaat tulivat treenaamaan kurssikokeisiin ja muuten vain. Seppäsen mukaan paikalla oli niin hikipinkoja kuin myös heitä, joille matematiikka tuotti vaikeuksia.

Matematiikka näkyy ruohonleikkuussa

Raimo Seppänen oli aikanaan itse keskiverto oppilas. Hän kirjoitti matematiikassa ylioppilaskirjoituksissa C:n paperit. Niillä kuitenkin avautuivat ovet yliopistoon matematiikan opintoihin. Työuransa hän teki opettaen pitkää matematiikkaan lukiossa Lappeenrannassa. Kaikkiaan opetusvuosia kertyi 41.

Eläkkeellä olevan opettajan elämässä matematiikka näkyy edelleen muun muassa ruohonleikkuussa. Seppänen nauttii ruohonleikkuusta geometrian, johdonmukaisuuden, symmetrian sekä konkretian vuoksi. Miehen sapen saa puolestaan kiehumaan matemaattisesti epätarkat toimittajat.

– Median kanssa pahoitan mieleni joka aamu. Esimeriksi puolet suurempi tarkoittaa puolitoistakertaista, ei kaksikertaista niin kuin junttikansa sen ymmärtää, tuhahtaa Raimo Seppänen.

Matematiikka on tieteiden kuningatar. Raimo Seppänen

Median epätarkkuus saa miehen innostumaan ja kertomaan, että hänellä on mukana matikkakerholaisille monia esimerkkejä toimittajien epäloogisuuksista. Lyseon mediateekin seinää koristaakin iItalehden lööppi, jossa lukee suurin kirjaimin "viisi kertaa pienempi asunto".

– Miksi sanotaan näin, kun on olemassa oikeakin termi! Keskiverto-sanakin tuntuu olevan nykyään toimittajien muotisana. Keskiverto on eri asia kuin keskiarvo, läksyttää Raimo Seppänen.

Suurin ja kaunein – matematiikka

Mikä sitten matematiikassa kiehtoo 41 vuotta opettajana toiminutta Raimo Seppästä?

– Se on suurin ja kaunein, tieteiden kuningatar. Kaikki oleellinenhan perustuu matematiikkaan!

Seppäsen jäi opettajantyöstä eläkkeelle vuonna 2010. Työt kuitenkin jatkuivat ylioppilaslautakunnassa ylioppilaskirjoitusten tarkistajana ja tehtävien laatijana. Bestselleriäkin Seppänen on ollut tekemässä. Nimittäin mies on yksi Maol-taulukkokirjan tekijöistä.

Nykyään eläkkeellä oleva opettaja pitää Mikkelissä yläkoululaisille matikkakerhoa, josta palkkaa ei heru vaan työ perustuu vapaaehtoisuuteen. Seppänen sanookin nauttivansa työstä siinä määrin, että työ on itsessään palkka.

– Tajusin, että en ole ollut 40 vuoteen peruskoululaisten kanssa samassa luokkahuoneessa. Kyllä siinä eka kerrat meni opetellessa ennen kuin oppilaiden kännyköiden ja muiden kanssa syntyi selvät sävelet, naurahtaa 72-vuotias Raimo Seppänen.

Aidantolppatehtävä tuottaa vaikeuksia aikuisellekin

Lappeenrannan lyseon juhlistaessa 125-vuotista historiaa opinahjon mediateekkiin alkaa valua entisiä matikkakerholaisia, joille Raimo on valmistellut tehtäviä. Niihin kuuluvat ensimmäisten ylioppilaskirjoitusten tehtävät vuodelta 1874 sekä Seppäsen laatimia ylioppilaskirjoitustehtäviä.

Mutta nyt oppikoulun pääsykokeisiin ja niissä olleeseen aidantolppatehtävään vuodelta 1956: "Rakennetaan 100 metriä pitkä aita, johon lyödään 5 metrin välein tolpat. Kuinka monta tolppaa tarvitaan?"

Aikanaan oppikoulun ovet avautuivat tämän tehtävän ratkaisemisella. Vaikka oppikouluaikaan tehtävä esitettiin 11-vuotiaalle lapselle, niin tehtävä voi olla hankala aikuisellekin.

Oikea vastaus on 21.

Kotimaisten kielten tutkimuskeskus (Kotus) on verkkosivuillaan puolentoista vuoden ajan kerännyt tavallisten ihmisten havaintoja nykykielen piirteistä, jotka herättävät kummastusta, hämmästystä ja suuressa osassa tapauksia närkästystä. Tavoitteena yhä jatkuvissa yleiskielen seurantatalkoissa on hankkia aineistoa, jonka avulla tutkijat voivat seurata yleiskielen elämää ja muutosta.

– Media on se, jonka kielenkäyttö on ollut eniten tapetilla. Jonkin verran yhteydenottoja on tullut myös sosiaalisen median keskusteluista ja arkipuheesta, kertoo erityisasiantuntija Riitta Korhonen.

Korhosen mukaan yli puolessa yhteydenotoista on taustalla jonkinasteinen mielen pahoittaminen.

– Kaikilla on yleiskielestä käsitys, jota on muovannut kouluopetus, opitut normit ja ylipäätään itseä ympäröinyt kieli. Kun joku toinen sitten käyttääkin kieltä eri tavalla, se herättää huomiota ja voi tuntua pahalta, Korhonen sanoo.

Korhonen kuitenkin muistuttaa vanhasta totuudesta, jonka mukaan kieli on jatkuvassa muutoksessa.

Esimerkiksi sana juurikaan tuskin pistää kenenkään silmään, vaikka aikanaan sitä kehotettiin välttämään asiatekstissä. Hiukan samalla tavoin nykyään on pannassa juurikin. Kuuluisampi tapaus on alkaa menemään, jolle suomen kielen lautakunta käänsi peukalon ylöspäin vasta muutama vuosi sitten.

Käsitys asiallisesta yleiskielestä ei siis ole kiveen hakattu.

– Tavallaan voi ajatella, että seurantatalkoissa kertyy näytteitä sieltä muutoksen rajamailta, Korhonen sanoo.

Esimerkkejä yleiskielen seurantatalkoista

Kotus: Moni on ihmetellyt suuri-sanan katoamista asiatyylistä. Ison ja suuren merkitykset ovat lähellä toisiaan, mutta vanhastaan niillä on myös eriytynyttä käyttöä. Voi esimerkiksi sanoa, että Helmut Kohl oli suuri valtiomies. Iso valtiomies tarkoittaa eri asiaa. Etenkin nuorison kielenkäytössä iso tarkoittaa kuitenkin yhä useammin myös merkittävää.

Kotus: Juuri-sanaa käytetään tähdentävänä ja vahvistavana (juuri oikea) tai kieltolauseissa lieventävänä sanana (ei juuri kehumista). -kin puolestaan on vakiintunut moniin pikkusanoihin, kuten tietenkin, varsinkin ja ainakin. Tällaisista malleista -kin tarttuu helposti muihin ilmaisuihin: aivankin – ja juurikin.

Juurikin-muotoa tukee sen kielteinen vastine, nykyään neutraalina pidetty juurikaan. Juurikin ei kuitenkaan ole neutraalia asiatyyliä. Sen käyttö tuo tekstiin leikillisen tai arkisen sävyn. Nähtäväksi jää, muuttuuko myös juurikin ajan mittaan neutraaliksi.

Kotus: Uutisotsikoissa ja uutiskielessä muutenkin käytetään paljon sellaisia sanoja ja sanontoja kuin tyrmätä, romahtaa, räjähtää käsiin. On tavallista, että sanojen merkitykset kuluvat käytössä, mutta monille liioittelevat ilmaukset ovat silti liioittelevia. Äärimmäisen kärjistävä kielenkäyttö voi vahvistaa ennakkoluuloja ja on siksi joissakin yhteyksissä jopa vaarallista.

Kotus: Kera-sanaan on kiinnitetty huomiota, ja monet ovat raportoineet esimerkiksi ilmauksista: suussasulavaa piirakkaa kera vaniljakastikkeen; olen ulkoilemassa kera lasten. Ilmaisua on ehkä käytetty ensin leikillisesti esimerkiksi sosiaalisen median päivityksissä, mutta sieltä se on levinnyt myös muunlaiseen käyttöön. Runollisen kuuloinen kera-sana ja poikkeva sanajärjestys tuskin menestyvät kovin laajasti.

Kotus: Vakiintuneessa merkityksessä "lähiaikoina" on tulevaisuuteen viittava ilmaus, vaikka loogisesti ei ole mitään syytä, miksi se ei voisi viitata yhtä hyvin menneeseen lähiaikaan. Samalla tavalla fyysisesti lähellä oleva voi olla yhtä hyvin edessä tai takana. Menneeseen viittava käyttö on viime aikoina yleistynyt, vaikka se toistaiseksi on yleiskielen vastainen.

Kotus: Moni on kiinnittänyt huomiota yhdyssanojen erikoiseen painotukseen. Radio- ja televisiotoimittajien on huomattu painottavan kolmiosaisissa yhdyssanoissa sanan viimeistä osaa. Tällöin yhdyssanan merkitys voi muuttua. Yhdyssanojen painotus ei ole tyyli- vaan ymmärrettävyysasia. Yhdyssanojen painotukseen pitäisi kiinnittää huomiota julkisessa viestinnässä.

Kotus: Odotuksenmukaista olisi käyttää muotoa ne, jotka. Ajatus siitä, että ihmisiin voi viitata vain persoonapronominilla näyttää vaikuttavan niin, että se tai ne-pronominia ei haluta käyttää. He, jotka on yleiskielen suositusten vastainen, mutta yleistyvä muoto.

Kotuksen kommenteissa on käytetty lähteenä yleiskielen seurantatalkoiden verkkosivustoa ja erityisasiantuntija Riitta Korhosen haastattelua.

Historiaa tihkuva Bore-laiva lepää nykyään Aurajoessa merimuseo Forum Marinumin edessä. Ruotsissa 1960 valmistunut höyrylaiva on ehtinyt palvella risteilymatkailijoita Itämerellä, Välimerellä ja Punaisella merellä. Kristina Regina -niminen laiva palasi vuonna 2010 Välimereltä Turkuun ja laiva entisöitiin 1960-luvun asuun.

Nyt laiva palvelee turisteja nostalgiaa tihkuvana hostellina.

Minulla on Bostonissa enää vain pahvilaatikoita varastossa. Douglas Blair

Jonkinlaista nostalgiaa tihkuu myös pitkähiuksinen mies Boren kannella. Pitkä ja jäntevä mies heilauttaa iloisesti kättään ja viittilöi nousemaan kannelle. Legendaarisen W.A.S.P.-yhtyeen kitaristi Douglas Blair toivottaa meidät tervetulleeksi kotiinsa.

Blair tervehtii kyllä suomeksi, mutta vaihtaa heti englantiin. Hän pahoittelee, ettei vieläkään ole oppinut suomea vaikka haluaisi.

– Mutta puhuessani bändikavereille kodistani tarkoitan Borea. Minulla on Bostonissa enää vain pahvilaatikoita varastossa.

Päätyminen Turkuun sattumien summa

Heavy metal -yhtye W.A.S.P. syntyi 35 vuotta sitten Los Angelesissa. Alkuvuosinaan yhtye tunnettiin shokeeraavista lavaesiintymisistään ja brutaaleista sanoituksistaan.

Vuosikymmenten aikana yhtyeen kokoonpano on muuttunut useasti ja alkuperäisjäsenistä on jäljellä enää bändin keulahahmo Blackie Lawless. Douglas Blair soitti yhtyeen riveissä ensimmäisen kerran 25 vuotta sitten.

Bändin alkuvuosina 1980-luvulla W.A.S.P. kävi Suomessa neljä kertaa. Seuraavaa Suomen-esiintymistä saatiinkin sitten odottaa lähes 20 vuotta. 2000-luvulla W.A.S.P. on ollut Suomessa tuttu näky, sillä esiintymisiä on kertynyt viitisenkymmentä.

Kitaristi Douglas Blairin ja Bore-laivan tiet kohtasivat viitisen vuotta sitten. W.A.S.P. tuli esiintymään Turun Logomoon 2012. Vastassa oli jälleen aiemmilta Turun keikoilta tuttu lavamanageri Mark Bertenyi. Ystävystyneet muusikot keksivät, että Blairin pitäisi vetää rocktyöpaja Turun Rock Academyssa, jossa Bertenyi häärii tuottajana.

Blair muistelee ensimmäisiä opetuskeikkojaan Turussa huvittuneena.

– Rock Academyn kaverit majoittivat minut silloin Börs-hotelliin. Onhan sekin ihan kiva, mutta heti nähtyäni Boren tiesin, että täällä haluan asua.

Hääsviitti kitaristin kotina

Kävelemme pitkin laivahostellin mutkittelevia käytäviä. Käytävän päässä ovat laivan parhaat hytit, sviitit. Blair avaa niistä edustavimman eli hääsviitin oven. Jos Boren hääsviitti ei ole varattuna tuoreelle avioparille, on se Blairin käytössä. Silloin kun laivaan on noussut oikea hääpari, hän tyytyy johonkin viereisistä hyteistä.

Ikkunassa roikkuu unisieppari, telineessä seisoo pari akustista kitaraa ja yöpöydällä on vanhoja valokuvia. Blairin mukaan sviitin suurin etu on ehdottomasti se, että sviitin kaksi sänkyä voi laittaa yhteen.

– Herättyäni katselen ohi lipuvia laivoja ja soitan kitaraa. Joskus menen ulos kannelle ja musisoin laivamatkustajien iloksi.

Blair varttui meri-ilmastossa

Blairin perheessä soi musiikki jo silloin, kun Douglas Lucek syntyi Manchesterin pikkukaupungissa Connecticutissa 1963. Blairin isä soitti pianoa ja hänen jatsista innostunut setänsä klarinettia, saksofonia ja muita puhaltimia.

– Isältäni perin musikaalisuuteni ja äidiltä levottoman luonteeni. Äidiltäni opin kuitenkin tekemään aina kovasti töitä ja tavoittelemaan uusia asioita.

Sekä Blairin isän että äidin vanhemmat olivat siirtolaisia. Äidin vanhempien luona keskustelut käytiin usein espanjaksi. Kunnianhimoinen perhe pyöritti menestyksekästä rakennusfirmaa New Yorkin Bronxissa.

Long Island Sound on saariryhmä Connecticutin ja Manhattanin välissä. Siksi Turun saaristosta tuleekin aina mieleen lapsuuteni kesät. Douglas Blair

Emil-isän intohimona olivat veneet. Blair muistelee elävästi, miten auton peräkoukkuun kiinnitettiin lähes joka viikonloppu seitsenmetrinen vene trailereineen.

– Long Island Sound on saariryhmä Connecticutin ja Manhattanin välissä. Siksi Turun saaristosta tuleekin aina mieleen lapsuuteni kesät.

Myöhemmin Blair muutti Bostonin pohjoispuolelle New Londonin pikkukaupunkiin. Kaupungissa asuu vain noin 12 000 asukasta, mutta se on hyvin vilkas turistikaupunki. Tuhansia turisteja kiehtovat kaupungin historia valaanpyytäjien satamana ja vanhat rakennukset – joita Turussakin on mahdollista ihastella.

– New London on kuin Turku pienoiskoossa. Sielläkin pyöräilin uimarannalle ja katselin laivojen tulevan ja menevän.

Blair jää harvoin vuosikymmeneksi yhteen paikkaan. Yleensä rock-kitaristin elämä menee uusiksi viiden vuoden välein. Bore-laivalla asuminenkin on vain kokeilu, joka jatkuu toistaiseksi.

– Nyt tuntuu hyvältä. Ainahan voin palata Yhdysvaltoihin ja kertoa, että olen opettanut musiikkia Euroopassa viiden vuoden ajan.

Tämä on kuin asuisi hylätyssä kartanossa. Tunnen kaikki laivan salaiset rappukäytävät ja piilotetut pikkuhuoneet. Douglas Blair

Osittain laivakotiin kiintymisestä voi syyttää Blairin isää. Emil Blair kertoi usein haaveilevansa kodista laivassa joen varrella Connecticutissa. Isällä haave jäi toteuttamatta, mutta poika toteutti sen yllättäen Turussa.

– Tämä on kuin asuisi hylätyssä kartanossa. Tunnen kaikki laivan salaiset rappukäytävät ja piilotetut pikkuhuoneet.

Kitaranrakennus intohimona

Myös kiinnostuksen kitaroihin Douglas Blair peri isältään. Emil Blair toi armeijatuliaisinaan pojalleen akustisen Silvertone-kitaran 1970-luvun lopulla. Se oli yksinkertainen ja halpa kitara, joka suorastaan huusi pientä viritystä. Siten kuvioihin tulikin mukaan kitaranrakennus.

– Huonokuntoinen kitara pyöri meillä nurkissa. Jo 11-vuotiaana hioin siitä maalit pois ja maalasin sen kaulaan nimeni. Yhä silloin tällöin katselen sitä huvittuneena, vaikkei sillä enää voikaan soittaa.

Jo nuorena Blair vakuuttui, että juuri kitara on hänen instrumenttinsa. Häntä tosin vaivasi se, ettei hän voinut muokata instrumenttiaan mielin määrin. Blair kadehti rumpaleita, jotka pystyivät lisäämään lautasia ja tomeja rumpusettiinsä.

– Aloin katsella kitaraani ja miettiä, mitä ominaisuuksia voisin siihen lisätä. Intohimo kitaranrakennukseen oli syttynyt.

Blair on erikoistunut niin sanottuihin doubleneck-kitaroihin, joissa on samassa sekä akustinen että sähköinen kitara. Nyt työn alla on kitara, jossa on samassa kaulassa viisi kitarankieltä ja kolme bassonkieltä.

1990-luvulla Blair valmisti kaksikaulaisia kitaroitaan myös myyntiin. Kitaristit pitivät niistä, mutta kitarapajan pyörittäminen osoittautui liian raskaaksi ja aikaa vieväksi.

– Ainoa tuntemani kaksikaulaisilla soittava hevikitaristi on Guns N’ Rosesin Slash. Hänen kitaransa ovat tosin valtavia, minun tekemäni paljon pienempiä ja helpompia soittaa.

Nykyisin Blair rakentaa kitaroitaan Rock Academyn takahuoneessa Auran Panimolla. Hän käy myös opettamassa Ikaalisten käsi- ja taideteollisuusoppilaitos IKATA:ssa. Blair kehuu Ikaalisten oppilaitosta yhdeksi parhaista kitaranrakennuskouluista maailmassa.

– Yhdysvalloissa niitä on vain muutamia, eivätkä ne ole samaa tasoa kuin IKATA. Espanjassa ja Italiassa on hyviä kouluja, mutta ne ovat erikoistuneet klassisten kitaroiden rakentamiseen.

Rock Academy pitää Suomessa

Nuoria kitaristeja Douglas Blair opettaa Turun kaupungin pyörittämässä Rock Academyssa. Lisäksi hän käy miksaamassa bändejä keikoilla ja kertoo nuorille, mitä on olla ammattimuusikko.

– Yhdysvalloissa voin antaa yksityistunteja, mutta tällaista organisaatiota ei meillä ole. Voin tehdä samaa mitä W.A.S.P:issakin, mutta pienemmässä mitassa.

Blair nauttii nuorten seurasta. Häntä eivät kiehdo raha tai menestys vaan aito musiikin ilo.

– Monet nuoret muusikot himoitsevat rahaa tai kuuluisuutta. Sitä kuitenkin kestää vain niin kauan kuin itsellä voimat riittävät. Jäljelle voi jäädä vain tyhjä kuori.

Tekisi joskus mieli mennä huvikseen kysymään, oletko oikeasti tuon bändin fani. Poison on niin paljon parempi. Douglas Blair

Blair nauttii siitä, että saa Turussa elää melko rauhallista elämää. Joskus fanit tulevat vaivihkaa juttelemaan tunnistettuaan idolinsa. Silloin tällöin Blair näkee kaupungilla W.A.S.P.-paidan fanin yllä.

– Tekisi joskus mieli mennä huvikseen kysymään, oletko oikeasti tuon bändin fani. Poison on niin paljon parempi, hymähtää Blair ilkikurisesti.

W.A.S.P. lähtee pitkälle kiertueelle

Syyskuun alun W.A.S.P. treenaa Los Angelesissa ja kuun lopussa alkaa yli viidenkymmenen keikan kiertue Euroopassa. Ensimmäiset konsertit ovat Göteborgissa ja Tukholmassa.

Bändi tulee Tukholmasta laivalla aamuvarhaisella Turkuun, josta se jatkaa sisämaahan keikkapaikoilleen. Samaa reittiä on tultu pari kertaa aikaisemminkin.

– Olen huutanut bändikavereille, että ’tuolla on Bore, tuolla minä asun!’ Kaikki muut tietysti nukkuvat vielä silloin.

Nyt Blair istuu Boren hääsviitin siististi pedatulla sängyllä ja vakuuttaa, että tällä kertaa ei nukuta Turun ohi. Bändikavereiden on aika nähdä kitaristin kotilaiva.

Asuminen Borella käy oivana totutteluna kiertueisiin. Hevikitaristi on elänyt keikkaelämää parinkymmenen vuoden ajan ja vaihdos kotioloista tien päälle on aina tuottanut vaikeuksia.

– Muutin kotioloni muistuttamaan kiertue-elämää. Nyt kun bändikaverit valittavat, voin kehuskella jo tottuneeni elämään ahtaasti.

Vaikka kiertueella olo onkin rankkaa, on se myös muusikon elämän suola. Siihen liittyvät parhaimmat muistotkin – jopa ne hieman nolotkin. Kerran Saksassa W.A.S.P:n keikkabussin vessa hajosi, joten bändi pysähtyi tavalliselle bensa-asemalle.

– Kun tulin vessasta, keikkabussia ei ollut missään. Minulla itselläni ei ollut takkia eikä puhelinta, jotta olisin voinut soittaa, nauraa Blair.

Huoli ehti jo kasvaa Blairin mielessä. Miten hän pääsisi takaisin bussiin? Kaikeksi onneksi bussi kuitenkin kurvasi pian takaisin moottoritien reunaa pitkin, eikä bändi jäänyt vaille kitaristia. Blair ei usko, että tempaus olisi ollut vain tahaton sattuma. Jokainen muusikko on kuulemma ainakin kerran jäänyt keikkabussista, myhäilee Blair.

Moskovasta paluu Turkuun

W.A.S.P:in syksyn kiireinen kiertue päättyy Moskovaan marraskuun lopussa. Blairin mukaan kiertueaikataulu on tarkkaan harkittu.

– Venäjästä ei koskaan tiedä. Jokin voi mennä vikaan. Siksi on parempi, ettei kiertue ole kesken.

Moskovasta Blair palaa Suomeen ja Turkuun, juuri ajoissa nähdäkseen Suomen satavuotisitsenäisyyspäivän.

– Käyn joulumarkkinoilla ja nautin Suomen talvesta. Toivottavasti Aurajoki on jäässä, sillä en ole vielä koskaan päässyt kävelemään sen jäällä.

Turussa Douglas Blairin Emil-isän haaveet toteutuvat pala palalta. Silminnähden elämäänsä tyytyväinen poika on yhdistänyt asumisen laivassa ja monipuolisen musiikkityön. Ensimmäinen haaveista on toteutunut, jälkimmäisessä on vielä paljon tehtävää.

Käyn joulumarkkinoilla ja nautin Suomen talvesta. Toivottavasti Aurajoki on jäässä, sillä en ole koskaan vielä päässyt kävelemään sen jäällä. Douglas Blair

Blair hyppää Borelta lainatun Joponsa selkään ja lähtee polkemaan pitkin Aurajokivartta. Hevikitaristi ei polta tupakkaa eikä käytä alkoholia, mutta yhteen nautintoaineeseen hän on koukussa.

Aurajokirannan taidekuppilassa odottaa kupillinen vastajauhetuista pavuista valmistettua kahvia.

Pesäpipon kaksikko on viimeinen tänä kesänä Heinolassa hoidetuista linnunpoikasista. Toinen tuotiin Mäntyharjulta ja toinen Mikkelistä, molemmat löytyivät orpoina pesistä.

Nyt ne on ruokittu jauhelihalla vahvoiksi nuoriksi linnuiksi ja lentoharjoitukset ovat sujuneet hyvin.

Heinolan Lintutarhan isäntä Olli Vuori pyysi Facebookissa heinäkuun puolivälissä pipoja pesiksi tarhalle hoitoon tuoduille linnunpoikasille. Lintutarhan ystävät vastasivat huutoon ja useita pipoja ilmestyi tarhalle heti seuraavana päivänä.

Niitä on tullut eri puolilta Suomea myös postin välityksellä. Nyt virkattuja pesiä on jo kaiken kokoisia ja värisiä.

Pienille linnunpoikasilla on pikkiriikkisiä kuppeja ja vähän isommille pesueille miehen pipon kokoisia majapaikkoja. Olli Vuoren mukaan poikaset viihtyvät pesäpipoissa, koska niillä on siellä turvallista ja lämmintä. Isossa tarhassa poikue eksyisi herkästi toisistaan ja pikkulinnut tuntisivat olonsa turvattomiksi.

Poikaset ovat pipossa kuin herran kukkarossa. Olli Vuori

– Linnut ovat sosiaalisia ja hakevat turvaa toisistaan, etenkin pienenä. Poikaset ovat pipossa kuin herran kukkarossa, sanoo Vuori.

Pipot ovat myös lintujen ruokinnan kannalta helppoja. Koko paketin voi näppärästi siirtää paikasta toiseen. Osa Lintutarhan työntekijöistä on vienyt tiheästi ruokaa tarvitsevia poikasia jopa yöksi kotiinsa pesäpipossa.

Kun poikaset kasvavat sen verran, että ne tulevat orsille, pipon voi ripustaa kiinni orteen. Lentämistä harjoittelevat linnut pääsevät kätevästi piposta orrella, jossa niitä on helppoa ruokkia.

– Sitten pinseteillä kita auki ja ruokaa sisään. Silloinkin poikaset menevät yöksi mielellään pipoon nukkumaan.

Tuunaten piposta saadaan sopiva eläinlääkärireissulle

Osa käsityöharrastajista on paneutunut asiaan ja kehitellyt monikäyttöisiä pipoja, joita voi pesinnän lisäksi hyödyntää esimerkiksi eläinlääkärireissulla.

Jos lintua pelottaa eläinlääkärissä, pipo voidaan vetää linnun päähän. Olli Vuori

– Eräässä pipossa on mukana kiristysremmit. Jos lintua pelottaa eläinlääkärissä, pipo voidaan vetää linnun päähän ja nauhat pistetään kaulan ympäriltä kiinni. Tällöin lintu rauhoittuu. Olemme saaneet hienoja ja todella toimivia tuotteita!

Vuori esitti käsityöläisille toiveen, että pipoissa ei käytettäisi angoralankoja tai mitään muutakaan sellaista, mihin lintu voi jäädä jaloistaan kiinni tai hirttäytyä.

– Nämä asiat on huomioitu tosi hyvin. Kaikki vastaanottamamme pipot ovat tulleet tärkeään käyttöön.

Tervapääskyjen lisäksi pesäpipoissa on asustanut tänä kesänä haarapääskyjä, räystäspääskyjä, västäräkkejä, talitiaisia, harmaasieppo ja ainakin yksi kirjosiepon pesue. Isoimmat myssymajoituksessa olleet poikueet ovat olleet viisihenkinen haarapääskyn ja kuusihenkinen västäräkin pesue.

Pipoihin laitetaan poikasten alle talouspaperia tai jokin muu suojus, joka vaihdetaan noin tunnin välein, eli käytännössä aina kun poikaset ruokitaan.

Jotkut pipojen tekijät ovat leikanneet vauvanvaipoista tehtyjä suojuksia. Olli Vuori

– Jotkut pipojen tekijät ovat leikanneet vauvanvaipoista tehtyjä suojuksia, kiittää Vuori.

Linnut ulostavat ahkerasti ja suojuksista huolimatta pesiä täytyy pestä melko usein. Sen vuoksi onkin hyvä, että varasto on suuri. Olli Vuori odottaakin lisää pipoja nyt syksyllä, kun käsityökerhot alkavat jälleen kokoontua.

Piposta maailmalle

Lintujen pesinnät ovat olleet myöhässä tänä kesänä. Olli Vuoren mukaan esimerkiksi tervapääskyn poikasia tuotiin lintutarhalle hoitoon vähemmän kuin tavallisesti, koska aikuisia lintuja tuli Suomeen kylmän alkukesän takia vähän. Osa saapuneista linnuista lähti sateen ja kylmien pohjoistuulten vuoksi pois kesken kesän.

Pesiin jäi orpoja poikasia, jotka kuolivat sinne, koska ainoastaan pieni osa poikueista löydettiin.

Hoitoon otettuja linnunpoikasia käydään lennättämässä heti, kun niiden kunto sen sallii. Ennen vapautusta lintuja lennätetään suunnilleen joka toinen päivä, jotta niiden siipilihakset vahvistuvat.

Tervapääsky voi viettää koko talven meren päällä, missä ei ole maata lähimaillakaan. Olli Vuori

– Tervapääsky on täysin ilmaan sopeutunut lintu. Nykyteknologia on paljastanut, että tervapääsky voi viettää koko talven meren päällä, missä ei ole maata lähimaillakaan. Ne ovat mystisiä lintuja. Lentomestareita, sanoo Olli Vuori kahdesta oranssissa pipossa torkkuvasta linnunpoikasesta.

Tervapääskykaksikko vapautettiin heti seuraavana päivänä. Olli Vuori kertoo, että ne lähtivät reippaasti lentoon pilvisessä säässä. Jos kaikki menee hyvin, ne karistavat Suomen koleuden heti siipisulistaan ja lennähtävät talveksi ulkomaille. Oranssi pipo viikataan pesun jälkeen hyllylle odottamaan ensi kesän poikasia.

Rouva Ellen Svinhufvud rakasti puutarhassaan värikylläisyyttä. Hän kasvatti kukkapenkeissään monenvärisiä ruusuja ja elävöitti yrttitarhaansa erivärisillä kehäkukilla. Daalioissa värit vaihtelivat vaaleanpunaisesta ja oranssista valkoiseen.

Tyypillistä Ellenin hoitamille istutuksille oli myös se, että samassa kukkapenkissä kasvoi sekaisin sekä pensaita että perennoja eli monivuotisia kukkia. Alimmaisena, lähellä maanpintaa saatettiin kasvattaa mansikkaa.

– Entisaikaan oli juuri tapana, että kukkapenkit olivat hyvin runsaita, sanoo Ellen Svinhufvudin pihanhoitoon tutustunut puutarhuri Merja Kiianen.

Presidenttiparin pitkäaikaisin koti

Presidentti P. E. Svinhufvudin ja puoliso Ellenin pitkäaikaisimmassa kodissa Luumäen Kotkaniemessä on tehty yli vuoden kestänyt perusteellinen remontti. Urakoitsija luovuttaa päärakennuksen sitä hallinnoivalle Kotkaniemi-säätiölle aikataulun mukaisesti syyskuun lopussa.

Jos on vuonna 1898 rakennettu päärakennus kokenut komean muodonmuutoksen, niin huomiota herättävä on myös päätaloa ympäröivän puutarhan uudistuminen. Pahoin pusikoitunut piha ja muun muassa lupiinien valloittama entinen keittiöpuutarha on raivattu ja entisöity perinteiseen, Ellenin aikaiseen asuunsa.

– Tarkkana puutarhanhoitajana tunnettu Ellen olisi varmaan pyörtynyt, jos olisi nähnyt sen lupiinipellon, nauraa Kotkaniemi-säätiön puheenjohtaja Hilkka Suoanttila

Perinteiset kasvilajit

Puutarhuri Merja Kiiasen esimies, Stonemason Oy:n toimitusjohtaja Tuija Poutanen kuvailee, että Kotkaniemi-säätiön antama toimeksianto ryhtyä entisäimään taloa ympäröiviä piha-alueita on ollut mielenkiintoinen.

– On harvinaista, että puutarhan rakentamisessa mennään perinne edellä. Kaupunkien puistoissa esimerkiksi suositaan usein suuria, vain muutamaa lajia kasvavia istutuksia, sanoo Poutanen.

– Täällä Kotkaniemessä olemme yrittäneet säilyttää kaiken sen vanhan, mitä puutarhasta vielä on löytynyt. Ja toisaalta uusissa istutuksissa on käytetty sellaisia kasveja ja lajeja, joita on tiedetty täällä kasvaneen, Poutanen kertoo.

Harvinainen ruutumallinen keittiötarha

Keittiöpuutarha päärakennuksen länsipuolella, Kivijärveen laskevassa rinteessä on muodoltaan erikoinen. Hyötyviljelysten alue oli jaettu tarkasti neliön muotoisiin ruutuihin, joiden väleissä kasvoi nurmea. Sama malli toistuu tänä vuonna uudelleen rakennetussa hyötypuutarhassa.

– En ole koskaan aikaisemmin nähnyt tuollaista ruudukkoa, sanoo Tuija Poutanen.

– On viitteitä siitä, että Ellen Svinhufvud viljeli osan hyötykasveistaan samantyylisissä kasvulavoissa, jotka nykyään ovat jälleen hyvin suosittuja, Poutanen kertoo.

Puutarhaan pääsee tutustumaan ensi keväänä

Mitä rouva Svinhufvud sitten pihassaan kasvatti? Puutarhan loiston päivistä on tehty selvityksiä, joiden perusteella lajikirjo tunnetaan melko tarkasti. Tutkija Tiina Kolarin Kotkaniemen kasvillisuus- ja kulttuurimaisemaselvityksessä on laskettu, että 1930-luvulla erilaisia hedelmäpuita oli jopa 52 ja marjapensaita 40.

Ellen olisi varmaan pyörtynyt, jos olisi nähnyt sen lupiinipellon. Hilkka Suoanttila

Keittiöpuutarhassa kasvatetaan nytkin raparperia, herukoita ja perinteisiä yrttejä kuten tilliä ja persiljaa. Ensi kesä on entisöidyn puutarhan ensimmäinen näytön paikka, sillä monet kesäkukista ja yrteistä tuodaan paikalle vasta keväällä. Silloin Kotkaniemessä toimiva museo, kahvila ja laaja puutarha ovat avoinna vierailijoille.

Yhden naisen työmaa

Jälkipolvet tuntevat Ellen Svinhufvudin taitavana talousihmisenä. Hänen vahakantisiin vihkoihinsa on tallentunut useita herkullisia reseptejä, joita Kotkaniemi-säätiön puheenjohtaja Hilkka Suoanttila toivoo mahdollisuuksien mukaan hyödynnettävän tilalle keväällä avattavassa kahvilassa.

– Ellen osasi esimerkiksi valmistaa hyvää voita, jossa hän käytti tilan lehmien maitoa, Suoanttila kertoo.

Varsinaisesti isojen eläinten hoidosta oli vastuussa karjanhoitaja mutta emäntä itse huolehti pihapiirin pienemmistä eläimistä kuten kanoista, kaneista ja lampaista.

– Jossain vaiheessa, Ellen kasvatti kettujakin turkiksia varten, Suoanttila tietää.

Ehkä hämmästyttävintä Ellen Svinhufvudin puutarhanhoidossa on se seikka, että hän selviytyi monimuotoisen pihansa töistä enimmäkseen yksin, sillä kokoaikaista puutarhuria ei Kotkaniemeen palkattu. Pitkäaikainen tilanhoitaja Reetu Virtanen vastasi enimmäkseen tilan laajojen peltojen viljelystä.

– Svinhufvudien lapset tietenkin kotilomille tullessaan joutuivat heti töihin kitkemään ja korjaamaan satoa, Suoanttila sanoo.

Neuvokas emäntä keksi keinon tienata

Taloudellisesti tiukinta aikaa Kotkaniemessä elettiin, kun isäntä P. E. Svinhufvud joutui 1914 karkotetuksi Siperiaan. Ukko-Pekan yli kahden vuoden vankeuden aikana Ellen teki kolme matkaa miehensä luokse Siperiaan. Muun ajan hän oli Kotkaniemessä ja yritti epätoivoisesti keksiä keinoja, joilla korvata tuomarina työskennelleen puolisonsa menetetyt tulot.

– Perhe oli ostanut tilan vasta muutamaa vuotta aikaisemmin velaksi, lapset kävivät koulua ja rahaa oli vain jotenkin tienattava, Hilkka Suoanttila kuvailee.

Varoitteluista huolimatta Ellen Svinhufvud päätti avata Kotkaniemeen täysihoitolan, jonne hän onnistui houkuttelemaan varakkaita pietarilaisia asiakkaita poiketessaan kaupungissa omilla Siperian-matkoillaan.

– Pietarilaisten oli helppo tulla Kotkaniemeen. Toisin kuin nykyään, junat pysähtyivät silloin Luumäellä, Suoanttila toteaa.

Täysihoitolan pyörittäminen onnistui ja sen avulla Ellen pystyi säilyttämään Kotkaniemen perheellä. Entisöidyssä puutarhassa kävellessään on helppo kuvitella, miten pietarilaisvieraat sata vuotta sitten ovat nauttineet järvimaisemasta, kukkaloistosta ja puhtaasta ilmasta.

– Kovalla työllä karkotusajastakin Kotkaniemessä selvittiin, Suoanttila jatkaa vielä.

Pohjois-Korea on testannut uutta vetypommia, joka sopii asennettavaksi mannertenväliseen ohjukseen.

Asiasta kerrottiin Pohjois-Korean television lähettämässä virallisessa tiedonannossa.

Tiedonannon mukaan koe onnistui täydellisesti.

Aiemmin tänään Pohjois-Korea kertoi kehittäneensä uudenlaisen vetypommin, jonka koko voidaan kasvattaa jopa satoihin kilotonneihin.

Geologiset mittarit havaitsivat aamulla voimakkaan tärähdyksen Pohjois-Korean pohjoisosassa. Asia tulkittiin aluksi maanjäristykseksi, mutta syyksi ilmoitettiin myöhemmin erittäin voimakkaan ydinaseen koeräjäytys.

Ydinaseiden rakentamisen ongelmana on pidetty niiden kokoa. Ase on saatava sopimaan ballistisen ohjuksen kärkeen. Pohjois-Korea sanoo nyt ratkaisseensa tämän ongelman. Maa sanoo voivansa iskeä ohjuksillaan mihin tahansa maapallolla.

Pellonlaitaa lähestyy maastopukuinen mies kivääri olallaan. Määrätietoinen askel tuo kohti valkoista rehupaalirivistöä. Veikko Nieminen pysähtyy yhden "lehmän munan" kohdalla ja avaa kannen. Mies kiepsahtaa sisään ja peurojen tai hirvien väijyminen voi alkaa.

Riistaa on ennenkin vaanittu paalien takaa. Nyt pääsee sisälle. Veikko Nieminen

Pirkanmaalla Virroilla on aloitettu kyttäyspaalien teollinen valmistus. Keksintö perustuu käytännön kokemuksiin.

– Rehupaaleista on tullut osa luontoa. Eläimet eivät enää niitä pelkää, sanoo tuotekehitykseen osallistunut Vipstore Oy:n toimitusjohtaja Hannu Lampinen.

Tuotekehittelyä pari vuotta

Uusissa keksinnöissä tarvitaan idea ja osaamista. Virroilla toimii useita muovialan yrityksiä. Lemmikkieläintuotteisiin erikoistunut Vipstore on aiemmin kehittänyt muovisen koirankopin yhteistyössä samalla paikkakunnalla muovivalutuotteita valmistavan Finncont Oy:n kanssa.

Metsästyksestä innostunut Lampinen alkoi ideoida kyttäysmetsästykseen sopivaa koppia tuotantoon.

– Sitten ikaalislainen metsästäjä Tapio Papunen otti yhteyttä. Hän oli piirustellut rehupaalin aukkoja, joista voisi ampua. Tämä antoi meille uuden näkökulman suunnitella rehupaalin näköinen väijypaikka.

Idealamppu syttyi noin kaksi vuotta sitten. Piti suunnitella yksityiskohdat: kannen toiminta, aukot, istuintaso ja muoto.

– On tähän satsattu aika paljon työtunteja ja tietenkin itse valumuotti oli aika iso sijoitus.

Mahdollisuuksia vientituotteeksi?

Ensimmäiset kopit on otettu käyttöön syyskuun alussa alkaneessa peuran ja hirven peltojahdissa.

Hannu Lampinen arvioi tuotteella olevan mahdollisuuksia myös vientiin.

– Rehupaalit ovat käytössä muuallakin Euroopassa.

Paalin aukosta sojottaa kiväärinpiippu. Veikko Nieminen hakee ensimmäistä perstuntumaa kyttäyspaalin sisällä.

– Kyllähän täällä näinkin isokokoinen mies voisi ottaa vaikka tunnin nokoset ennen hämäräntuloa.

Veikko Nieminen uskoo, että paalit ovat niin tuttuja maisemassa, että eläimet eivät niitä arastele.

– Riistaa on aika usein vaanittu ennenkin paalien takaa. Nyt pääsee sisällle.

Athens, Georgia, elokuu 1996. Nigerian maajoukkue on pinteessä: Argentiina johtaa jalkapallon olympiafinaalia 2-1 ja peliaikaa on jäljellä noin 15 minuuttia.

Celestine Babayero heittää sivurajaheiton Argentiinan maalille, josta härkämäinen nigerialaishyökkääjä pelinumerolla 14 painaa tasoitusmaalin Argentiinan maalivahdin taakse. Muutaman minuutin kuluttua Emanuel Amunike tekee Nigerian 3-2 voittomaalin.

Koko Nigeria juhlii sankareitaan ja yksi juhlituimmista hahmoista on tasoitusmaalin iskenyt, numerolla 14 pelannut, Daniel Amokachi.

Oulu, Pohjois-Pohjanmaa, elokuu 2017. Heinäpään kentällä tuulee navakasti. Kuuntelen kuinka Amokachi läksyttää hieman myöhässä harjoituksiin tulleen intialaisen jalkapalloryhmän pomoa.

– Kello yhdeksän on kello yhdeksän. Jalkapallossa taimaus on kaikki kaikessa.

Meneillään ovat jalkapallon Kakkosessa pelaavan JS Herculesin treenit. Amokachi vetää pienen ryhmän keskellä sen treeniä tiukasti. Hän ei selvästikään pidä pelailusta.

Härkä pilttuuseen

Jalkapalloa seuraava maailma muistaa Daniel Amokachin, The Bullin, voimakkaasta pelityylistä ja aavistuksen omapäisistä, härkämäisistä, otteista.

Mies takoi Evertonin riveissä Tottenhamin verkkoon kaksi maalia, kun seura raivasi tiensä FA Cupin finaaliin 1995. Ennen maaleja vaihdossa ollut Amokachi vaihtoi käytännössä itse itsensä kentälle valmentajan toiveiden vastaisesti. Everton voitti finaalissa Manchester Unitedin ja juhli arvostettua cup-mestaruutta.

Amokachin polvivaivojen täyttämä peliura päättyi käytännössä jo vuosituhannen alkupuolella. Valmentajan ura alkoi kymmenisen vuotta sitten Nigerian liigan Nasarawa Unitedissa.

– Jalkapallo on kaunis peli, minun elämäni. En voi elää ilman sitä. Kun lopetin pelaamisen, aloin tehdä muuta jalkapalloon liittyvää, kuten valmentamista ja tv-kommentaattorin hommia. Se pitää minut liikkeessä.

Mies on päässyt keräämään valmennuskokemusta muun muassa Nigerian maajoukkuetta valmentaneelta Stephen Keshilta, joka kuoli viime vuonna.

– Hän oli suuri mies ja vaikutti paljon jalkapalloon Nigeriassa. Hän on yksi ensimmäisistä nigerialaisista ammattilaisista joka pelasi Euroopassa ja aukoi ovia muille. Ihmisenä, isänä aviomiehenä ja valmentajana hän oli esimerkillisen hyvä.

Tähtäimessa maajoukkueen päävalmentajan pesti

Amokachin suuri unelma on päästä jonakin päivänä Keshin jalanjäljissä Nigerian maajoukkueen Super Eaglesin päävalmentajaksi. Häntä kiinnostaa myös entisen seurajoukkueensa Evertonin valmentajan pesti.

Tunnettu ja arvostettu nigerialainen urheilutoimittaja, Daily Independent Newspapers -lehden varapäätoimittaja, Nnamdi Okosieme arvioi, että Amokachi on enemmän kuin pätevä valmentamaan entistä joukkuettaan Evertonia.

Jalkapallo on paitsi kaunis peli, minun elämäni. David Amokachi

– Myös Nigerian maajoukkueen Super Eaglesien päävalmentajan tehtävään Amokachi pystyy oikein hyvin, kunhan olosuhteet ovat oikeat. Pitkään aikaan ne eivät ole sellaiset olleet. Nigerian maajoukkueen valmentaminen on äärimmäisen haastava tehtävä jopa kaikkein kokeneimmille ja parhaimmille valmentajille.

Sää ei ole Suomessa ystävällinen

Mutta nyt jalkapallolegenda häärää oululaisen alasarjaseuran urheilujohtajana.

– Mitään ei tapahtunut, minusta vain tuli vanha. Parikymppisenä sitä haluaa ajaa nopeilla autoilla. Mutta kun on 44-vuotias, on vaimo ja kolme lasta, niin se ei enää ole tärkeää. Sen vain jättää nuoremmille.

Hän sai mahdollisuuden valmentaa Euroopassa ja tarttui siihen. Afrikkalainen jalkapallovalmentaja on Euroopassa melkein yhtä harvinainen näky kuin suomalainen jalkapallovalmentaja muualla Euroopassa kuin Suomessa.

– Tulin tänne ammattimaisen jalkapallomaailman huipulta, mutta tärkeintä on, että nautin tästä ja viihdyn täällä.

Miestä viehättää Oulussa ihmisten vaatimattomuus ja kaupungin rauhallisuus.

Miljoonia aikanaan jalkapallosta netonnut Amokachi on sijoittanut ansaitsemansa rahat eri tavoin, eikä ole mikään tyhjätasku edelleenkään.

Kotejakin on nykyisellään Oulun Pyykösjärven rivitaloasunnon lisäksi ainakin synnyinkaupunki Kadunassa ja Nigerian pääkaupungissa Abujassa, jossa asuminen on kallista ihan millä tahansa mittapuulla.

Perhe viihtyy Oulussa

Amokachi kehuu ja ihailee vaimoaan, tunisialaissyntyistä Nadia Amokachia, jonka kanssa hänellä on kolme lasta. Nadia muutti Ouluun Amokachien Kadunan kodista tänä vuonna.

– Vaimoni on supermalli ja kauneinta mitä minulle on koskaan tapahtunut.

He kohtasivat ensimmäisen kerran Pariisissa mallinäytöksessä. Seuraavan kerran he tapasivat Tunisiassa 1994. Daniel meni hotellin baariin hakemaan vesipulloa, ja Nadia oli siellä. Amokachin joukkue voitti Afrikan cupin ja Amokachi Nadian.

Mies kertoo, että asettumista Ouluun on helpottanut se, että myös vaimo viihtyy kaupungissa hyvin.

– Jos lupa-asiat saadaan kuntoon, jäämme tänne pidemmäksi aikaa. Uskon, että minulla paljon annettavaa Suomen jalkapallolle. Asuntokin on sisustettu sillä mielellä, että täällä ollaan nyt pidempään.

– Tärkeintä on olla ympäristössä, mikä tuntuu kodilta. Jos perheesi viihtyy, sinäkin viihdyt. Perhe on maailman tärkein asia, sanoo Amokachi.

Hänen viime kauden Besiktasissa Istanbulissa pelanneet kaksospoikansa ovat hekin viettäneet aikaa muun perheen kanssa Oulussa.

Supertähden tavallinen arki

Amokachin elämä Oulussa on täysin erilaista kuin missään aiemmissa asuinpaikoissa. Sitä on käynyt moni kansainvälinen tv-ryhmä Oulussa ihmettelemässä.

– Tulin supertähden elämäntyylistä, ja nyt elän vaatimatonta arkista elämää Oulussa, kuten kaikki muutkin täällä. Voin kävellä vapaasti kadulla, eikä kukaan tunnista minua. Olen vapaa.

– Afrikassa, Englannissa, Belgiassa tai Turkissa ihmiset vetävät minua koko ajan hihasta johonkin suuntaan.

Mies kaipaa kuitenkin pohjoisessa Oulussa hiukan kotimaataan.

– No, tietysti vanhoja kavereita, joiden kanssa on jalkapallon ympärillä pyörinyt. Toisaalta teknologia auttaa tässä paljon. Voin nähdä kavereita ja jutella heidän kanssaan nykyvempaimien välityksellä.

Kuntosali ja sauna ovat pyhiä asioita

Entinen huippu-urheilija ei ole hylännyt liikunnallista elämäntapaansa. Oululainen liikuntakeskus on nigerialaisen jalkapallokuuluisuuden toinen koti Suomessa. Miehen näkee vetävän siellä rankan näköisen ja pitkän treenin viitenä päivänä viikossa.

– Treeniajat ovat Danielille täysin pyhiä. Niiden kohdalle ei koskaan saa sopia mitään muita menoja, sanoo hänen kanssaan työskentelevä Top Spotin jalkapalloagentti ja kykyjenetsijä Marko Saranlinna.

Voin kävellä tunteja stressaantumatta ja se on elämänlaatua. David Amokachi

Amokachi kertoo käyvänsä saunassa lähes joka päivä jopa Nigeriassa tai missä tahansa hän milloinkin on. Treenin jälkeen hän menee liikuntakeskuksessa aina saunaan.

– Sauna tekee erittäin hyvää meidän afrikkalaisten iholle. Hikoilu pehmentää sitä. Sauna saa ihmisen näyttämään raikkaammalta. Suomi on tietysti paras saunapaikka maailmassa.

Miljonääri koluaa kirpputoreja

Amokachi on innostunut löytöjen tekemisestä oululaisilla kirppareilla. Hänen mukaansa joskus niistä löytyy aarteitakin.

Vaimoni rakastaa tätä kirpputorijuttua. David Amokachi

– Se on meidän tapamme tappaa aikaa päiväsaikaan. Vaimoni rakastaa tätä kirpputorijuttua. Hän on tottunut ylelliseen elämään, missä tällaisia asioita ei tunneta.

Kirpputorit eivät kiinnostaneet miestä vielä siihen aikaan, kun hänellä aktiiviaikanaan oli muun muassa oma suihkukone. Vuonna 2016 julkisuuden henkilöihin keskittynyt Constative.com-sivusto arvioi Amokachin arvoksi viisi miljoonaa dollaria.

Kannustava valmentaja

Herculesin treenit jatkuvat Oulun Heinäpään viimassa. Amokachi jatkaa monikansallisen ryhmän koulutusta. Treenataan sekä pallon käsittelyä, syöttämistä, syötön vastaanottamista että pallottomana pelaamista. Koko ajan hän vaatii intesinteettiä. Lepuuttamaan ei saa ruveta.

Amokachi on ollut Herculesin urheilujohtaja talvesta saakka. Hän keskittyy pelaajiin ja antaa ennen kaikkea yksilövalmennusta monille pelaajille, jotka haluavat kehittyä.

Monelle Hercules-pelaajalle tuli harjoitteluun melkoinen hyppäys, kun Amokachi tarttui joukkueen ohjaksiin. Joukkue arvostaa Amokachia valmentajana kovasti. Amokachin tulo toi pelaajille motivaatiota ja näyttämisen halua.

– Amokachi on kannustava ihminen ja juttelee paljon pelaajien kanssa. Hän on tottunut menemään positiivisen kautta ja on sataprosenttisesti läsnä, kertoo Amokachin valmennettavana viime vuoden alusta saakka ollut Herculesin laitahyökkääjä Sami Karjalainen.

Pelaamiseen pitää olla nälkä

Amokachi näkee Suomi-futiksen isoimpina ongelmina sulkeutuneisuuden, puhumattomuuden ja itsetunnon puutteen.

– Jotta Litmasia saataisiin lisää, Suomen pitäisi avautua ulospäin. Muut Pohjoismaat ovat niin tehneet. Suomi tarvitsee kansainvälisiä valmentajia, paljon enemmän kansainvälisiä pelaajia ja olennaisesti enemmän sponsorirahaa. Jalkapallo on bisnestä. Myös pelaajien pitäisi pystyä näkemään se sellaisena.

– Suomalaiset rakentavat muurin itsensä ja ympäristön väliin. Olen huomannut tämän pelaajistani.

Puheliaita länsiafrikkalaisia suorastaan ahdistaa, kun suomalaiset eivät paljoa puhu.

– Elämässä ja jalkapallossa on kuitenkin kyse kommunikaatiosta. Puhumalla kommunikaatio joukkuetovereiden kanssa on helpompaa. Kentän ulkopuolella näen tätä vielä enemmän, koska suomalaiset haluavat vain olla omissa oloissaan.

Olympiavoittajalle ei ole Suomessa kysyntää

Marko Saranlinna pohtii, että voisi kuvitella tämän tason huippuosaajalla olevan enemmänkin kysyntää Suomessa.

– Mies on raivannut tiensä köyhistä oloista maailman huipulle. Hänellä olisi paljon annettavaa kaikille jalkapallon parissa työskenteleville erityisesti huipulle tähtäävän pelaajan kohtaamissa henkisen puolen asioissa, sanoo Saranlinna.

Silti Amokachia ei ole Suomessa kysytty oikeastaan mihinkään muualle kuin jalkapalloseura Herculesin omiin yhteistyökuvioihin ja yhteistyöhön jalkapalloalan yrityksen Top Spotin kanssa. Top Spot aikoo muun muassa käyttää Amokachia kykyjenetsinnässä, ja lisäksi Top Spot valmistelee myös tosi-tv-sarjaa, jossa Amokachi olisi pääosassa.

Kävi Amokachin valmentajauran kuinka tahansa, kokemuksesta ja määrätietoisuudesta uramahdollisuudet eivät tule jäämään kiinni.

Etelä-Hämeen luonnonsuojelupiiri kerää parhaillaan tietoa valkoisista mustikoista.

Mustikan valkoinen muunnos on niin harvinainen, että metsiä puoli vuosisataa kolunnut luonnonsuojelupiirin aluesihteeri Karri Jutila näki marjaharvinaisuuden ensimmäistä kertaa vasta viime syksynä.

– Valkoista mustikkaa on löytynyt Kanta-Hämeessä Hauholta ja Tuuloksesta, mutta myös muualta Suomesta. Meillä on tietoja jo noin kahdestakymmenestä valkoisen mustikan kasvupaikasta.

Onkin vaikea sanoa, että millä se luonnossa pärjää. Karri Jutila

– Mustikan valkoinen väri on perinnöllinen vika, joka toistuu vuodesta toiseen, kertoo Karri Jutila. Siinä vaiheessa, kun valkoisen mustikan varpu vanhenee, niin se häviää ja vieressä kasvavat normaalit mustikat valtaavat sen paikan. Onkin vaikea sanoa, että millä se luonnossa pärjää.

Valkoiselta mustikalta puuttuu sininen väriaine eli antosyaniini geenimuunnoksen seurauksena.

– Valkoisesta väristä huolimatta maku on tallella. Lisäksi varpu on vihreä kuten sinisilläkin mustikoilla. Eli se ei ole albiino, jolta puuttuisi kokonaan pigmentit, Karri Jutila kertoo. Vihreä väri on tärkeää yhteyttämisen kannalta.

Hidas leviämään?

Voisi luulla, että valkoinen mustikka olisi tehokkaampi leviämään, koska sen havaitsee varvikosta helpommin kuin tummat normaalin väriset mustikat. Voisikin ajatella, että linnut hoksaavat ne varvikosta muita marjoja helpommin. Näin ei kuitenkaan taida olla, pohtii Karri Jutila.

– Tämä on varmaan evoluution aikana toistunut satoja tai tuhansia kertoja tässä jääkauden jälkeen Suomessa ja siitä huolimatta eivät valkoiset mustikat ole yleistyneet. Valkoinen mustikka on mielenkiintoinen tapaus.

Tämä on varmaan evoluution aikana toistunut satoja tai tuhansia kertoja tässä jääkauden jälkeen Suomessa. Karri Jutila

Luonnonsuojelupiirille lähetettävissä havainnoissa on hyvä olla muun muassa valkoisen mustikan havaintoaika, -paikka kuten kunta tai kylä tai koordinaatit, havaintopaikan kasvillisuustyyppi, valkoisen mustikkakasvuston koko ja marjojen määrä sekä havainnot valkoisista marjoista suhteessa sinisiin.

– Saatujen tietojen perusteella saadaan tärkeää tietoa valkoisten mustikoiden yleisyydestä ja esiintymisestä, muistuttaa Karri Jutila. Parhaat mustikkatarina ja reseptit sekä valkoiset mustikkahavainnot palkitaan luontoaiheisella lahjalla.

Ruotsin ja Suomen yleisurheilumaaottelut päättyivät murheellisiin suomalaistunnelmiin Tukholmassa. Ruotsin miehet löivät Suomen 28 pisteen erolla (216-188) ja naisten puolella Ruotsin naisten murskavoitto Suomesta kirjattiin 232,5-177,5.

Suomen naiset kärsivät näin ennätyksellisen murskatappion, kun Ruotsi rynnisti voittoon 55 pisteen erolla. Suomen Urheiluliiton valmennusjohtaja Jorma Kemppainen myönsi, että tilastot toteutuivat pelottavan hyvin naisten maaottelussa.

- Naisten osalta tilastot pitivät aika hyvin, tilastot olivat tosin meille karuja, Kemppainen arvioi.

Miesten maaottelussa Suomi sinnitteli Ruotsin kyydissä pitkään, mutta sinikeltaiset karkasivat selvään voittoon toisena kisapäivänä.

- Viime vuonna miesten maaottelussa tuli parikymmentä pistettä takkiin, silloin kestävyysjuoksut olivat heikkoja. Nyt menetimme paljon pisteitä pikajuoksuissa, kenttälajeissa olimme parempia, Kemppainen teki yhteenvetoa.

Lue lisää:

Ruotsi ylivoimainen miesten ja naisten maaotteluissa - Suomi voittoihin nuorissa

Pitkämäki miettii jälleen syksyllä uran jatkoa - "Pitää olla sellainen fiilis, että pystyy vielä menestymään"

Ruotsi jyräsi Suomen – tässä maaottelun tulospaketti

Viimeisinä hetkinään Valkoisessa talossa Barack Obama taitteli paperinpalan, pani sen kirjekuoreen ja kirjoitti päälle "Herra Presidentti".

Kirje oli Donald Trumpille; Yhdysvaltain 44. presidentiltä 45. presidentille.

Yhdysvaltalainen uutiskanava CNN sanoo nyt saaneensa haltuun kopion tästä kirjeestä.

Kanavan mukaan se on kirjoitettu presidentti Donald Trumpin virkaanastujaispäivänä.

Noin puolen sivun mittaisessa kirjeessä Obama keskittyy jakamaan Trumpille ajatuksiaan muutamasta pääkohdasta liittyen Yhdysvaltain presidentin tehtävään.

"Tämä on poikkeuksellinen toimisto eikä yhtä oikeaa ohjetta menestykseen ole. Siksi en tiedä, ovatko neuvoni hyödyllisiä. Haluaisin kuitenkin tarjota muutaman ajatuksen kuluneelta kahdeksalta vuodelta", Obama kirjoittaa.

Hän aloittaa muistuttamalla, että kaikki yhdysvaltalaiset eivät ole onnekkaita eikä kaikilla ole suurta omaisuutta.

"On meidän tehtävämme rakentaa tikkaita menestykseen kaikille lapsille ja perheille, jotka ovat halukkaita tekemään kovasti töitä."

"Tehtävämme on pitää yllä kansainvälistä järjestystä"

Seuraavaksi Obama siirtyy kansainvälisiin kysymyksiin.

"On meidän tehtävämme pitää yllä kansainvälistä järjestystä, joka on laajentunut tasaisesti toisen maailmansodan jälkeen. Vaurautemme ja turvallisuutemme riippuvat siitä."

Obama huomauttaa, että Valkoisen talon valtiaat ovat oikeusvaltion, vallan hajauttamisen ja kansalaisoikeuksien suojelijoita.

"Tehtävämme on pitää nämä demokratian välineet ainakin yhtä vahvoina kuin ne olivat tullessamme."

Obama lopettaa kirjeensä perhe-elämää koskeviin ajatuksiin.

"Lopuksi, kaiken kiireen ja vastuun keskellä, ota aikaa perheelle ja ystäville", Obama neuvoo seuraajaansa.

Lue Obaman kirje Trumpille kokonaisuudessaan CNN:n sivuilta

Suomenkin seismografiasemat havaitsivat Pohjois-Korean ydinkokeen. Helsingin yliopiston Seismologian instituutin mukaan "seisminen tapaus" havaittiin sunnuntaina kello 6.30 Suomen aikaa. Sen voimakkuus eli magnitudi oli noin 6.3.

– Se on yhden magnitudin enemmän kuin viime kerralla. Asteikko on logaritminen, joten räjähdyksen energiamäärä on noin 30-kertainen viime kertaan verrattuna, kertoo tutkijatohtori Lars Kaislaniemi Seismologian instituutista.

Arvio räjähdyksen voimakkuudesta oli aluksi alhaisempi. Kaislaniemen mukaan oikea arvo on noin 6.2–6.3.

Kaislaniemen mukaan seismisten havaintojen perusteella ei ole täyttä varmuutta siitä, että kyseessä oli ydinräjäytys. Sitä voi kuitenkin pitää todennäköisenä, sillä näin voimakasta räjähdystä tuskin saadaan aikaan muilla keinoilla.

– Seismisestä aineistosta pystytään erottamaan maanjäristys ja räjäytys. Räjähdys tapahtui samassa paikassa kuin Pohjois-Korean edelliset ydinkokeet, Kaislaniemi kertoo.

Noin kahdeksan ja puoli minuuttia räjäytyksen jälkeen havaittiin samassa paikassa toinen, pienempi järähdys. Kaislaniemen mukaan se oli todennäköisesti ydinräjäytyksen aiheuttama romahdus kallioperässä.

Suomi on mukana YK:n alaisessa CTBTO-organisaatiossa, joka valvoo kansainvälistä ydinkoekieltoa. Keski-Suomessa toimivalta seismiseltä asemalta havainnot siirtyvät CTBTO:n käyttöön suoraan, muilta asemilta hieman viiveellä.

Millaisia asioita minä haluan ja en halua siinä vaiheessa, kun olen vakavasti muistisairas, enkä itse enää pysty asioitani hoitamaan? Ottakaa puheeksi, sanovat joensuulaiset Mari Nupponen ja Leena Knuuttila kuin yhdestä suusta. Vaikka kuinka tuntuisi, ettei moisista asioista uskalla tai edes halua jutella.

Kumpikin tietää, mistä puhuu. Leena Knuuttila on Pohjois-Karjalan Muisti ry:n toiminnanjohtaja. Mari Nupposen isällä on keskivaikeaksi luokiteltu Alzheimerin tauti. Diagnoosi varmistui viitisen vuotta sitten.

Hyvissä ajoin pitää itse miettiä, että mitä minä tahdon. Mari Nupponen

Viime vuodet ovat saaneet Mari Nupposen pohtimaan monenlaisia asioita - myös sitä mahdollisuutta, että hän jossain vaiheessa saattaa sairastua itse.

– Hyvissä ajoin pitää itse miettiä, että mitä minä tahdon. Itse olen lasteni kanssa jutellut siitä, olen myös luvannut laittaa ne asiat paperille, Mari Nupponen kertoo.

Asioista puhuminen vaatii totuttelua

Pohjois-Karjalan Muisti ry:n toiminnanjohtaja Leena Knuuttila kannustaa samanlaisiin keskusteluihin muissakin perheissä. Kaikkea ei tarvitse selvittää ja päättää kerralla, vaan voi edetä asia kerrallaan.

– Se puheeksi ottaminen ei ole helppoa. Meillä suurimmalla osalla on sitä opettelun paikkaa, miten asiat otetaan puheeksi pariskuntana, lasten kanssa, läheisten kanssa. Se on matka, joka pitäisi tehdä pienin askelin, Knuuttila neuvoo.

Miten maksetaan laskut, millä tavalla asutaan, kuka voi hoitaa asioita apteekissa tai kenellä on mahdollisuus tai oikeus hoitaa asioita hoitohenkilökunnan kanssa. Siinä muutamia seikkoja, jotka pitäisi olla keskusteltuna edunvalvontavaltuutusten ja testamenttiasioiden lisäksi. Toisin sanoen miten perhe voi elää mahdollisimman hyvää elämää vaikkapa siinä tilanteessa, kun jollakin perheenjäsenistä on muistisairaus.

Muistisairaus yllättää ja aiheuttaa tunteita

Muistisairaus ei katso ikää eikä kysy lupaa, Leena Knuuttila sanoo.

– Se asia mikä yllättää, on se että yhtä äkkiä elämässä on jotain semmoista, mihin ei pysty etukäteen varautumaan. Maailma on täynnä kaikkea, mitä meille voi kohdalle sattua. Sitten tulee vain joku päivä, kun joku asia toteutuu. Elämä alkaa kysyä, miten tästä eteenpäin?

– Silloin kun muistisairaus on tullut jollekin perheenjäsenelle, siinä on hyvin paljon tunteita, ne jyllää jokaisella omanlaisinaan. Tulee paljon asioita, joita pitäisi tietää ja hoitaa yhdessä, Knuuttila kertoo.

Silloin kun muistisairaus on tullut jollekin perheenjäsenelle, siinä on hyvin paljon tunteita. Leena Knuuttila

Mari Nupposen perheessä viime vuodet ovat olleet monenlaisen opettelun aikaa. Keskivaikeaa Alzheimerin tautia sairastava isä pystyy vielä asumaan kotona Marin äidin kanssa, mutta apua ja tukea tarvitaan paljon. On jouduttu miettimään juuri sitä, miten tavallinen arki sujuu ja miten asiat järjestetään.

– Pahimmat pulmapaikat olivat alussa. Mistä saa sitä tietoa? Mihin meidän pitäisi varustautua? Alzheimer oli ihan uusi asia, Mari Nupponen muistelee.

– Olisin toivonut, että joku olisi alusta pitäen antanut selvän ohjeistuksen, miten toimitaan, kehen otetaan yhteyttä, mistä haetaan apua? Voisin antaa jopa kritiikkiä yleisistä esitteistä, joissa voidaan antaa hyvinkin ruusuinen kuva siitä, mitä sairastuminen on, Mari Nupponen sanoo.

Avoimuutta, ei peittelyä

Nupponen kehottaa pistämään paperiasiat kuntoon hyvissä ajoin, juuri sellaiset kuten edunvalvontavaltuutukset ja mahdollisesti tarvittavat valtakirjat ja testamenttiasiat.

– Kaikkein tärkeintä minusta on avoimuus. Kerrotaan suvulle ja läheisille, että on saatu tällainen diagnoosi. Otetaan yhdessä selvää, mitä se tuo tullessaan. Nimenomaan etsitään se sairastuneen henkilön tahto, ajatellen myöhäisempää vaihetta, Mari Nupponen kehottaa.

Meidän kaikkien pitäisi sitä keskustelua käydä jo siinä matkan varrella. Leena Knuuttila

Etukäteen varautuminen ja asioista jutteleminen helpottaa tilannetta siinä vaiheessa, kun jotain sitten tapahtuu tai sairastuminen on tosiasia.

Pohjois-Karjalan Muisti ry:n toiminnanjohtaja Leena Knuuttila suosittelee joidenkin asioiden käymistä läpi lakimiehen kanssa, viimeistään siinä vaiheessa, kun jonkun perheenjäsenen sairastuminen on todettu.

– Ihminen voi siinä vaiheessa vielä itse miettiä, miten toivoo omien rahojensa ja omaisuutensa kanssa toimittavan. Lakimies katsoo aika laajasti ja varmasti oikein, että ne asiat tulevat juridisesti niin kuin pitää, Knuuttila muistuttaa.

– Ja sitten jos siellä vielä on sinun lapsia ja minun lapsia, erilaisia toiveita ja tarpeita, siitä tulee yhä monimutkaisempaa. Meidän kaikkien pitäisi sitä keskustelua käydä jo siinä matkan varrella, Knuuttila kannustaa.

Etukäteen asioista avoimesti keskusteleminen voi auttaa välttämään riitatilanteita.

Oulussa Tuiran kaupunginosassa Valtatiellä syttyi illalla tulipalo kahdeksankerroksisen kerrostalon yksiössä. Asunnon ikkuna rikkoutui palon seurauksena.

Päivystävän palomestarin Arssi Heiskasen mukaan naapuri oli auttanut palavassa asunnossa olleen henkilön turvaan tuupertuneena asunnon ovelta. Myös muita talossa asuvia oli porraskäytävässä auttamassa. Palopaikalta on toimitettu kaksi lievästi loukkaantuneena jatkohoitopaikkaan.

– Savua on päässyt leviämään neljännen kerroksen palavasta asunnosta porraskäytävään ja jonkin verran myös muihin asuntoihin, Heiskanen kertoi palopaikalta.

– Asukkaita kehotettiin suojautumaan asuntoihinsa savutuuletuksen ajaksi. Savuhaittoja pyrittiin torjumaan alipaineistamalla rappukäytävä, hän sanoi.

Pelastuslaitos sai hälytyksen palosta kello 18.32 ja paikalle lähetettiin toistakymmentä pelastuslaitoksen yksikköä.

Palon syttymissyy ei ole selvillä, tutkinta aloitetaan myöhemmin.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on kuvannut Pohjois-Korean viimeöistä ydinkoetta erittäin vaaralliseksi ja vihamieliseksi teoksi Yhdysvaltoja kohtaan. Trump otti kantaa kokeisiin iltapäivällä Twitterissä.

– Pohjois-Korea jatkaa vihamielisiä ja vaarallisia puheita ja tekoja, hän kirjoitti.

Trump kuvaili viestissään Pohjois-Koreaa "Roistovaltioksi, josta on tulossa suuri uhka ja häpeän kohde Kiinalle, joka ei ole onnistunut auttamaan [Pohjois-Korean tilanteessa]".

Myös Etelä-Korea sai kyytiä Trumpin Twitterissä.

– Etelä-Korea huomaa, kuten olen heille kertonut, että heidän rauhoittelunsa ei toimi Pohjois-Koreaan. He ymmärtävät vain yhtä asiaa.

Kun Trumpilta kysyttiin kirkkovierailun yhteydessä, aikooko Yhdysvallat hyökätä Pohjois-Koreaan, hän vastasi "katsotaan".

Yhdysvallat suunnitelee rajuja pakotteita

Yhdysvaltain valtiovarainministeriö valmistelee Pohjois-Koreaa vastaan pakotepakettia, joka ministeriön mukaan merkitsisi Pohjois-Korean taloudellista eristämistä.

Pakotteiden jälkeen maat, jotka käyvät kauppaa Pohjois-Korean kanssa, eivät välttämättä voisi käydä kauppaa Yhdysvaltain kanssa, sanoi valtiovarainministeri Steve Mnuchin uutiskana Fox Newsille.

Trump vahvisti lausunnon myöhemmin Twitterissä.

Yhdysvallat ei käy kauppaa Pohjois-Korean kanssa. Eniten kansainvälistä kaupankäyntiä on Pohjois-Korean ja Kiinan välillä.

Trump keskustelee Pohjois-Korean ydinkokeesta kansallisesta turvallisuudesta vastaavan ryhmänsä kanssa tänään.

Päivitetty 17.00 ja 19.10: Lisätty tiedot uusien pakotteiden suunnittelusta sekä Trumpin sanalliset kommentit.

Alkavalla viikolla sää on Länsi- ja Pohjois-Suomessa aurinkoista ja keskimääräistä lämpimämpää. Lämpimintä on Pohjanmaalla, jossa Vaasan seudulla lämpötila kohoaa 18 asteeseen maanantaina ja tiistaina.

Päivälämpötilat ovat alkuviikolla Utsjoelta Hankoon melko lailla samoissa, 15-17 asteen lukemissa, mutta koska Etelä-Suomessa on tuulisempaa ja pilvisempää, ilma tuntuu muuta maata viileämmältä.

– Vaikka suuressa osassa maata nautitaan kauniista syyspäivistä, syksyn tuntua ilmassa silti on, koska hallaa esiintyy etelää lukuun ottamatta. Myös yöpakkaset ovat mahdollisia Jyväskylästä pohjoiseen päin, kertoo Ylen meteorologi Anne Borgström.

Loppuviikosta matalapaine näyttää päihittävän korkeapaineen selänteen ja sateiden mahdollisuus kasvaa.

– Matalapaine lähestyy idän suunnalta, mutta ennuste sen laajuudesta ja Suomen saavuttamisen ajankohdasta tarkentuu viikon mittaan, Borgström sanoo.

Räjähderyhmä sai sunnuntai-iltana purettua toisen maailmansodan aikaisen pommin Saksassa Frankfurtissa.

Noin 60 000 ihmistä määrättiin lähtemään kodeistaan räjähdysvaaran takia. Kyseessä oli näin suurin rauhan ajan evakuointi Saksassa.

Purkutöiden alku viivästyi tunneilla, sillä osa ihmisistä kieltäytyi lähtemästä kodeistaan varoituksista huolimatta.

Poliisin mukaan hallitsematon räjähdys saattaisi tuhota kokonaisen korttelin kaupungissa.

Säteeltään noin 1,5 kilometrin suuruista aluetta oli tyhjentämässä yli tuhat pelastustyöntekijää. Evakuoitujen joukossa olivat kahden sairaalan potilaat sekä noin 500 vanhainkotien asukasta.

Poliisi alkoi purkaa evakuointia ja päästää ihmisiä takaisin kotiin iltakahdeksalta Suomen aikaa. Ensimmäiseksi takaisin alueelle pääsivät sairaalojen potilaat.

Evakuoituja varten oli valmisteltu väliaikainen suoja, jossa osa vietti aikaa. Toiset istuivat kahviloissa lähellä kielletyn alueen rajaa. Myös monet kulttuurikeskukset kuten museot päästivät kodeistaan paossa olevat ihmiset ilmaiseksi sisään.

Alun viivästymisten vuoksi osa joutunee odottelemaan kotiin pääsemistä yöhön asti.

Ylipainoiset ja lihavat synnyttäjät ovat tuttu näky suomalaisten sairaaloiden käytävillä.

THL:n julkaisemien vuoden 2016 ennakkotilastojen mukaan synnyttäjien raskautta edeltävän painoindeksin mukaan useampi kuin joka kolmas synnyttäjä (35,6%) oli ylipainoinen. Lihavia synnyttäjistä oli yli 13 prosenttia.

Ihminen luokitellaan ylipainoiseksi, kun hänen painoindeksinsä on yli 25. Lihavaksi luokitellaan, kun painoindeksi on yli 30.

Viimeisimmän ennakkotilaston perusteella eniten ylipainoisia synnyttäjiä (43,4 %) kaikista sairaanhoitopiirin synnyttäjistä oli Satakunnan sairaanhoitopiirissä. Myös eniten lihavia synnyttäjiä (19,8 %) oli Satakunnan sairaanhoitopiirissä. Runsaasti ylipainoisia synnyttäjiä (40,4 %) oli viime vuonna myös Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirissä.

Kyllä tämä on normaalin muuttumista lihavampaan suuntaan ja se ei ole terveellinen ilmiö. Eila Knuuti

Ylilääkäri Eila Knuuti Länsi-Pohjan keskussairaalasta on ilmiöstä erittäin huolissaan.

– Valitettavasti näin on. Tämmöistä amerikkalaistumista on ruokailutottumuksissa ja vaatteet ovat XXL-kokoa. Kyllä tämä on normaalin muuttumista lihavampaan suuntaan ja se ei ole terveellinen ilmiö, Knuuti luonnehtii.

Tilastot tukevat Knuutin arviota, sillä viime vuosien tilastot vuotta 2014 lukuun ottamatta kertovat, että suomalaisnaiset ovat yhä painavampia raskaaksi tullessaan. Vielä vuonna 2008 ylipainoisia raskaaksi tulleista oli 31,6 prosenttia ja lihavia 11 prosenttia, kun vuonna 2016 luvut koko maan osalta olivat 35,6 ja 13,2.

THL:n erikoissuunnittelija Anna Heino sanoo, että raskaaksi tulevien jatkuvasti kohoava paino ei ole poikkeama muusta väestöstä.

– Se seuraa väestön yleistä painokehitystä, Heino sanoo.

Ylipaino on uhka sekä äidille että lapselle

Liikapaino altistaa naisen raskauden aikana muun muassa raskausdiabetekselle ja raskausmyrkytykselle. Knuuti tähdentää, että ylipaino on aina riski sekä äidille että vauvalle.

Sekä syntymättömälle lapselle että äidille aiheutuvien terveysriskien lisäksi ylipaino aiheuttaa sairaaloissa käytännön ongelmia.

– Meilläkin on ollut muutama tapaus, että on pitänyt miettiä, kestääkö leikkauspöydän 150 kilon painoraja vai pitääkö pöytää kysyä ison leikkaussalin puolelta, Knuuti jatkaa.

Käynnistyksiä joudutaan tekemään, jotta lapsi ei pääsisi kasvamaan liian suureksi suhteessa äidin kokoon. Eila Knuuti

Vähiten ylipainoisia raskaaksi tulevista on vuoden 2016 ennakkotilaston mukaan Ahvenanmaalla (30 %) sekä Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä (31,1 %).

Synnyttäjien painoindeksi näyttää tilastojen perusteella kohoavan sitä mukaan, mitä vanhempia synnyttäjät ovat. Alhaisin painoindeksi on teini-iässä raskaaksi tulevilla.

Ylipaino lisää myös synnytyskomplikaatioiden riskiä. Runsaasti ylimääräistä energiaa nauttivien äitien lapset kasvavat suuriksi odotusaikana.

– Käynnistyksiä joudutaan tekemään, jotta lapsi ei pääsisi kasvamaan liian suureksi suhteessa äidin kokoon, Knuuti sanoo.

Myös käynnistyksissä käytettävät hormonit toimivat huonommin ylipainoisilla.

– Käynnistystä aiheuttavat oksitosiinitkin pelaavat huonommin ja pitkittyneiden synnytysten, imukuppisynnytysten ja sektioiden riski kasvaa.

Ongelmat jatkuvat myös lapsen synnyttyä.

– Lapsia joudutaan seuraamaan vastasyntyneiden osastolla, että sokerit eivät laskisi. Kyllä touhua ja työtä riittää vielä enemmän kuin normaalissa synnytyksessä, Knuuti kertoo.

Poliisin riveihin tassutteli tänä kesänä muutama uusi tuleva virkamies. Nämä vahvistukset ovat nelijalkaisia, karvaisia ja aika pikkuisia vielä. Isona ne pelastavat ihmisiä, etsivät laittomia aineita ja nappaavat konnia poliisi-ihmisensä rinnalla.

Poliisille koira on suuri apu, ja ennen kaikkea perheenjäsen. Vaikka tulevan työn vastuu on suuri, pentuaikana eletään ihan vain pennun elämää. Erona on se, että leikkimisen taustalla koiran ohjaajalla on taka-ajatuksia: tänään saatetaan etsiä herkkuja, mutta tulevaisuudessa kadonneita ihmisiä.

Yle kysyi kolmen pennun ohjaajilta kuulumisia: Miten tulevien poliisikoirien ensimmäiset viikot ovat sujuneet. Lisäksi poliisikoiralaitoksen johtaja kertoo, miten pennusta oikein lopulta tulee poliisikoira.

Suhteellisen Pupujussi

• Kennelnimi: Suhteellisen Pupujussi
• Kutsumanimi: Jussi
• Ikä: 10 viikkoa
• Rotu: Belgianpaimenkoira malinois
• Erikoistuminen: Partiokoira ja huume-etsinnät
• Työpaikka: Oulun poliisilaitos

Hieman hullunkurisesta kennelnimestään huolimatta tämä pentu ei loiki takajaloilla tai työnnä päätään puskaan pelosta.

Jussi-pentu on vielä aika piskuinen, mutta se on ehtinyt jo käydä rohkeasti ihmettelemässä tulevia ihmiskollegoita ja erilaisia tiloja. Esimerkiksi kylillä käppäillessä Jussista oli aluksi hauska huudella vähän riehakkaasti ohikulkijoille. Ohjaaja ei kuitenkaan moisesta välittänyt, joten ahneeksikin kuvailtu Jussi saatiin oikeille urille makupalojen varjolla.

Jo pienestä pennusta näkee, että se on hyvähermoinen. Jussi ei myöskään kyräile, ja tekee mielellään tuttavuutta uusiin tilanteisiin. Nenä otetaan heti vaistomaisesti käyttöön, ja huoneisiin jemmatut makupalat löytyvät hyvin. Jussi leikkii päivittäin ohjaajansa kanssa, mutta oikeasti se on salaa jo vähän haju- ja etsintäharjoittelua.

Jussin lempipuuhia ovat tällä hetkellä riehuminen, nukkuminen, syöminen ja ohjaajan keksimät leikit. Jussilla on myös veli, joka elelee Savossa poliisi-ihmisensä, eli ohjaajansa kanssa. Koiraveljen nimi on Suhteellisen Piripaavo, jolle Jussi kävi jo vähän naljailemassa Poliisikoirayhdistyksen Facebook-sivulla:

– Joko oot oppinu Savon murteen? Voit sitten hakkee kauppahallista kualikiäryleitä. Se kasvattaja oli muuten varsinainen huumorimies! Antoi sinullekkin semmosen nimen, että eipä kehtaa kylillä huudella.

Jussin perheessä on ihmisten lisäksi myös toinen koira – Horkka nimeltään. Jussin mielestä huumekoira Horkan hermoja on jännittävää välillä koetella. Onneksi pian eläköityvä Horkka on fiksu koira, ja ojentaa seuraajaansa tarvittaessa oikeaan suuntaan.

Nosework’s Alex Jr.

• Kennelnimi: Nosework’s Alex Jr.
• Kutsumanimi: Into
• Ikä: 14 viikkoa
• Rotu: Labradorinnoutaja
• Erikoistuminen: Raha, huumeet ja ampuma-aseet
• Työpaikka: Itä-Uudenmaan poliisilaitos

Into elää nimensä mukaisesti – se on niin tohkeissaan kaikesta, ettei meinaa malttaa nukkua. Koko ajan tekisi mieli retuuttaa lempilelua, vinkuvaa siiliä, tai etsiä ohjaajan jemmaamia herkkupaloja.

Into-pentu on ehtinyt käydä jo hyväksymässä tulevat ihmiskollegat poliisilaitoksella ja laittaa kansiot ojennukseen poliisiautossa. Yksi jekkukin on suoritettu onnistuneesti: Into onnistui ihan silmänräpäyksessä napsaisemaan ohjaajan nettipiuhan irtipoikki tietokoneesta. Loppuipahan toimistolla oleskelu.

Sisukas ja päättäväinen pentu innostuu helposti uusista asioista, eikä sitkeydeltään anna periksi: jos huoneessa on herkku, Into haistaa itsensä oikeille jäljille – vaikka kuinka kauan menisi. Ohjaaja on jo huomannut, että Into-pentu käyttää nenäänsä erinomaisesti.

Perheeseen kuuluu myös Onni-poliisikoira, jota on hauska apinoida kaikessa. Kun Onni jää eläkkeelle, Into tassuttelee tilalle. Siihen on kuitenkin pari vuotta, joten nyt voi elellä ihan vain pennun elämää.

Inton veli on muuten Nalli:

Nosework’s Thor

• Kennelnimi: Nosework’s Thor
• Kutsumanimi: Nalli
• Ikä: 14 viikkoa
• Rotu: Labradorinnoutaja
• Erikoistuminen: Räjähdekoira ja kadonneen etsintä
• Työpaikka: Pohjanmaan poliisilaitos

Nalli-koiran ensimmäinen viikko menikin poliisikoululla, kun ohjaaja oli koulutuksessa. Nalli tykkää enemmän touhuamisesta ja liikkumisesta, joten joskus ihmisten teoriatunnit tuppasivat tylsistyttämään. Tulipa siis otettua torkku jos toinenkin ohjaajan sylissä.

Suurimmat osat päivistä ovat sujuneet kaikenlaisiin kaksijalkaisiin ja erilaisiin paikkoihin tutustuessa. Ja tietysti leikkiessä. Ja jos ei kerrota kenellekään, niin ensimmäinen viikko tuli myös nukuttua ohjaajan viekussa kainalossa.

Nalli on avoin, iloinen, reipas ja päättäväinen. Joskus kengät saavat kyytiä pennun käsittelyssä. Kerran piti myös vähän rempata ja jyrsiä poliisikoulun kalustoa.

Nalli on rauhallinen pentu, mutta syttyy nimensä mukaisesti hetkessä nenänkäyttöharjoituksiin. Jos huoneessa on piilotettu herkku, niin ruoalle perso pentu kyllä löytää sen.

Nallin kanssa elelee ohjaajan perheessä myös vanhempi koira, räjähdekoira nimeltään Pepe. Kun Pepe siirtyy eläkkeelle, on Nallin aika ottaa tilanne haltuun.

Pitkä polku pennusta poliisikoiraksi

Suomen poliisikoiralaitos täytti juuri 90 vuotta. Hämeenlinnan Rinkelinmäellä sijaitseva laitos on siis kouluttanut tuhansittain poliisikoiria ja niiden ohjaajia.

Kaikki alkaa yleensä siitä, että kokenut poliisi menee poliisikoiraohjaajan koulutukseen. Melko lailla koulutuksen alussa poliisikoiralaitos antaa hänelle tarkoin valitun koiranpennun. Tästä alkaa kaksikon kasvu perheenjäseniksi ja työkavereiksi.

– Pentu ja ohjaaja kasvavat toisiinsa. Kaikki meidän koirat ovat perheenjäseniä, sanoo poliisikoiralaitoksen johtaja, ylikomisario Pekka Kokkonen.

Ensimmäiset kuukaudet eletään tavallista pennun elämää ohjaajan kotona. Joitain asioita, kuten nenänkäyttöä, myös opetetaan pennunomaisen leikin kautta.

– Poliisikoiranpennulla on lapsuutensa, eli ne saavat olla ihan pentuja. Me emme yritä näistä pennuista tehdä mitään lapsisotilaita.

Kun pentu on muutaman kuukauden ikäinen, alkaa 2,5 vuotta kestävä ohjaajan ja koiran yhteinen peruskoulutus.

– Siinäkin edetään pikkuhiljaa. Koulutus on pitkä prosessi, ja oikeastaan koiran koko elämä on jatkuvaa harjoittelua.

Partiokoirien peruskoulutus koostuu viidestä osa-alueesta, joita ovat hallittavuus, voimankäyttö, jäljestäminen, henkilöetsintä sekä esine- ja rikospaikkaetsintä. Kun peruskoulutus on ohi, koiralle tehdään käyttöönottotarkastus ja se on valmis kunnolla töihin. Tämän jälkeen poliisikoiralaitos tarkastaa kunkin koiran aina kahden vuoden välein.

Tämän jälkeen koira yleensä erikoistuu johonkin tiettyyn asiaan, kuten esimerkiksi ihmisten etsintään. Tämä koulutus kestää noin 6-10 kuukautta. Kaikista eniten on niin sanottuja huumekoiria, sillä niiden tarve on suurin.

Poliisikoira ja ohjaaja ovat erottamaton kaksikko, joka tekee töitä yhdessä vuosia. Poliisikoirat siirtyvät eläkkeelle noin 10-vuotiaina. Leppoisat eläkepäivät vietetään tavallisimmin ohjaajan luona – eli siellä missä koira on jo aiemminkin elänyt.

Miten pennusta tietää, että siitä on poliisikoiraksi?

Poliisikoiran tärkeimpiä ominaisuuksia ovat terveys, rohkeus ja muutenkin hyvä luonne. Poliisikoiralaitos ostaa vuosittain kymmeniä koiria, joista suurin osa on pentuja.

Laitos ostaa pentuja yleisimmin kotimaasta luotettavaksi ja laadukkaiksi kokemiltaan kasvattajilta. Pentuja käydään katsomassa noin seitsemän viikon ikäisenä, ennen kuin ne luovutetaan poliisille ja koulutukseen.

– Eihän siitä koiranpennusta pysty hirveän paljoa sanomaan, kuin että se on pentu. Soveltuvuus nähdään vasta, kun koira kasvaa ja peruskoulutus alkaa.

Tiettyjä asioita kuitenkin yritetään katsoa jo pennusta.

– Katsomme terveyteen, viettiin ja rohkeuteen liittyviä asioita. Pennun täytyy olla terveellä tavalla utelias ihmisistä. Keskeinen ominaisuus poliisikoiralle on rohkeus.

Koska pennusta ei voi olla täysin varma, joskus käy niin, että koira “reputtaa” eikä sovellukaan poliisikoiraksi.

– Se ei ole kyllä kovin yleistä. Melkein vuosittain on tapaus, että koiran ominaisuudet eivät riitäkään poliisikoiraksi.

Yleisimmin näissä tapauksissa on kyse koiran arkuudesta.

– Arkuutta ei saa olla. Eli ei saa pelätä ihmisiä, liukkaita pintoja tai melua. Myös terveydelliset syyt ovat yksi hylkäämisen syy.

Näissä tapauksissa koiran ohjaaja voi ostaa koiran itselleen kotikoiraksi, tai sitten koira myydään tarkoin valitulle ostajalle.

Kuono on poliisikoiran suurin avu

Ennen poliisikoiria käytettiin erityisesti voimankäyttötehtäviin. Nyt nenä on suurin syy käyttää poliisikoiraa, ja ne esimerkiksi pelastavat vuosittain maastoon eksyneitä ihmisiä.

Poliisikoirat etsivät huumeita, rahaa, passeja, ruumiita, palavia nesteitä, aseita ja räjähteitä. Suomalaiset poliisikoirat tunnistavat myös terroristien suosiman TATP-räjähdysaineen.

Poliisikoiralaitoksen johtaja uskoo, että tulevaisuudessa poliisikoiria käytetään yhä useampiin tehtäviin. Suomessa seurataan tarkkaan, millaisia uusia keinoja maailmalla keksitään poliisikoiran käyttöön.

– Väitän, että vielä ei olla keksitty kaikkea mitä koiralla voitaisiin tehdä, Kokkonen sanoo.

Esimerkiksi Tanskassa poliisilla on käytössä rikospaikkakoiria, jotka osaavat ilmoittaa löytäessään verta ja siemennestettä.

Tulevaisuudessa koiria voisi hyödyntää vaikkapa harmaan talouden ja tietotekniikkarikosten tutkinnassa. Silloin olennainen taito olisi piilotettujen digitaalisten tallennuslaitteiden, kuten muistitikkujen ja kovalevyjen ilmaisu.

Lue myös:

Suomen poliisikoirat tunnistavat terroristien suosiman räjähdysaineen

Halkaistu auto, venttiiliseinä ja piilokoppi – poliisikoirien temppula on nuuskijan aarreaitta