Tutkimus: Kodin täysi kirjahylly antaa lapselle elinikäistä etua
Lapsen ei tarvitse vielä osata lukea hyötyäkseen kotikirjastosta. Ratkaisevaa näyttää olevan, että kirjoista tulee osa normaalia elämää. Tuoreen australialaistutkimuksen mukaan iso kotikirjasto vaikuttaa lapsen tulevaisuuteen jo silloin, kun hän ei osaa vielä edes lukea.

Kiina valvoo Xinjiangin maakuntaa huipputeknologian avulla kuin jokainen asukas olisi mahdollinen terroristi. Varjostajat seurasivat myös toimittajan kaikkia liikkeitä.

Jalkapalloa harrastanut tyttö joutui vuosien ajaksi valmentajansa seksuaalisen hyväksikäytön uhriksi. Entinen naisten liigapelaaja haluaa kertoa kokemuksistaan, jotta muutkin uhrit uskaltaisivat hakea apua ja oikeutta.

Haluaisitko löytää kumppanin, mutta nettideittailu ei kohdallasi toimi? Kannattaa lähteä kotoa ja tehdä sellaista, mikä saattaa pelottaa, kirjoittaa psykoterapeutti Heli Vaaranen.

Kaapatun Marissa Jaakolan tarinasta ilmestyy sekä kirja että dokumenttielokuva. Torstaina vietettiin Euroopan Unionin ihmiskaupan vastaista päivää.