Kun ihminen vanhenee, elämänpiiri supistuu. Kiireiset sukulaiset eivät ehdi pitää seuraa, puoliso saattaa olla jo kuollut. Yksinäisyys ja toimettomuus nostavat rumia päitään.
Lahden diakonialaitos tarjoaa tähän lääkettä: Kotikummit-projekti on valjastanut jo noin 40 vapaaehtoista, jotka tapaavat neljän seinän sisään jumiutuneita iäkkäitä. He pitävät seuraa, juttelevat ja kuuntelevat.
– Hän saattaa olla ainoa ihminen, joka ehtii kuunnella ikäihmistä ja kysyä, mitä kuuluu, sanoo Kotikummit-projektia vetävä Anna Lappalainen.
"Häntä tulee ikävä"
Vapaaehtoistyö mielletään usein eläkeikäisten puuhailuksi. Kotikummeiksi on sitoutunut kuitenkin myös ruuhkavuosiaan eläviä lahtelaisia.
Yksi heistä on Leena Nordman. Noin nelikymppisellä yksinhuoltajalla on neljä lasta, joista kaksi asuu vielä kotona. Toinen heistä on kehitysvammainen.
Miten aikaa ja jaksamista löytyy niin paljon, että sitä voi jakaa myös tuntemattomalla?
– Kotikummitoiminta antaa niin paljon voimia myös omaan arkeen. Saan energiaa siitä, että pääsen olemaan ystävä ikäihmiselle. Pidemmän tauon jälkeen häntä tulee ikävä, Nordman kertoo.
Karen Martiano muutti Brasiliasta Suomeen yhdeksän vuotta sitten. Hänkin on kotikummi, jolla on kotonaan kaksi lasta. Heistä toinen tulee mukaan tapaamaan kummimummoa.
– Hän tykkää kummimummosta. Hän istuu mummon sylissä silitettävänä ja he leikkivät yhdessä. Läsnäolo on tärkeintä ja se, että olet hänelle ystävä.
Projektipäällikkö Anna Lappalainen onkin erityisen mielissään siitä, että kummien ikähaitari on laaja ja asia vaikuttaa koskettavan kaikenikäisiä. Nuorin kummi on 17, vanhin yli 70.
Oman mummon paikkaaja
Leena Nordmanin omista isovanhemmista viimeisin kuoli 2002. 88-vuotias kummimummo paikkaa tätä aukkoa naisen elämässä.
– Kaipaan ikäihmisen kanssa olemista – jotakuta, jonka kanssa puhua siitä, mitä ennen vanhaan oli. Esimerkiksi, miten koulussa oltiin hänen aikanaan ja mitä silloin syötiin.
Martianon kummimummo on 74-vuotias. He juttelevat tavatessaan niitä näitä, ja mummo on utelias brasilialaistaustaisen naisen elämästä.
Brasilialainen vanhustenhuolto eroaa Martianon mukaan selvästi suomalaisesta.
– Siellä ei ole niin hyvä palvelu kuin täällä. Brasiliassa ikäihmiset asuvat lastensa kanssa, jos mahdollista. Me pidämme itse aika paljon huolta, kun läheinen vanhentuu.
"Ikäihmisiä ei tarvitse pelätä"
Kummimummon kanssa ulkoillaan, leivotaan ja kahvitellaan. Vähintään pidetään seuraa. Kun uuteen tuttavaan ystävystyy, jännitys kaikkoaa molemmin puolin, eikä tunteitakaan tarvitse peitellä.
– Hän näyttää tunteitaan, jos jokin harmittaa. Ainakin äänensävystä sen huomaa. Kanssakäymisemme on avointa, Leena Nordman kertoo.
– Mutta emme me esimerkiksi suutu toisillemme, olemme molemmat niin rauhallisia. En voisi kuvitellakaan, että kummimummo suuttuisi.
Se todellisuus, kuinka yksin he ovat, on järkyttävää. Leena Nordman
Nordman tapaa paljon yksinäisiä vanhuksia päivätyössään.
– Se todellisuus, kuinka yksin he ovat, on järkyttävää. Olen todella ylpeä, että saan olla tässä toiminnassa mukana.
Yksinhuoltajalla on selkeä viesti muille: iäkkäät tarvitsevat ystävää.
– Tämä on tosi antoisaa ja palkitsevaa hommaa. Ikäihmisiä ei tarvitse pelätä.