Sosiaali- ja terveysministeriön toisen kerroksen aulassa kaikuvat askeleet ja ovien kolahdukset. Kuvataiteilija Tiitus Petäjäniemen soppi löytyy kaarevan aulapöydän takaa, ministeriön viestintä- ja tasa-arvoyksikön välistä.
Pöydällä on levällään akryylivärituubeja, muovipurkissa pensseleitä. Valmiit maalauspohjat ovat jemmassa pöydän alla. Tiskin päältä, edestä ja vähän sieltä sun täältä löytyy keskeneräisiä töitä.
Petäjäniemi tuntuu viihtyvän tässä, eri osastojen risteyskohdassa.
– On tosi hauskaa, että mut keskeytetään tosi usein. Mä tykkään, että tulee suoraa palautetta!
Hän nostaa esille kirkkaankeltaisen värisommitelman.
– Varmaan kymmenen ihmistä on pysähtynyt ja sanonut, että tää näyttää suuren tavarataloketjun mainoshahmolta.
Mielleyhtymä on taiteilijalle itselleen vieras, mutta hän pohtii nauraen, että taululle pitänee tehdä jotain.
Lakitoimisto, sijoitusyhtiö – ja nyt ministeriö
Petäjäniemi on jo vajaan vuoden tehnyt töitä itselleen vieraassa ympäristössä: pari kuukautta lakitoimistossa, puolisen vuotta sijoitusyhtiössä ja nyt kuukauden täällä ministeriössä.
Hän uskoo, että voi omalla läsnäolollaan lisätä työyhteisöjen monimuotoisuutta.
– Suomalaisessa työelämässä on hyvin tyypillistä, että ihmiset hakeutuvat toisten samankaltaisten joukkoon. Olen ymmärtänyt, että se on lopputuloksen kannalta huonompi tapa kuin se, että olisi kohtaamisia erilaisten ihmisten välillä.
Miten 35-vuotias Kuvataideakatemian käynyt taiteilija sitten poikkeaa ihmisistä ympärillään? Muun muassa siten, ettei hän ole ikänään ollut palkkatöissä.
Tälle hankkeelle Petäjäniemi sai Koneen säätiöltä apurahan kahdeksi vuodeksi. Se tietää taiteilijalle poikkeuksellisen säännöllisiä tuloja.
Näkyykö uusi ympäristö maalauksissa?
Petäjäniemi ei toki ole ensimmäinen tai ainoa taiteilija, joka haluaa kuroa umpeen raja-aitoja eri ammattiryhmien välillä.
Muun muassa Taide osana organisaatiota -verkostossa mietitään läänintaiteilija Krista Petäjäjärven johdolla, miten taiteilijan asiantuntemusta voisi hyödyntää uusissa yhteyksissä. Juuri verkoston kautta sosiaali- ja terveysministeriö sai vihiä Petäjäniemen projektista.
Petäjäniemi kuitenkin välttää koukeroista organisaatiokehityksen kieltä ja muistaa moneen kertaan mainita, että hänen päätyönsä on edelleen maalaaminen.
Hän ei myöskään innostu erittelemään, miten uusi ympäristö näkyy valmiissa maalauksissa.
– On analyyttisesti tosi vaikea sanoa, mikä ympäristön vaikutus on. Jos olisin ollut jossain muualla, niin olisinko käyttänyt jotain toista keltaista, Petäjäniemi pohtii.
Toki hankkeella on ollut välittömiä vaikutuksia – ennen kaikkea taiteilijaan itseensä. Sijoitusyhtiössä Petäjäniemi tottui käymään töissä yhdeksästä neljään ja lounastamaan joka päivä.
Ministeriön kahvihuoneessa on melkeinpä turhan usein tarjolla pullaa, hän tuskailee.
Taiteilija kerää kiitosta "työnantajiltaan"
Tilarajoitusten vuoksi työvälineet on myös pidettävä entistä paremmassa järjestyksessä. Se on saattanut vaikuttaa esimerkiksi värien sekoittamiseen. Käytössä ovat nyt pääosin akryylivärit, sillä ne eivät haise kenenkään nenään.
– Elämään ja olemiseen sillä, että on työskennellyt täällä, on ollut suuri merkitys. On jonkinlainen työyhteisö, johon kokee kuuluvansa, ja dialogi sen maailman kanssa, Petäjäniemi tuumailee.
Tähänastisilta "työnantajiltaan" taiteilija kerää pelkkää kiitosta.
Pääomasijoitusyhtiö Icebreakerissä Petäjäniemi osallistui muun muassa firman viikkokokouksiin maalaamisen ohella.
– Tosi positiivinen kokemus. Me tehdään täällä pääasiassa töitä läppäreillä ja puhelimilla ja työn lopputuloksena syntyy päätöksiä ja dokumentteja. Oli tosi virkistävää nähdä, että viereisellä pöydällä syntyy jotain konkreettista, fyysistä taidetta joka päivä, yhtiön toimitusjohtaja Lasse Lehtinen sanoo.
Lehtisen mukaan yritys harkitsee työtilojen tarjoamista taiteilijoille myös tulevaisuudessa. Joitain reunaehtoja toki on: huumorintajulla höystetty sisäsiisti taiteilija kuten Petäjäniemi kävisi, mutta kovin äänekäs työnteko, kuvanveisto sirkkelillä tai muu sellainen, saattaisi olla ongelma.
Sosiaali- ja terveysministeriön tasa-arvoyksikön johtaja Tanja Auvinen uskoo, että Petäjäniemen visiitistä jää ministeriöön "pysyvä muistijälki". Hänellä on tapana melkein päivittäin pysähtyä kuvataiteilijan työn ääreen.
– Meillähän on tällainen asiantuntijaorganisaatio, jossa kaikki on aika samasta puusta veistetty. Se, että tulee ihan toisista taustoista, toisenlaista työtä tekevä ihminen, niin kyllä minä luulen, että siitä jää muistijälki meille. Toivon tietysti, että meille jää tätä taidettakin! Ainakin yksi taideteos kuulemma saadaan tänne.
"Vapaalle taiteilijalle voisi maksaa myös palkkaa"
Mutta mutta. Eikö taiteilijaa yhtään huoleta, että hänet saatetaan työpaikoilla nähdä hieman toimistokoiran lailla? Siis että hän on sellainen sympaattinen tyyppi, joka piristää muiden päivää? Onko Petäjäniemi hyvinvointitaiteilija? Entäpä taiteen itseisarvo?
Petäjäniemi ei provosoidu kysymyksistä. Henkilökohtaisesti hän ei pane lainkaan pahaksi, jos hän läsnäolollaan lisää jonkun toisen hyvinvointia. Se ei kuitenkaan ole homman juju.
– Toivon, että tämän hankkeen myötä pystyttäisiin näyttämään toteen, että kyllä, diversiteetin kasvu työyhteisössä lisää sen...
Petäjäniemi hakee hetken sanojaan.
– Onko se sitten tulosta tai mikä se on se oikea sana, mutta myös, että kuvataiteilijoille voitaisiin alkaa maksaa palkkaa siitä, että ne tekee vapaata taidetta jossain.
Hän myös toivoo, että useampi kollega uskaltautuisi ulos työhuoneistaan: samankaltaisiin virastoihin ja firmoihin, joissa hänkin nyt työskentelee.
– Elämä itsessään on tärkeää. Ja tässä fossiilisessa maailmassa, jossa työskentely tapahtuu tällaisissa komplekseissa, se elämä on täällä. Sitä pitää nähdä ja kokea täällä.
