Quantcast
Channel: Yle Uutiset | Luetuimmat
Viewing all articles
Browse latest Browse all 122689

18-vuotias muutti nuorena omilleen ja alkoi yrittäjäksi: "Menestys vaatii rohkeutta epäonnistua"

$
0
0

Pöydällä on puupalikoita ja pleksistä tehtyjä levyjä. Ne ovat erityislaatuisia, sillä Cristina Pyykkönen, 18, uskoo niihin.

Hän on itse ollut luomassa esineitä. Kyseessä on osana opintoja perustetun yrityksen Kätevän Koivun kaksi monikäyttöistä tuotetta: juhlajuomien telineeksi sopiva Vito sekä pannunalunen Panu.

– Jos ei usko asioihin, niin ei tapahdu mitään. Mielestäni oma usko on se, jonka ympärille kaikki rakentuu. Se on yksi todella vahva tekijä, Pyykkönen toteaa.

Kasvua on tapahtunut paljon ihan senkin takia, että lähti omilleen nuorena. Cristina Pyykkönen

Viime vuonna perustettu yritys tuottaa koivuvanerista design-tuotteita kattaukseen ja sisustukseen. Taustalla vaikuttaa ajatus kestävästä kehityksestä. Menestystä on jo tullut.

Pyykkönen kertoo tuotteista silmät säihkyen. Hän luottaa tulevaisuuteen.

Rohkeutta yrittää ja epäonnistua

Pyykköstä kannattaa kuunnella, sillä hänen yrityksensä voitti tämän vuoden huhtikuussa parhaan NY-yrityksen palkinnon Uskalla yrittää -finaalissa (Uskalla Yrittää) Helsingissä. Yritys palkittiin myös parhaasta tapahtuman aikana tehdystä sosiaalisen median päivityksestä

NY-yritys on käytännössä miniyritys, joka luodaan osana opintoja. NY Vuosi yrittäjänä -ohjelma on suunnattu (NY Vuosi yrittäjänä) esimerkiksi peruskoulun ja toisen asteen opiskelijoille.

– Siellä oli kirkkaita valoja ja hurraava yleisö. Se oli myös todella tunteellinen hetki, kun oikeasti oli saavuttanut sen, jota pienessä mielessä oli tavoitellut koko vuoden, Pyykkönen muistelee palkintotilaisuutta.

Cristina Pyykkönen ja Vito.
Ajatus on, että tuotteita on helppo liikutella matkassa mukana.Niko Mannonen / Yle

Pyykkönen opiskelee kaksoistutkintoa. Hän valmistuu ylioppilaaksi ja tilasisustuksen artesaaniksi ensi syksynä.

– Mielestäni nuorelta yrittäjältä menestys vaatii rohkeutta epäonnistua. Esimerkiksi minun tuotteideni kohdalla uskallus lähteä kokeilemaan ja kysymään mielipidettä sekä ottamaan kritiikkiä vastaan ovat olleet tärkeitä, Pyykkönen sanoo.

On tärkeä olla myös oma itsensä. Silloin kaikki käy luontevammin ja yrityskin pysyy lähellä sydäntä.

Itselläni on näkökulma, että kaikilla asioilla, jotka tapahtuvat on jokin tarkoitus. Cristina Pyykkönen

Kilpailussa voittoa perusteltiin muun muassa sillä, että tuotebrändäys on toteutettu hauskasti ja tuotekehityksessä on otettu huomioon tuotteiden helppo lähetys ja jakelu.

– Voin uskoa, että oma innostus näkyi varmasti tuomareille. Oma usko tuotteesta antoi ammattimaisen ja luotettavan kuvan, jos vertaa yrityksiin, jotka eivät tuoneet yhtä hyvin uskoaan esille tuotteistaan tai palveluistaan, Pyykkönen sanoo.

Kauas Kajaaniin

Pyykkönen uskoo, että hyviä asioita tapahtuu. Ja niin hänelle on tapahtunutkin.

Alun perin yrityksen ei ollut tarkoitus edes päästä finaaleihin Helsinkiin. Kätevä Koivu oli jäänyt Kainuun semifinaaleissa kärkisijoilta, mutta sai paikan, kun voittaja ei päässyt matkaan.

Silloin Pyykkönen pääsi näyttämään kyntensä. Hän ei kuitenkaan uskonut aluksi menestyvänsä. Voitto oli yllätys.

Vito ja tabletti.
Tuotteet on tarkoitettu monikäyttöisiksi. Vitosta saa vaikkapa telineen tabletille.Niko Mannonen / Yle

– Itselläni on näkökulma, että kaikilla asioilla, jotka tapahtuvat on jokin tarkoitus. Vaikka ei pärjännyt semifinaaleissa, niin jotenkin sitä jaksoi uskoa omaan juttuunsa, niin pystyikin luomaan jotain, missä menestyi, Pyykkönen sanoo.

Sisukkuudesta on osoitus myös kauempana menneisyydessä. Pyykkönen on kotoisin Oulusta ja muutti yksin Kajaaniin opiskelemaan 17-vuotiaana.

Yrityskumppani sanoi, ettei halua jatkaa yrityksessä, kun valmistuu. Minä tietysti hyväksyin asian. Cristina Pyykkönen

Oulussa Pyykkönen oli opiskellut vuoden ajan maalarin ammattiin, mutta ala ei tuntunut omalta. Myös luokkahengen kanssa oli vaikeuksia. Poikaystävä asui Kajaanissa ja hän oli kuullut Kainuun ammattiopistosta hyviä asioita, joten hän päätti muuttaa uuteen kaupunkiin.

– Kasvua on tapahtunut paljon ihan senkin takia, että lähti omilleen nuorena. Ja myös tämän yritysvuoden aikana on ottanut paljon vastuuta, niin voisin kuvitella kasvaneeni, hän sanoo.

Itseään Pyykkönen kuvailee omapäiseksi ja rohkeaksi mimmiksi, joka sanoo, mitä ajattelee.

Taiteellinen jo lapsena

Idea yritykseen syntyi luovasta hulluudesta.

Pyykkönen oli istunut sisustusluokan kesken ja he olivat yhdessä miettineet, mitä kaikkea voisi tehdä. Pyykkönen oli innostunut keittiö- ja kattaustuotteista.

Hän päätti, että kävisi toimeen tosissaan. Sillä tavalla tuote ja yritys kenties herättäisi huomiota ja menestystä. Koivu kiinnosti materiaalina esimerkiksi siksi, että kyseessä on suomen kansallispuulaji.

Haaveilen, että saisin jatkaa tällaista luovaa hulluutta ja keksimistä. Cristina Pyykkönen

Jo lapsuudesta asti Pyykkönen on ollut taiteellinen ja askarrellut paljon. Nytkin hän lähti rohkeasti piirtämään, mitä tuote voisi olla – luomaan uutta. Koko ajan taustalla oli ajatus kestävästä kehityksestä.

– Piirsin muotoja. Kun ne rupesivat miellyttämään silmää, niin lähdimme miettimään ystävien kanssa, että miten se olisi yhtä aikaa niin kaunis kuin kestävä.

Nuorelta yrittäjältä menestys vaatii mielestäni rohkeutta yrittää ja epäonnistua. Cristina Pyykkönen

Tuotekehittely eteni ja lopputuloksena on nyt pöydällä olevat tuotteet. Viton kehittäminen oli Pyykkösen vastuulla ja Panun kehittäminen pääosin entisen yrityskumppanin. Yrityskumppani ei halunnut osallistua Ylen haastatteluun, koska ei ole enää toiminnassa mukana.

– Yrityskumppani sanoi, ettei halua jatkaa yrityksessä, kun valmistuu. Minä tietysti hyväksyin asian, Pyykkönen selvittää.

Pyykkönen oli jo Helsingin finaaleissa yksin edustamassa yritystä. Alunperin mukana oli ollut kolmaskin kumppani, mutta hän lähti jo aikaisemmin mukaan toiseen NY-yritykseen.

Haaveilua keksimisestä

Kesällä koittaa ikimuistoinen ajanjakso Euroopassa. Pyykkönen on lähdössä edustamaan parhaana toisen asteen NY-yrityksenä Suomea Euroopan mestaruuskisoihin Brysseliin heinäkuussa.

Cristina Pyykkönen ja Vito.
Pyykkönen kertoo, että vuosi NY-yrittäjänä on kasvattanut henkisesti.Emma Hinkula / Yle

Pyykkönen kertoo, että aikoo valmistautua kilpailuun jatkamalla tuotekehitystä, kasvattamalla myyntiä ja kehittämällä markkinointia.

– Oman brändin luominen on tärkeässä osassa, ja muista eroaminen vaatii sitä jotain. Oliko se juttu sitten logossa vai omassa tuotteessa, hän pohtii.

– Uskon, että tulee hyvää kokemusta ja tällä kertaa voitaisiin mennä ihan voittajan asenteella viemään suomalainen design voittoon, Pyykkönen sanoo.

Kesätyökin on täten jo valmiina. Pyykkönen jatkaisi yrityksensä kasvattamista ja valmistautuisi samalla matkaa varten.

Voin uskoa, että oma innostus näkyi varmasti tuomareille. Cristina Pyykkönen

Tulevaisuudessa haaveena on lähteä opiskelemaan muotoilua korkeakouluun. Tässä myös todennäköisesti kokemus NY-yrittäjänä ja menestyksen tuominen muotoilulle auttavat. Kuten muuallakin elämässä.

– Haaveilen, että saisin jatkaa tällaista luovaa hulluutta ja keksimistä, mutta ennen kaikkea käsitöiden tekemistä. Näin voisin tienata leipäni mielekkäällä työllä, ja maanantait olisivatkin mitä parhaimpia, hän sanoo.

Entä mitä vinkkejä Pyykkösellä olisi muille nuorille yrittäjille?

– Ole rohkea ja oma itsesi – sillä pärjää, hän sanoo.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 122689

Trending Articles



<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>